Olen 9-luokalla ja koin pienen "heräämisen" joku aika sitten. Viime vuosi meni perseelleen (samoin aikaisemmat) koska motivaatio oli nollassa, paskat välitin koko koulusta, riehuin vaan kaupungilla ym. enkä lukenut esimerkiksi kokeisiin ollenkaan. Eli aiheutin ihan itse nykyiset huonot arvosanani. Tajusin vaan että hei, nyt oon ysillä eikä näillä numeroilla pääse mihinkään jatko-opintopaikkoihin!!
Eli kävi juuri niin kuin on varoitettu.. Tiedän että ysillä voi olla vaikea alkaa nostaa numeroita, mutta olisiko jotain vinkkejä/kokemuksia..?
Eli kävi juuri niin kuin on varoitettu.. Tiedän että ysillä voi olla vaikea alkaa nostaa numeroita, mutta olisiko jotain vinkkejä/kokemuksia..?
Vastaukset 2
Vanhimmat
Ei todellakaan ole vielä myöhäistä. Kyllä sä ihan hyvissä ajoin tämän huomasit :) Ensinnäkin sun täytyy asettaa itelle jonkunlaiset tavoitteet, mihin yrittää.
Jos jotain vinkkejä yrittäisin antaa, niin suosittelisin vaikka pääasioiden alleviivaamista teksteistä. Ja niistä kaikista vaikeimmista asioista voisit tehdä vaikka omia muistiinpanoja tai vaikka tiivistää ne paperille. Omalla kohdallani on aina toiminut.
Matematiikassa kannattaa tehdä ennen koetta sellainen kertauslappu, johon olet kirjoittanut kaikki koealueeseen kuuluvat mahdolliset laskukaavat ja sillä tavoin opetella ne ulkoa.
Myös reaali- eli lukuaineissa tunneilla käsiteltyjä kappaleita kannattaisi lukea kotona. Varsinkin jos olette jotain vaikeampaa asiaa käsitelleet.
Tsemppiä. Toivottavasti onnistut tavoitteissasi ja pääset haluamaasi opiskelupaikkaan =)
Kyllä pystyt siihen vielä. Tietenkään ei mitään suurta ihmettä tarvitse odottaa, sillä kyllähän tuo aijempikin koulumenestys valitettavasti vaikuttaa sitten siihen ysin kevään todistukseen.. Mutta todellakin kannattaa nyt sitten hommiin ruveta. Itse ainakin sain nostettua tosi paljon numeroita ysin aikana, vaikka ei mulla nyt niiin huonot numerot alunperinkään olleet, mutta en olis kyllä niillä nykyiseen kouluuni päässyt.