Avioero, Jätetyksituleminen vai kuolema?
Mikä teistä on pahempi?
angi
592386
0Äänestä
Muut lukivat myös
Ketjusta on poistettu 5 sääntöjenvastaista viestiä.
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Turvaa tilisi vahvistamalla puhelinnumerosi. Voit silloin palauttaa unohtuneen salasanan tekstiviestillä.
Ketjusta on poistettu 5 sääntöjenvastaista viestiä.
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 59
Vanhimmat
Se on puolison vaikea parantumaton sairaus.
Sitä voi pahimmillaan jatkua vuosikymmeniä.
Kaikki ovat pahoja, riippuu millaiset välit puolisoilla on ollut aikaisemmin.
Sairaan puolison liekanarussa olen ollut viimeiset kymmenen vuotta, eikä loppua näy.
Jaksamista kaikille samassa tilanteessa oleville.
olisi vieläkin pahempaa. Tässä aloituksessa oli tuo menettäminen pää aihe.
...jaksamista.
Joulukuussa tuli kymmenen vuotta täyteen omaishoitajana.
jos ei ole kokenut.
Oletan,että minkä tahansa noista koettuaan, sen tuntee pahimpana.
Surullista ja raskasta on olla varmasti myös sairaan puolisona,niin fyysisen kuin henkisenkin sairauden kanssa joka päivä eläminen vie voimia.
Kuka on sanonut,että elämä helppoa olisi.Siitä huolimatta ja sen tähden;jaksamista.
..on outo ja varmasti heille jotka näistä kysymyksitä ei ainoatakaan ole kokenut.
Mutta jos rupeamme funtsimaan että olisiko mukavaa tavata entinen rakkaansa toisen kainalossa jos ei itse ole jättänyt häntä, vaan on tullut jätetyksi? Miltä se tuntuu jos on jättänyt ja sitten onkin heti kelvannut toiselle?
Tuohan on nyt sama, jos kysyisit, onko miehesi/vaimosi parhain rakastaja. Jos ei ole vertailuja, niin mistäs tiedät?
Kuoleman surua on myös mahdotonta kuvitella etukäteen ja jälkikäteen ei voi arvailla, olisikiko avioero, tai jätetyksi tuleminen ollut parempi.
Nekin pitäisi kokea
Kaikilla ei ole kykyä kurkistella tulevaisuuteensa, kuten sinulla on tapana nähdä unissa tulevat tapahtumat.
Voisitko itse valaista, mikä on kauheinta ja oletko itse kokenut näistä mitään?
Oletteko koskaan yrittäneet kokea tunnetta, mikä tulisi läheisen kuollessa? Minä olen.
Kun isän, äidin ja veljeni kuolema tuli todelliseksi, se oli aivan muuta. Samoin muiden sukulaisten, joita jo sairaus runteli ja tiesi kuoleman olevan lähellä.
Minulle oli kauheinta, kun 32-v jouduin vakavaan onnettomuuteen, josta lääkärit sanoivat. Oli ihme, että olet hengissä!
Lapsistani vanhin aloitti koulunsa ja nuorempi olisi ollut tarhassa. Mahdoton yhtälö, joten nuorempi pääsi mummolaan.
Kaiken elämäni se myllersi. En olekkaan ikuinen eläjä täällä siten, että perhe kasvatetaan ja eletään vanhaksi ja hoidellaan viellä lapsenlapsetkin.
Silloin olisi ollut vaikeaa jätetyksi tuleminen, sillä kesti kauan, kunnes minusta saatiin "tolkkua", millaiseen kuntoon toivun.
Petetty minua on varmasti "miljoona" kertaa , mutta uutta suhdetta näistä ei ole syntynyt.
Kyllä minä maalaisena tiedän, että käyttämätön aura tai viikate on ruosteessa, jos sitä ei käytä, sillä ei tee mitään. Hyvin toimi.
Mutta on paljon muutakin, mitä oletan angin tarkoittavan. Petettyä/Jätettyä lähinnä, sillä kuolema tulee niin yllättäen, eikä siihen varauduta, jos ei ole jo sairaudsta kysymys. Nämä autokolatit ovat pahimpia.
Saisinko sinulta lohdutuksen osalleni, kuolema ei korjannutkaan, lapsetkin olivat toisten tekemiä (mukamas)vaikka yhdessä heitä kasvatimme.
Mieheni oli armottoman mustasukkainen, vaikka hänen naisiaan oli meillä kotonakin.
En osannut olla tämä tiukka nainen, siedin niitä siellä.
Elämääni muutin paljonkin ja kertoisin lisää, mutta pakko laittaa tuo Apu-lehden, koska tänään menee sanat aivan väärinpäin.
Siis Apu-lehdestä teille kielipoliisit.
Ei ole väilä msisä jäjretsyksessä sanan kijraimet ovat, ainoa täkreä aisa on, että esnimmäinen ja viimienen kijrain ovat oikelila piakiolla.Loput voivat olla missä jäjretsyskessä tahasna ja imhinen voi sitli lukea tesktin ongemlitta, koksa aivoteiävt lue jokaitsa kijraitna aeiskeen, vain sanan kokoniasuuetna.
Tässä siis tekstiä Kielipoliiseille, voitte ottaa tämän myös kauhuksenne!
kohtaan jonka tuohon viestiisi kirjoitit, muttei voimani eiitä.
Elämässämme on paljon väärää, jatkuvasti tapahtuu asioita jotka ovat kauheita.
Tämä minun aloitukseni oli ainoastaan menettämisen tuskasta kysymys. Saa toki kirjoittaa kaikesta siihen liittyvästä.
Halusin nimen omaan ihmisiä pysäyttää ajattelemaan ja kuvittelemaan asioita hiukan syvemmältä että jos ja jos.
Sehän on selvä ettei voi mitään vertailla jos ei mitään ole tapahtunutkaan. Mutten meinannut että he vain vastaavat joille jotain olisi tapahtunut vaan hekin vastaavat joille ei mitään ole tapahtunut.
Ihmisellä on mahdottoman hyvä mielikuvitus ihminen pystyy hyvin antaan empatiaa ja toivottamaan jaksamista vaikkei itse ole moista kauheutta kokenmut.
Miksemme sitten pystyisi rakentamaan mielikuvituksessamme asiaa minkälaista voi olla kuolema? Minkälaista voi olla jätetyksituleminen toisen ihmisen kautta?
Kumpi tilanne voisi olla se kauhein ja raskain asia sulattaa? Jokainen tietää että kuolema on kaikkein raskain kun ajattelee näin äkkiä. Mutta jos samainen rakas ihminen menee ja jättää sinut toisen tähden niin kyllä minä tykkään että se olis aivan kamalaa.
Jos sinä rakastat tuota kumppaniasi ja olet mielessäsi tai yhdessä puhuneet tekevänne sitä tai tuota kun tulette vanhoiksi, niin sitten tuo meneekin ja löytää nuoremman ja kauniimman uudeksi elämän toverikseen ja sinä jäät kuin knalli kalliolle itkemään ja suremaan elämäsi trakeriaa.
Suru laantuu pikkuhiljaa ja sairauksien kautta jos kuolee niin on vain helpottunut toisen puolesta kun pääsi kitumasta.
Mutta tämä jätetyklsi tuleminen on minusta todella pitkä prosessi. Monet jäävät siihen uskoon etteivät kelpaa mihinkään. Ovat rumia tai vanhoja tai kaikkia niitä. Tämä prosessi saattaa sairastuttaa henkilön vakavasti. Jos hänellä ei ole ketään oikein kunnon ystävää auttamassa häntä jaloilleen.
Mieheni kuoli 35-vuotiaana eli olen ollut kohta kolmekymmentä vuotta leski. Vieläkin ikävöin häntä toisinaan ja näen untakin, jossa etsin häntä.
Luulen kuitenkin, että puolison pitkäaikainen hoitaminen vakavan sairauden ollessa kysymyksessä, olisi raskaampaa. En tiedä. Ei Avioerokaan liene helppoa; jää varmaan mieleen vastaamattomia kysymyksiä ja katkeruutta. Kuolema on kuitenkin lopullinen ja siitä aikanaan pääsee yli ja sen oppii hyväksymään.
Kuolema ei koskaan ole hyvä eikä toivottu. Mutta me emme voi elämän laille mitään. Jokaisella meillä on oma kohtalomme kuljettavanaan. Siitä huolimatta minun mielestäni on kuolema helpompi kuin ero ja varsinkin jos tulee jätetyksi. Monet ovat jättäneet ja katuneet. Toiset ovat helpottuneita jätettyään. Mutta heillekkin tulee pelkoja teinkö oikein ja niin edelleen...
Siis hyvänen aika,oletko sitä mieltä,että parempi ex puolison/poikaystävän kuolla,kun jättää sinut? Silloin et ole häntä koskaan rakastanutkaan. Toivon,että ymmärsin väärin tekstisi. Jos rakastaa oikeasti,toivoo toiselle hyvää,vaikka jonkun muun kanssa,koska haluaa hänelle parasta elämään.
En voi tietää mikä näistä annetuista vaihtoehdoista oikeasti on pahin, koska olen kokenut vain tuon kuoleman, joka on lopullinen ero. Kyllä aviomieheni menetys oli kova paikka ja shokki minulle. Hän oli kuitenkin hyvin sairas ja siksi lopulta pystyin hyväksymään hänen kuolemansa. Hän ei siis omasta tahdostaan jättänyt minua. Rakkauttani häneen en aio sinulle todistella, se on asia, jota en repostele täällä.
usein raskain vaihtoehto. Tyttäreni joutui avioeron "uhriksi" n. 10v sitten. Silloinen miehensä teki lapsen työtoverinsa kanssa ja muutti pois. Jäi kaksi lasta 5 ja 7 vuotiaat. Minusta, papasta tuli lasten "keinoisä" sillä heidän oikea isänsä ei ottanut mitään kantaa lastensa huoltajuuteen. Eroa riepoteltiin lähinnä sossun kanssa että edes "ruokkomaksut" jotenkin tulisi hoidettua. Se oli todella raskasta ja raastavaa aikaa....
Ei kuolemankaan tuoma ero ole helppo. Vaimoni "nukkui pois" noin vuosi sitten aivan turhan nuorena. Tämä tapahtui yht'äkkiä "suorilta jaloilta". Sydän petti. Olin kuin lekalla päähän lyöty ja elämä tuntui pysähtyneen paikoilleen. Itkua ja surutyötä kesti pitkään ja kyllä tippa vieläkin tulee joskus. No ystävien ja lasteni kautta olen selvinnyt ja pikkuhiljaa elämä voittaa ja aurinkokin jo pilkistelee mustien pilvien lomasta......
vaan kauheudesta...
Mikä on sinusta kamalinta ja pitempiaikaisinta kärsimystä. Jäädä yksin kuoleman vai jätetyksi tulemisen kautta? Minun mielestäni on kumpikin tilanne kamala, mutta jätetyksi tuleminen on vieläkin kamalampaa ja pitempi aikaisempaa. Koska ihmiselle tulee paljon kysymyksiä. Monet masentuvat vuositolkuiksi eikä osaa enään hakeutua uuteen suhteeseen pelosta ettei ole riittävä. Tai eivät siksi löydä uutta kun yrittävät olla joitakin muita että olisivat parempia, kunnes jälleen tulee jätetyksi ja niin prosessi jatkuu, tai asianomainen antaa periksi eikä enään yritäkkään löytää ketään.
ja siitä tässä onkin just kysymys. Että kun miehesi sairastui ja kuoli niin sinä hyväksyit sen aika nopeasti. Tai luultavasti kahden vuoden sisään. Mutta jos hän olisi jättänyt sinut toisen naisen tähden ja sinä olisit jäänyt sivusta katselemaan heidän onneaan niin en usko että sinulle olisi riittänyt suruaikaan kaksivuotta..
Anteeksi nyt kamalasti jos olen loukannut tällä kirjoituksella sinua jotenkin? Minäkin olen vain ihminen joka haluaa monellaista oppia elämässään. Olen myös kamalan kiinnostunut miten kukin ymmärtää minun perimmäisen ajatukseni.
Sinä olet kokenut aika läheltä kummankin kokemuksen. Olet saanut tyttären kautta kokea eron jota ei sinun itse tarvinnut kokea. Kuolema tuli luoksesi joka vei jalat altasi. Sinä jos kukaan tietää mikä on suru ja suru, kaksi surua jotka ovat menettämisen suruja.
Kuolemisen surusta et koskaan pääse lopullisesti eroon. Mutta se suru on helpompaa hyväksyä ajan oloon. Mutta jos vaimosi olisi tullut sanomaan että olen löytänyt toisen miehen ja olisi jättänyt sinut. Et ollenkaan olisi vieläkään antanut anteekis sitä, olisit katkera ja niin edlleen...
Tyttärelläsi oli silloin pienet lapset lisäpaineena että kyllä luulen ettei hän ole vieläkään antanut sille miehelle anteeksi.
...vaan tuolle 'et ole tosissas'- nimimerkille.
Ymmärsin täysin kysymyksesi, Angi, mutta tuo mainitsemani nimimerkki ihmetteli vastaustani.
Olen vahingossa kirjoittanut sinulle. Yritän parantaa tarkkaavaisuuttani.
en ole eronnut, ei ole jätetty, enkä ole kuollut.
Toivon todella sydämestäni ettet kuole olisit täällä kirjoittelemassa ainakin satavuotiaaksi..
mieheni äkillisen kuoleman. Koska olen nähnyt sivusta, mitä pitkäaikainen sairaus merkitsee, äkillinen kuolema on minusta armollisempi. Minusta olisi ollut kamalaa, jos mieheni olisi löytänyt jonkun toisen ja jättänyt minut. Nämä ovat niitä juttuja, joita itse ei voi valita. Sitä on vain elettävä siinä todellisuudessa, joita meille annetaan. Olen myös saanut kokea sen ilon, jonka mieheni tervehtyminen vaikeasta sairaudesta tuotti. Hänen kuoltuaan ajattelin, että olisin voinut menettää hänet paljon aikaisemmin.
lapsesta kyse? Menetimme meidän pienen päivänsateen kehtokuolemassa. Sieltä sängystä minä hänet löysin... En ole vieläkään päässyt tämän asian yli..
Koska vastasit kysymykseeni oikein...
Mutta luulen ettet itke asian vuoksi enään jos asiasta on jo yli vuosi aikaa?
Toisin olis jos olisit tullut jätetyksi rakastamasi ihmisen ja lapsen isän tai äidin kautta..
tiedän että jätetyksi tuleminen on paljon pahempi. Siinä menee omaisuus kahtia vaikkei toinen ole mitään tuonut muuta kuin velkaa.
Minulle tuo ero oli karmee.. Mies vei autoni kun en halunnut myydä asuntoa. Asunnosta on velkaa mut auto oli maksettu. Sitten näin tuon häijyn äijän seuraavalla viikolla toisen naisen kanssa siinä mun autossa, niin onnellisen näköisinä, että mua oksetti. Kuka pystyy sanomaan että ero olisi kaunis asia ja pitäisi vain olla positiivisella mielellä?
kun on tullut väärin kohdelluksi.
..silloin kun saat asunnon maksetuksi ja uuden auton.
Usko pois kaikella on tarkoituksensa ja sinä jonain päivänä kerrot meille kuinka hyvin on asiasi ja omistat jälleen oman auton.
Minä vihasin ja vihasin, kunnes kuulin että hänellä eli ex:ällä on eturauhas suurentuma, ei siis syöpää, kuten oli pelänneet. Pelätessään pahinta oli entiseni ollut kamalan hermostunut ja kiukkuinen tuolle uudelle naiselleen. Mites kävikään, naikkonen jätti hänet helpottuneena siitä ettei ollut syöpä. Hän vain otti ja lähti. Siihen jäi entiseni, yksin lehdelle soittelemaan. Minä lakkasin vihaamasta, tunsin ääretöntä mielihyvää tapahtuneesta. Olin suorastaan vahingoniloinen. Eräänä päivänä mies soitti minulle ja oli hyvin iloinen ja rakastettava. Kehtasi siinä jossain välissä kysyä eikö yrittettäisi uudelleen paremmalla onnella? Sanoin etten kaipaa sitä uutta onnea hänen kanssaan. Olen nyt ensin yksin ja sitten katselen ympärilleni jos minulle myös löytyisi se uusi onni paremmalla onnella kuin hänelle.
Olen kokenut molemmat. Avioero tuli kun meidän kahden lapsen hoitaja alkoi odottaa miehelleni lasta. Siinä meni uusi omakotitalo ja kaikki mitä oli. Jätin huonekalut ja muut miehelleni, tiesin että pystyn hankkimaan uudet, ja muutin toisella paikkakunnalle.
Omalta osalta katkeruus ja viha häipyivät hyvin nopeasti, tajusin että ne tunteet vahingoittavat vain minua. Aloin päinvastoin tuntea suurta helpotusta.
Ex-mieheni ei edes halunnut tavata lapsia, koska puoliso ei sitä sallinut. Puheväleissä oltiin ja tavattiinkin yhteisten lastemme kautta hänen viimeisinä elinvuosina. Hämmästyttävää oli, ett uusi puoliso oli silmittömän mustasukkainen minulle. Täysin käsittämätöntä.
Toinen liittoni päättyi mieheni kuolemaan pitkän sairauden jälkeen. Ehdin kokea omaishoitajuuden, sekavan puolison hoitajana yötä päivää. Silti meillä oli rakkautta, yritin kaikkeni, eikä sekään riittänyt. Saatoin miestäni kolme kuukautta sille viimeiselle matkalle. Toivoa ei enää ollut, hän oli tajuton, mutta reagoi minun ääneen ja kosketukseen. Siinä tilanteessa jäin täysin yksin. Lapset eivät käyneet katsomassa, koska eivät omien sanojen mukaan halunneet nähdä isää tässä tilassa.
Tämän helvetin läpikäyminen melkein mursi minut.
Eli vastaus kysymykseesi on, kyllä kuolema on se pahin, siitä ei paluuta ole. Tunnen mieheni läsnäolon aina välillä hyvin voimakkaana. Mutta näillä silmillä, tässä elämässä en häntä enää koskaan näe.
...on pahin.
Mutta taas minä jankkaan anna anteeksi en tarkoita tätä sinua kiusatakseni vaan olen niin monet kerrat ollut tämän asian kanssa silmätysten erillaisten ihmisten kautta että minulle on kasvanut voimakas tunne että avioero olisi se pahin jos on rakastamasta ihmisestä kyse...
Ei pidä unohtaa, että kuoleman hyväksyy pikkuhiljaa kun jokainen kuolee joskus kuitenkin.
Jos suhde on hyvä ja kumpikin rakastaa toisiaan ja ovat olleet pitkässä suhteessa, tai on pieniä lapsia jotka tarvitsevat kumpaakin vanhempaansa. Sitten yhtäkkiä toinen ihastuu toiseen ja jättää kylmästi toisen siihen kuin kuluneen rukkasen.
Tottakai minä ymmärrän että tälläinen jättäminen ei aina ole kamalan raskas se voi kääntyä itse jättäjää vastaan olen minä muutamia tälläisiäkin tapauksia tavannut elämäni aikana. On käynyt niin että jätetty huomaskin minkä palveluksen jättäjä oli tehnyt hänelle ja rupeaa voimaan oikein hyvin ja menestyy elämässään paremmin kuin ennen. Mutta jättäjä ei onnistukkaan uuden kumppaninsa kanssa kuten luuli ja rupeaa haikaileen takaisin päin. Muttei jätetty huoli sanoo vain minkä kerran jätit sen silloin ikuisesti jätit.
Itselleni oli ero helpotus aikoinaan.
Kun olen pysynyt sinkkuna, niin en joudu kokemaan tuota sinun kokemaasi helvettiä.
Minulle riitti, kun hoidin aikoinaan äitiäni hänen sairastuessaan syöpään.
Vasta hautajaisten jälkeen huomasin että raskas taakka oli poissa. Tilalle jäi vain tyhjyys ja orpouden tunne.
Eikö minun kohtaloni ole kaikkein pahin? En ole saanut miestä, en ole voinut jäädä leskeksi enkä ole voinut erota. En ole tullut jätetyksi enkä petetyksi. Itse olen jättänyt yhden juopon retkun pienen seurustelun jälkeen.
Eikös mulla ole kaikkein surkeinta...!!?
Jatkuu ulina: ei ole lapsia, ei ole lastenlapsia , ei ole anoppia , ei appea, voi voi.
on aivan sun omissa käsissäs.... Ei muuta kun juoppo takaasin. Juoppo ulos ja ulosheiton jälkeen kaikki haaveet täyttyvät. Ulinaa vain eri asiasta....
..surkuttelemista. Jos olet oppinut eleleen yksin niin pysy lestissäs. Sittenpä säästyt kaikelta ikävältä joka liittyy jättämiseen. En tosiaankaan näe mitään valittamisen aihetta. Olet varmaan ollut aina hyvin valikoiva? Silloin voi käydä kuten sinulle on käynyt.
..tähän ikään tottunut. Valikoiva ehkä olen ollut, mutta kun SE OIKEA ei ole tullut kohdalle, en ole lähtenyt varamiesten matkaan.
Onneksi on ihan onnellinen elämä ystävien ja läheisten kanssa.
Mitä sitä käy suremaan antaa asioiden olla kuten on ja nauttii elämästään.
Mutta voisit sinä kommentoida tätä minun asiaani omilla ajatuksillasi? Ajattelisit tilannetta jossa joutuisit jätetyksi miten reakoisit esimerkiksi jos joku ystäväsi kuolisi yhtäkkiä niin kauanko surisit häntä oikein syväsyi?
Onhan sitä joutunut luopumaan rakkaista ihmisistä kuoleman kautta, äidin menetys oli kauheaa. Tiedän miltä tuntuu lopullinen ero tärkeästä ihmisestä.
Murrosiässä olimme luokkakaverini kanssa hyvin läheiset ja en osannut ajatella elämää ilman tätä kamua. Sitten yhtenä syksynä koulun alkaessa hän "irtisanoutui" ystävyydestä. Muistan vieläkin sen, miten maailmani synkkeni. Olin pitkään allapäin. Kyllä jätetyksituleminen on toisenlaista kuin se, että joku läheltä kuolee. Tulee se hyljätyksi joutuminen.
Olen joskus ajatellut, että onkohan minun elämänkulkuuni vaikuttanut tämä ystävän menetys.En ole tosissani uskaltanut enään sitoutua kehenkään.
pelkäämään ettei ole riittävä että on jotain vikaa, ettei kelpaa. Sinulla ei sattunut olemaan voimakas näyttämisen tahto vaan alistuit kohtaloosi jota missään nimessä ei olisi saanut tehdä. Olen täällä sanonut joissakin kohdissa että sitä täytyy mennä sutta vastaan. Silloin pelastaa itsensä henkisesti.
Aviomieheni kuoli onnettomuudessa.
Avomieheni jätti, eli erosimme.
Seurustelukumppanini kuoli sairauden jälkeen.
Kyllä näistä eroista jättäminen oli pahinta. Hän kulkee uuden onnen kanssa, välttelen tilanteita, joissa tiedän heidän olevan.
Kuolemat ovat lopullisia eroja, mutta helpompia kestää. Suru helpottaa ajanmittaan,ikävä muuttaa muotoaan. Jätetyksi tuleminen katkeroittaa, ei maha mittään....
tietää. Sitä minäkin koko ajan meinaan että entinen rakastettu kuljeskelee toisen kainalossa.
Sinulla on ollut kova kohtalo toivotan sinulle jaksamista ...
sovintoseksiään
oikein lehden etusivulla.
Siltä ei välty kassoille mennessään,
ellei silmät kiinni kulje.
Mies on puolta vanhempi kuin tuo lapsimorsian,
Mari Samuelsson.
Minusta on aivan väärää käyttäytymistä se, että riita saadaan loppumaan seksin avulla.
Silloinhan asiat jäävät aina vaille ratkaisua,
riidan siemen on taas valmiina.
Riita täytyisi aina riidellä valmiiksi.
Muuten niin tekevät usein Vesi ja tuli elementtiset ihmiset yhdessä. Heillä ratkotaan riidat seksin avulla.
Maa ja Ilma elementtiset taas murjottaa pitkään ja hartaasti.
Mutta vesi ja maa tekevät kaiken oikein.
Ilma ja vesi ovat aina keskenään hiukan ahdistuneita eivätkä silloin ole oikein koskaan tasapainossa keskenään.
Nyt vasta luin koko ketjun. Olet ottanut hienosti ja myötätunnolla kantaa ihmisten suruihin ja kokemuksiin. Niinhän se on, että jokainen kokee omalla tavallaan menetykset; kuoleman, eron tai jätetyksi tulemisen. Kiitos hyvästä keskusteluaiheesta.
..mukana. :-)
Olen lukenut viestit ja ei yhtään ole, joka olisi jättänyt, pettänyt ja kun kauan on elänyt, niin on noita kuollutkin.
Olen kokenut sen, miten ihana voi olla mies, kun ei ole aviollisia velvotteita. Uskollisuus unohtuu sen siliän tien, kun sopiva sattuu kohdalle. Pisin suhteeni kesti 25-v, olimme kumpikin tahoillamme naimisissa.
Näinollen olen myös tutustunut toisiinkin samanlaista kaksoiselämää eläneisiin.
Sopiikin kai kysyä, miltä se tuntuu ja vastaan vain omaltakohdaltani. IHANALTA.
kummastakin, ettei tarvitse toisen surra ja murehtia.
Toivottavasti se päättyy hyvin joka suhteessa.
Tarkoittanet, että avioero ei ole harkittu ratkaisu, jätetyksi tulee tahtomattaan ja että itse kokee kuolemanpelkoa tai läheinen on kuollut ennen aikojaan?
Minusta noita asioita ei voi arvottaa, koska tilanteet, joissa ne sattuvat/tapahtuvat ovat niin monenlaisia ja hyvyyden/pahuuden näkee vasta jälkikäteen. Avioero voi olla suunnaton helpotus, voi tulla ns. ajoissa jätetyksi suhteesta, joka ei olisi onnistunut (kun jätetään, se tarkoittaa,että jättänyt ei ole valmis oikesti rakastamaan), kuolema tulee ajallaan, sille ei voi mitään.
Kysymyksesi ehkä pohjautuu ajatuskuvioon: kun jotakin ikävää sattuu, lohduttaudutaan,että pahemminkin voisi olla. Enpä tiedä. Elämä nyt vaan on tällaista. Joskus kaikki kolme mahtuvat hyvin samaan kalenterivuoteen tai puoleen vuoteen. Silloin ei parane arvuutella, mikä olisi pahinta, parasta vai yrittää elää niillä eväillä, jotka jäivät. Minulle on käynyt noin.
kai se elämä on vain hyväksyttävä sellaisena kuin se vastaan tulee.
Kuitenkin, jos ajattelen elämäni pahimpia kokemuksia näin jälkeenpäin, niin kyllä se hylätyksi tulemisen kokemus oli pahin.
Mies jätti neljän n murrossikäisen lapsen kanssa.Työpaikalta löytyi häneen rakastunut fiksu nainen.Fiksumpi kuin minä.
Olin kuvitellut että avioliitto on ikuinen, vaikka olisi vaikeaakin.
Muitakin menetyksiä olen kokenut, veljen kuoleman nuorena, äidin kuoleman, parhaan ystäväni kuoleman. Mutta kyllä tuo hylätyksi tulemisen kokemus oli pahin, tuntui kuin tyhjyys ja pohjaton ahdistus olisi rinnassani roihunnut tuolloin.
Muistan hyvin. Vaikka siitä on aikka jo n 20 vuotta.
Kaikesta on kuitenkin selvitty.
Menetin mieheni 30 avioliittovuoden jälkeen yllättäen kuoleman kohdatessa ja joskus jälkeenpäin mietin, että kyllä kuolema on kuitenkin ajan kanssa helpompi ymmärtää, kuin jos olisi tullut petetyksi tai jätetyksi. Uskoisin, että petetyksi tai jätetyksi tulemisen jälkeen usein katkeruus ja itsetunnon menetys ovat niin voimakkaita tunteita, että vie enemmän aikaa toipua niistä kuin surusta. Nämä ovat tietenkin hyvin henkilökohtaisia tuntemuksia.
Ettei pidä leikkiä tulella... Tai ei pidä maalata piruja seinille..
Ei kaikki avioerot ole harkittuja ja viisaita. Tai toivottuja toiselta taholta. Ymmärrän kyllä että kaikkee mahtuu tähän maailmankaikkeuteen ettei pidä yleistää. Minä en ole yleistänyt ja toivon kaikilta samaa. Kiitos viisaista sanoistasi toivon todella että kaikki lukevat sinun viestisi tästä asiasta.
Kyllä olit oikeassa ajattelin että ihmiset menisivät ajatuksissaan pintaa syvemmälle ja ajattelisivat tämän mahdollisuuden omalle kohdalleen, silloin ihminen kehittyy askeleen eteenpäin, samalla kehittyvät tunnetasoltaan syvällisimmiksi.
Mutta voin aivan hyvin tuntea sen kauheuden kun miehesi sillai sinut jätti. Suorastaan häikäilemätön teko. Samoin se oli tuon naisenpuoleltakin häikälemätön teko. Varastaa Isä neljältä murrosikäiseltä lapselta, että on hävytön teko. Minä olen vihainen tuollaisille ihmisille jotka eivät ajattele lapsiaan..! Sinä tiedät oikein hyvin mitä minä tarkoitan kysymykselläni. Kiitän vastauksestasi..
Voin sanoa että 98% kaikista tuntee jätetyksi tulemisen raskaammaksi kuin kuoleman.
Vaikka kuolema on ihan kamala asia sitä ei kukaan voi väittää helpoksi. Mutta siinäkin on vaihteluita kun melkein toivoo että pääsisi kitumasta. Mutta nämä jotka vain nukkuvat äkisti niin niitä ei tahdo ymmärtää millään konstin.
Ajan mittaan kun surutyö on kestänyt vuoden on siihen mennessä suru laantunut ja hiljentynyt. Jäljellä vain muistot ja usein ne kauniit.
Paitsi jos körsii huonosta omastatunnosta kuollutta kohtaan voi jopa sairastua syykkisesti. Se on taas eriasia. Kuitenkin tiedän että siitäkin paranee oikeiden ihmisten parissa.
asia..? Vai tarkoititko ehkä avoliittoa myös?
ole sama asia. Erohan voi olla yhteinen sopimus ilman uutta rakkautta kummallakaan. Jättämiseen liittyy yleensä se kolmas,- uusi suhde.
eri aikoina. Mutta kyllä jätetyksi tuleminen oli kaikkein kauheinta. Siinä tuli aivan kummallisia kauhuajatuksia itsestä, syyttelin vanhempiani ja itseäni ihmeellisistä asioista. Menin ihan sekaisin.
Sinun olisi pitänyt olla minun auttajani olisit varmasti pystynyt siihen pelkällä kirjoittamisella ja puhelimella, olen senverran lukenut sinun vastauksiasi että tiedän sinun pystyvän auttamaan hädässä olevaa.
Vaikken minä itse ole aivan sataprosenttisen varma pystyisinkö puhelimessa tai kirjoittamalla auttamaan ketään. Ainakaan aivan täydellisesti. Toivottavasti olet nyt selvinnyt jo kaikesta ikävästä?
Äkkikuolema on kaikkein pahinta,mitä omaisille voi sattua ja varsinkin lapsen taikka nuoren kuolema.
ole tästä pahempaa eroa kuin lapsenmenetys.. Se on maailman raskain asia. Siitä ei koskaan pääse kokonaan yli.