että suhteesi kaatuu omaan mahdottomuuteen?
Näennäisesti kaikki on hyvin,jatketaan arkea kuin mitään ei olisi tapahtunut.
Silti kaikki on päin ''tua.
yhteiselo ei suju,toisen tarvitsee antaa periksi jatkuvasti.Räjähdysaltista yhteiseloa.Ja sitten kun räjähtää, nyrkit ja ärräpät lentelee.

Vastaukset 4
Vanhimmat
kaltainenn suhde niin sitten varmaan en välittäisi tarpeeksi edes pelätäkseni. Luulisin.
Vaikeinta on mennä itseensä puolin ja toisin. Epäonnistumisen pelko ja rakkaus on kuitenkin yhteinen. Et ole yksin tässä sopassa!
Palstakeskustelun rohkaisemana tiedän, etteivät naiset harjoita moista brutaalia väkivaltaa keskinäisissä suhteissaan. Oma mielitiettynikin sattuu olemaan myös suuttuessaan hyvin sieväkäytöksinen.
Mutta naisvaltaisilla työpaikoilla saattanee joskus esiintyä kuvailemasi kaltaista pinnanalaista myrkytystilaa. Aallon harjalla sitten tasapainoilee joku heikko hymiöjohtaja kertomassa, että kaikki on hyvin.
että puhut lesbosuhteesta.Toi kuulostaa ihan heterosuhteelta meinaan.