mainosalan perustutkinto?

Onko kyseessä perus- vai ammattitutkinto? Onko oppisopimus opiskelu mahdollista alalle pyrkivälle? Missä alaa opiskelleet työskentelevät, työtehtävät, työllistyminen?
Kaikki tieto tervetullutta tilanteessa, jossa mietin, mikä minusta tulee isona...
31323
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 3

Vanhimmat

Esimerkiksi lehteen, niinkuin minä tienaan ammattikoulupohjalla 1643 euroa -verot. Joten harkitse tarkkaan kannattaako opiskella pidemmälle tai kokonaan toista alaa.

Äänestä

Yliopistossaa pääaineena esim. suomen kieli. Tai Taideteollinen käyty. Tai yhteyshemmoilla Kauppakorkea.

Äänestä

Itse käynyt ammattitutkinnon. On olemassa oppisopimuskoulutustakin ammattitutkintoon. Missä työskentelevät..monessakin duunissa, mihin nyt pääsevät/kykenevät. Itse aloitin mainossuunnittelijana ja etenin siitä tuotanto AD:si ja siitä AD:ksi. Palkka tällä hetkellä n. 2500 euroa/kuussa säännöllisillä työajoilla.

Mainosalalla ihan liikaa jengiä, työpaikat kiven alla. Ala on kovaa ja raakaa, pitkät työpäivät, asut useimmiten töissä. Mutta jos rakastaa alaa niin antaa myös paljon. MUTTA muista että tätä työtä ei tehdä eläkeikään. Neljäkymppisenä olet jo useimmissa paikoissa liian vanha ja et saa töitä (ellei nyt sitten ole omistajana jo siinä vaiheessa).

Itse alalla kymmenen vuotta olleena en suosittele. Lue itsellesi viisaampi ammatti.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


valaiskaa tietämätöntä kirjoitti:

Onko kyseessä perus- vai ammattitutkinto? Onko oppisopimus opiskelu mahdollista alalle pyrkivälle? Missä alaa opiskelleet työskentelevät, työtehtävät, työllistyminen?
Kaikki tieto tervetullutta tilanteessa, jossa mietin, mikä minusta tulee isona...

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu