itse olen huomannut että prismassa on sähkötrukki käytössä jolla ne kuskaa tavaraa kaupassa.
trukki painaa varmasti satoja kiloja.
olen laittanut silmään, että trukilla ajatellaan aivan suurilla nopeuksilla jne.
kaupassa voi olla pieniä lapsia jopa sellaisia jotka ovat juuri opettelleet kävelemäään. niin sellainen kun tulee nurkan takanta sen eteen. niin voi sattua pahasti.
ja sitten prisma mainostaa itseään perhemarkettina. mutta kuka enää kohta uskaltaa tuoda lapsiaan sinne. kun mummotkin juoksee sitä laitetta karkuun.
trukki painaa varmasti satoja kiloja.
olen laittanut silmään, että trukilla ajatellaan aivan suurilla nopeuksilla jne.
kaupassa voi olla pieniä lapsia jopa sellaisia jotka ovat juuri opettelleet kävelemäään. niin sellainen kun tulee nurkan takanta sen eteen. niin voi sattua pahasti.
ja sitten prisma mainostaa itseään perhemarkettina. mutta kuka enää kohta uskaltaa tuoda lapsiaan sinne. kun mummotkin juoksee sitä laitetta karkuun.
Vastaukset 11
Vanhimmat
Tosiasiassa kävellen olevat väistää trukkia (tai mikä ikinä prismassa onkaan). Trukkikuski ei kuule käveleviä mutta kävelevät kuulee trukin. Vanhempien VELVOLLISUUS on katsoa kakaroittensa perään. Kaupassa ei juoksennella eikä huudeta kuin tapettava sika.
asiakkat normaali väistävät rocklia jne. mutta täämä laitois melkein hyökkää aina päälle.
vai maksetaanko siellä provikkaa kuinka monta asiakasta sillä saa säikytettyä päivän aikana
Heh...aika hassua, olen käynyt Prismassa monta monituista vuotta, mutta kertaakaan en oo mitään trukkia säikähdellyt.
Onkohan lääkityksesi kohdillaan?
jos tosiaan noin ajattelet, tai varsinkin et jos luulet et eekoo ajattelee noin, niin sit luulis niiden vaihtavan esimerkiks sellaset mainokset telkkarista joissa pienet lapset juosta vaeltelee käytävillä.
ja kyllä se ihan oikeasti niin menee, että kaupan aukioloaikana se työntekijä joka sillä trukilla (sähkö tai perus rocla) kuskaa tavaroita on väistämisvelvollinen! ensinnäkään se trukki ei päästä ääntä juuri nimeksikään ja toiseksi kuskin on kyllä nähtävä minne ajaa ja millä vauhdilla, eli toisin sanoen jos joku tulee tielle on silloin väistettävä.
oletko muuten joku itseesi kyllästynyt vanha piika jolla ei ole omia lapsia?
Tosiasiassa työntekijä, joka tuo tavaroita hyllyihin pumpulla tai trukilla, tuo sitä tavaraa ihan asiakkaiden vuoksi.
Esim. pumppukärryt, joissa on lastina puolentoista tonnin paino, voi olla aika hankala pysäyttää. Siksi en itse ainakaan pistäisi lapsiani maalitauluksi.
Joten: Asiakkaalta on kohteliasta väistää. Hyvät tavat ei saa unohtua edes päivittäistavarakaupassa, olkoon sitten Keskon, Sok.n tai Tradekan lipun alla....
tottakai on kohteliasta väistää, en sitä tarkoittanutkaan, MUTTA pääpointtina tarkoitin, että ei työntekijät voi laput silmillä ja peltorit korvilla painella menemään, niinkuin aikaisempi kirjoittaja suurin piirtein olisi halunnut heidän pystyvät tekemään.
En ole itseeni kyllästynyt vanhapiika ja minulla on lapsia. Välitän lapsistani niin paljon että olen opettanut heidät varomaan pumppukärrejä ja trukkeja ja kaikkia sellaisia laitteita joissa on paljon voimaa.
Oletko koskaan kuljettanut edes pumppukärreillä tavaraa? Epäilen. Et ole ilmeisesti myöskään kyennyt asettautumaan sellaisen kulkureitille riittävän alas.
En poissulkenut edellisessä kommentissani etteikö kaupan työntekijöiden tulisi varoa. Pääsääntö kuitenkin on että muut väistää, siitä tietää ihan liian harvat. Kuten "äiti ja kaksi lasta" kertoikin puolentoista tonnin painoinen lasti on vaikea pysäyttää kuin seinään.
Kuka jumalauta päästää lapsen, joka on juuri oppinut kävelemään, steppailemaan yksinään Prisman kokoiseen putiikkiin?
Mummoillekin tekee hyvää saada hieman liikuntaan, niin nivelet notkistuu!
Mahdatko ite köpytellä kainalosauvojen varassa, jos se trukki tunkee sun tielle? Ottaa rankasti päähän, kun oon joutunut jarruttelemaan menoa kun trukki on ollu tiellä tukkeena.
On kyllä ollut autoa ikävä siellä prismassa. Siis siellä sisällä. Tai mopokin ois hyvä apu niillä loputtomilla käyävillä harhaillessa... Joo, menenkin mielummin kompaktimpaan euroon.
Kuinka ihmiset jaksatte valittaa!? Jos Prisma ei miellytä, vaihtakaa ihmeessä toiseen kauppaan!:) Jos nyt mielestänne osaatte hommat paremmin niin menkäääpä kokeilemaan. Kyllästyttää kuunnella jatkuvaa valitusta Prisman suuruudesta jne. Ottakaapa selvää millä perustein sitä on rakennettu! Asiakkaat ovat pitkään toivoneet tilavampia käytäviä, enemmän valikoimaa ja valittaneet ahtaudesta. No nyt asia korjattiin ja katsos kummaa, mikään ei ole vieläkään hyvin. Valitetaan kuinka elintarvikepuoli on sijoitettu sinne kaukaisimpaan kulmaan.Syy: Elintarvike puoli tarvitsee taakseen paljon varastotilaa, jäteastiat lastauslavat jne. Ja mitä ihmettä te täällä marmatatte? Soittakaa ihmeessä itse kauppaneuvokselle, tai laittakaa kirjallista palautetta infoon. Muistakaa että yksikään kassa tai osastoihminen ei ole vastuussa laajennuksesta, he eivät ole sitä rakentaneet. Jos Euromarketissa on asiat paremmin, vaihtakaa ihmeessä sinne! Kukaan ei pakota sinua olemaan Prisman asiakas:). Ja kun kaikenmaailman mummot valittavat kävelymatkoista he unohtavat aika merkittävän pointin:Prisma on PERHEmarket-> ei tarkoita että mummot ja papat eivät olisi tervetulleita, Prisman valikoima on vain suunnattu enemmän perheitä varten koska on PERHEmarket;). Tosiaan ihmetyttää myös kuka päästää vasta kävelemään oppineen lapsensa Prisman käytäville? Eikö kärreissä ole lapsia varten istuimet, ja hienoja "autokärrejäkin" on lapsia varten saatavilla. Jos lapsen kanssa on vaikea tulla kauppaan, vie se siksi aikaa hoitoon:). Yksikään trukin ajaja ei kerkeä huomaamaan hyllyvälistä juoksevaa lasta,ja huonosti voi käydä vaikka vauhti olisikin todella hidas. Tosiaan painavan lastin kanssa on vaikea pysähtyä. En kyllä minäkään ole koskaan trukkia säikähtänyt, mutta ilmeisesti ko. ihmisellä, joka asiasta jaksaa valittaa, ei ole elämää:mistä vaan täytyy keksiä marmattamisen aihe.Mutta "ne on niitä".. Primassa töitä tekevät tekevät tosiaan vaan työnsä:). Jos kassa ei myy lauantai aamuna ennen 9 alkoholia,on turha ottaa nokkiinsa. Käskyt on käskyjä;). Sama juttu osaston puolella. Jos hyllystä puuttuu jotain voi vika olla kuljetuksissa,valmistajassa jne.. Ottakaa positiivisempi asenne niin sujuu elämä paremmin:). Turha purkaa pahaa oloaan muihin.