"mikä mussa on vikana.."

Sad kirjoitti:

Muistan joskus vitosen lopulla muutettiin maalta kaupunkiin, ja silloin se sitten alkoikin.. Koulussa mua alettiin haukkua läskiksi, tönitiin, tavaroitani rikottiin etc.. kenellekkään en voinut kertoa, kaveritkin katsoivat vaan vierestä, kun pelkäsivät, että heitä alettaisiin kiusata.. monta kertaa itkin itseni uneen iltaisin, kouluun meno tuntui vastenmieliseltä ja raskaalta, sekä syömisongelmani saivat alkunsa.. Oikeasti en ollut mitenkään lihava, jopa alipainoinen, mutta pikkuhiljaa haukkumiset söivät itsetuntoani ja jättivät syvät arvet paikoilleen..

Tilanne helpotti seiskalla hieman, kun sain lisää uusia (ehkä parempiakin) ystäviä ja minusta tuli suosittu. Kiusaajat ikäänkuin katosivat ja sain elää rauhassa, mutta vanhat haavat kaivelivat, ja mm. ihmissuhteissa oli todella vaikeaa olla, kun en luottanut keneenkään enkä edes itseeni. Aloin hyväksymään sen mitä minusta oli sanottu ja kuvittelin olevani läski ja ruma. Kaiken huippu oli kun olimme eräänä pe iltana kaupungilla kaverini kanssa ja kerroin hänelle ihastuksestani.. hölösuu kaverini meni tietysti kertomaan sille, ja sain pakit.. se alensi jo mieltäni tarpeeksi, vaikka enhän minä suuria ollut kuvitellutkaan.... myöhemmin illalla "kaverini" pelehti itse tämän jätkän kanssa ja tunsin olevani todella yksin... kuitenkin vähätellen oikeuksiani ja ihmisarvojani annoin jätkälle ja kaverilleni anteeksi ja jatkoin hiljaiseloani.. sitten muutin taas, kun vanhemmallani alkoi ilmetä masennusoireita ja hän joutui hoitoon (vanhemmat eronneet). Toisen vanhempani vuoksi en voinut muuttaa, koska hänen puolisonsa ei sitä suvainnut.. jouduin muuttamaan sijaisperheeseen, ja elämä jatkoi potkimista päähän.. mutta koulussa elämä alkoi kirkastua, minua ei kukaan kiusannut, ja kaikki arvostivat minua ihmisenä, tosin kuin itse..

Nyt kolmen vuoden päästä olen alkanut saada itseluottamukseni takaisin, mutta kiusaamisella on silti ikuiset arvet.. Ja kun joku ihan läpälläkin sanoo jotain "läski" etc.(kuten nuorisolla on täälläpäin tapana) niin en osaa ottaa sitä sellaisena ja alan aina miettiä, että olenko.. välillä itsetunto on huipussaan, ja välillä tuntuu, että olisin valmis tekemään itsarin, ei minua kukaan kaipaisi.. kaiken huipuksi sijaisperheessä minulla on ahdistunut ja epämukava olo, mutta perhettä en voi vaihtaa, koska en halua tuottaa vanhemmilleni huolta.. kaikki sanovat aina, että tyydyn vähään, mutta se onkin siinä, että en uskalla vaatia enempää...

Ja kiusaamis-taustastani tietää tällä hetkellä vain parhaimmat ystäväni, parhaimmat, mitä minulla on koskaan ollut.. toivon vain, että ketään ei kiusattaisi, sillä se tuottaa enemmän pahaa kuin osaatte kuvitellakkaan..

kirjoitti:

Anonyymi

Kirjoita kommentti

5000

Lähetä