Boikottiin j-pää
pinssin
kantajat
364076
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Turvaa tilisi vahvistamalla puhelinnumerosi. Voit silloin palauttaa unohtuneen salasanan tekstiviestillä.
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 36
Vanhimmat
.. kirjoittajat boikottiin Suomi24 -keskusteluforumilla.
järvenpää
Kannatan lämpimästi.
Joka su sinne vähintään. Erinomaisia tansseja siellä viime kaudella. Pinssi mukana ja välillä ei. Todellinen kolmilammin korvike talvikaudelle.
Kyseinen paikka pitäisi testata nyt talvikaudella. Kertokaahan kyseisestä paikasta.
talvipaikka. Perusteluja ei juuri tarvita, jokainen voi itse todeta tämän. 2.9 nähdään!
Aina tarvitaan perusteluja, pässi. J-pää on aika kamala paikka. Pyrkyrimäisä ihmisiä esittämässä ja yrittämässä tanssia. Varsin pinnallinen tunnelma. Liian suuri halli, josta tunnelma on kaukana. Esiintyjinä PekkaniskanPojat ja Mrtti Metsäketo vuorotellen. Hyi saatana. Puolet salista vois laittaa istuskelupaikaksi niin tunnelmakin nousisi.
Naurattaa vieläkin paikanpitäjän tarve tehdä itselleen korkea levynsoittelusaarnastuoli tanssipaikkaan. Jo korvatunturissa samanlainen pikkuhitler-ratkaisu. Hyi.
Plussaa:
Hyvä lattia, ei tolppia, paljon tilaa, hyvä valaistus, hyviä tanssijoita, parhaita bändejä, hienoa (ja haastavaakin joskus) väliaikamusiikkia, hyvät kulkuyhteydet.
Miinusta:
Kahvilasta ei näe lattialle
Olet täällä monet kerrat osoittanut kirjoitteluillasi millainen arvostelukyvytön paukapää ja toisia nimittelevä mulkku sinä olet. Hyi saatana.
Kehnot parkkipaikat,Sali kuin rautatieaseman odotusali.Pinnallista porukkaa jotka luulevat olevan keskimääräistä fiksumpaa. Omistaja teettää talkoilla käärii itse voitot. Epämääräinen Taustaltaan Samat talkoo bändit, aaaaahhhh iiiiih ihanaaa slurpss
itse toteamaan Eläke vaarit kyttää nuorta puristeltavaa/hinkattavaa,,, todetkaa itse hyi helvetti
...jotka ette tykkää Järvenpäästä, niin pysykää pois! Ei se sen kummempaa ole.
Niin meille paikasta pitäville jää silloin enemmän tilaa tanssia ja nautiskella hyvästä musiikista. :)
jos eivät vie parkettia mennessään ,ja jättävät ovet auki, teillä on mainiot tilat
Järvenpäässä on mutkattoman mukava ilmapiiri, hyvä lattia, iso ja pylväätön tila, siistit tilat, hyviä tanssijoita eri puolelta Etelä-Suomea ja välillä vierailijoita muualtakin, hyvät artistit. Lisäksi "istuskelijoita" on vähän; Jpäähän tullaan tanssimaan. Tanssituttujen tapaaminen luontevaa kahvilan puolella.
Taukomusiikin valinnassa on parantamisen varaa - omituisia vanhoja kappalevalintoja, jotka liian haasteellisia tanssittaviksi monellekin miehelle. Lisäksi parkkipaikat ovat vähissä ja pimeän aikana parkkipaikkoilla saa liikkua kuin "sokkona" valaistuksen ollessa olematon. Kannattaa tulla ajoissa, jos tulee autolla.
Muuten yhteydet ovat hyvät, koska asemalta lyhyt matka lavalla.
Kuulostaa kateellisen ihmisen tuotokselta. Ite et taida osata mitään, joten olet hemmetin kateellinen pikkusielu. Ehkä osaat parhaiten sen istuskelun, joten hyvä jos etsit sellaisen paikan itsellesi.
Kyseinen tanssipaikka on erittäin korkatasoinen ja kiva tanssipaikka, jossa otetaan asiakkaat huomioon.
ja muuallako ei hinkkaa kukaan....kuinkahan ne osaa mennä just tuohon ainoaan paikkaan sitä tekemään????
Taidat olla kilpailijan asialla.
So what jos sinun kaltaisesi idiootit eivät tajua että maailmassa on eriäviäkin mielipiteitä.
Minulle ei tuota suurtakaan vaikeutta jättää kaltaisesi pusipusinaminami ihmiset oman typeryytenne pariin.
Järvenpää on ja pysyy paskana paikkana. Paikan ylläpitäjä kuuluu samaan parrasvaloista tykkäävään paistatteluporukkaan kuin sinäkin.
Ei muuta kuin rusketusvoiteet naamaan ja lavalle!!!!
Tai sinne levynsoittokoppiin...
Tulee ihan mieleen, jotta mikä on hyöty itsellesi, kun noin hyökkäävästi kirjoitat.
Oikein hyvä jos tuollainen tyyppi pysyttelee pois noin hyvästä tanssipaikasta. Eipähän ilma pilaannu.
Onkohan sun elämässäsi mikään asia hyvin?
Hanki elämä! Säälittävä ressukka olet.
Kun on tarpeeksi kauan käynyt tansseissa ei ihan joka piisille tarvi juosta teennäisesti hihkuen :) Meitä on muuten muitakin, jotka katselevat teidän aloittelevien pyrkyreiden kiipeilyä ylös tanssilavan sosiaalisessa hierarkiassa.
Järvenpäässä on teennäinen tunnelma. Jos tunnelmasta voidaan edes puhua.
Tyypillinen tanssinettiläinen pinssipellekommentti. Loukkaantunvat kun kaikki ei halua samaa naminamipusipusilinjaa. Sitten siirtyvät epäilemään erimieltäolevien tanssitaitoa tai älykkyyttä. Niiiiin tyypillistä.
Maailmassa on muitakin mielipiteitä. Onneksi.
Se on makuasia, sano koirakin kun muniaan nuoli.
Ei ole mikään pakko mennä sinne, jos ei kiinnosta.
Jäljet taitaa johtaa "sylttytehtaalle".
Ei ole vaikea oivaltaa.
Onko se parjaamista jos esittää oman mielipiteensä?
Mielestäni Jpää on huono tanssipaikka, ilman tunnelmaa.
Kyllä noin on asiat ja tanssitasot myös melko hulppeat paikassa. Hyvien mestaksi profiloitunut hiljalleen ja sekin lienee ollut markkinaraossa vajeena.
Itselle hiukan vaikeassa paikassa matkojen suhteen ja saattaapi olla, että Linnat vie voiton tänäkin talvena..
Kateellisuudesta sanoisin, että ei kaikki hyvätkään tanssijat paikasta tykkää, notta ei se nyt aina siitäkään, makuja vaan on niin monia..
Voishan sinne mennä moni muukin jos siellä olis viihtyisää. Nyt se on kollko halli. Ja jos siel soittais joku muukin ku Pekkasniska tai Metsäketo
On niin kovin monenlaisia tapoja sanoa mielipiteensä.
Edelleen kysyn, mitä mahdat hyötyä tuosta?
...kilometrien päähän.
Viisikymmentä kertaa Järvenpään tanssikeskuksessa viime talvikauden aikana käyneenä voin sanoa, että silkkaa puppua on mielipiteesi.
Osaamattoman kateellista vuodatusta: Happamia sanoi kettu...
Paikka on hieno, tanssijat ja henkilökunta mukavia ja asiansa osaavia ihmisiä ja orkesterit sekä artistit huoppuluokkaa (muutkin kuin nuo mainitsemasi).
Viime kaudellakin siellä kävivät kaikki arvostetuimmat tanssimusiikkia esittävät kokoonpanot -moni useampaankin kertaan.
Sinut matalasta tasostasi kertoo vallan mainiosti tuo suhtautumisesi taidoiltaan ehdottomaan tanssiorkkestereiden ykköseen -Martti Metsäkedon yhtyeseen.
Sinun olemattomilla taidoillasi ei olekaan syytä hakeutua niin täysipainoisen musiikin pariin kuin, mitä noiden esittämä ja Sepon väliaikalevyiltään tarjoama on.
Sekoat jalkoihisi ja sekoitat entuudestaankin tukkoisen pääsi lopullisesti.
Ehkä sinun tulis ymmärtää, että kaikki eivät sano mielipiteitään hyötyäkseen niistä..
Hyvä jos viihdyt. Moni kuitenkaan ei viihtynyt. Ymmärrä nyt hyvä mies, että sinä edusta kaikkia tansseissakävijöitä.
Ei edusta kaikkia, mutta aika suurta määrää tanssimisesta eikä istuskelusta kiinnostuneita kylläkin.
Sinun tavastasi esittää mielipiteesi, paistaa läpi juuri tuo hyötyminen.
Ja sun päästäs paistaa päivä läpi. Samanlainen idioottijänkkääjä kuin Hummpis. MEnkäää naimisiin niin saatte jäkättää toisillenne.
...niin näet pässin.
Monet ovat myös kehuneet Järvempään levymusiikkia juuri sen haasteellisuuden takia. Ja ei niitä vaikeita tanssittavia biisejä illan mittaan soi kun muutama. Ja osa niistä vaikeista on vajaakomppisia hitaita valsseja, mutta nekin ovat vaikeita lähinnä vain aloittelijoille - monille ne ovat illan kohokohta. Ne vanhat omituiset haasteelliset swingit lisääntyvät bändienkin ohjelmistoissa.
pinssinkantajat!