Uutisia katsellessani tuli mieleeni, että me sättiväki taidamme kuulua hörköperseisten piiriin (Veikko Huovisen termi). Täällä me väittelemme kuka on enemmän oikeassa, kuka on paras ja kenellä on "oikea" nikki kirjoittaessaan juttuaan tai vastatessaan jonkun toisen juttuun yms. Mutta mitä tällä tavoitamme? Emme mitään.
En yritä edes kiistää tässä kontekstissani ettenkö olisi kantanut omaa havunneulastani tämän foorumin kontaminoitumiseen. Viime kädessä mieleeni tulee yhä uudestaan ja uudestaan, että missä ne todelliset keskustelut käydään-millä suomi24.fi:n sivuilla?
Koska tosiasia on, että kukaan ei jaksa lukea pitkiä juttuja niin lopetan lyhyeen ja laitan tähän jatkoksi näin perjantai-illan piristysruiskeeksi P. Linkolan ”10 käskyä”.
1. “Älä anna rahaa keräyksiin.”
2. “Ei ole nälkää, on vain liian suuria väestöjä.”
3. “Diktatuuri on aina parempi kuin demokratia, sillä vapaaseen ihmiseen ei voi luottaa.”
4.”Kaikki edistys ja kehitys ovat tuhoisia.”
5. “Itsemurha on looginen vaihtoehto väestöpaljouteen hukkuvassa maailmassa. Mitä aiemmin sitä parempi, mutta koskaan ei ole liian myöhäistä itsemurhalle.”
6. “Saunominen on syntiä”
7. “Yhdenkin synnytyksen estäminen on hyvä teko.”
8. “Ihmisoikeudet = kuolemantuomio luomakunnalle.”
9. “Vie esimerkkiä eteenpäin, rajoita lastesi lukumäärää ja harrasta sabotaasitekoja.”
10. “Ihmisen elämä on loputonta pelleilyä.”
Yhtälailla polarisoituneita mielipiteitä mekin täällä esitämme, mutta tuskiin kaikkiin em. käskyihin yhtyy.
~X~
PS. Koittakaa saada jotain positiivista aikaan.

Vastaukset 2
Vanhimmat
Huh sua, mullakin meni jo överiksi ja rupes ärsytystaso nousemaan... :((
Antoisaa kevättä silti sinulle :)
"Me sättiväki"
Saat monet sympatiat sanavalinnallasi.
Kuin suurta Hullunkurista Perhettä.