Näykkiikö uusi pentu lasta/ vauvaa? Miten olette toimineet ja pystyneet pitämään kurin yllä?
Pentu ja lapsi
mites
3432
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Turvaa tilisi vahvistamalla puhelinnumerosi. Voit silloin palauttaa unohtuneen salasanan tekstiviestillä.
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 3
Vanhimmat
jos on pakko ottaa koira juuri nyt. eikä esim parin vuodn kuluttua, kun lapsi on isompi ja voi juosta tai kävellä tukalasta tilanteesta pois. laita lapsi leikkikehään turvaan. koiranpentu näkee pienen maassa möngertävän lapsen leikkikaverinaan, toisena koiranpentuna, jonka kanssa leikki on hyppimistä puremista ja näykkimistä. helposti joutuu tällaisessa perhetilanteessa koiranpentu väärin ymmärretyksi ja turhaan torutuksi.
Mun lapsen aikana on ollut 8 pentua 0-7 vk lapsi oli 8 kk ja pennut ja lapsi pystyi olemaan yhdessä.Ei mitään ongelmaa. Sitten isompana lapsen aikana on ollut 3 pentua ja lapsi on ainut jolla ei ole "raatelu"jälkiä. Joten meillä ainakin pennut ovat kohdelleet lasta eri tavalla kun meitä aikuisia.Toki jälkiä on tullut kun lapsi on innostunut painimaaan pentujen kanssa.
Mutta kaikki riippuu koiranpennusta ja lapsesta.Jos molemmat ovat kunnon kasvatuksen saaneet niin tulevat hyvin toimeen keskenään.
Niin vielä,en ole mitenkään pitänyt kuria yllä vaan pennut ja lapsi ovat ihan itsekseen oppineet olemaan yhdessä.Lapsi on nyt 11 v .Ja tällä hetkellä on kotona 3 kk koiranpentu.
Ei näykkinyt.
Koira oli ensin ja sitten tuli tuo "laumanlisäys".
(toki selväksi kannattaa tehdä heti jos koettaa! )
Vaikka koira (dopperi) olikin uros oli se selvästi "huolissaan" vauvasta ja koetti häntä nuolla .. (ja putsata vaipat) =)
Nyt lapsi 7v ja koira 9v...
(yksi "yhteenotto" oli kun lapsemme oli konttausiässä ja koiramme koetti alistaa ..eli kävi selkään.
Hyökkäsin vaistonvaraisesti koiran "kimpuun" niin että koiramme pelästyi ja nurkassa (ahditin huomaamatta) näytti jopa hampaitaan..(pelästyi varmaan vielä enemmän ! )
Mutta lauman järjestys kannattaa heti tehdä selväksi,mutta myös pitää koira laumassa mukana!!!
(älä eristä tai turhaa kiellä koiraa ottamasta kontaktia vauvaan joka sille siis on luonnollinen asia ja lauman lisäys! )