Lainaa 220 000e

Pikainen budjettiarvio kertoo, että rakentamista varten pitäisi ottaa lainaa 220 000 euroa, loput tulee vanhasta asunnosta. Perheen nettotulot kuussa n. 4200 euroa, ajoittain päästään 4500 euroon (3 kk/vuosi). Kk-lyhennys 1300 euron luokkaa. 2 lasta, 2 autoa. Millaisia lukuja muilla? Onko realistinen lainan määrä?
201929
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 20

Vanhimmat

Suunnilleen samat tulot ja saman suuruinen velka, hyvin on pärjätty.

Varaudu siihen että rakennusbudjetti ylittyy 20%.

Äänestä

Maksat pelkästään korkoja n. 10-12000 vuodessa. Pankin maaorja.

Äänestä
  • Mutta samalla omaisuuden arvo nousee suunnilleen saman verran vuosittain, myös sitten kun laina ja korot lähtee pienenemään.

    Äänestä

  • Ei paha kirjoitti:

    Mutta samalla omaisuuden arvo nousee suunnilleen saman verran vuosittain, myös sitten kun laina ja korot lähtee pienenemään.

    Mitä meinaat kaupasta ostaa sillä arvonnousulla? Jos et meinaa sitä lähivuosina myydä, vaankäyttää perheesi asuntona seuraavat 20-30 vuotta, niin onko väliä, nouseeko arvo?
    Kukaan ei tiedä, mitkä ovat asuntojen arvot 20-30 vuoden kuluttua.
    Ei meidän lähikaupassa ainakaan voi ostaa arvonnousulla mitään.

    Omana mielipiteenäni 220.000€:n + budjetin kasvaminen 10-20% (eli 20.000-40.000€) on hemmetinmoinen laina noilla tuloilla. Siihen talon kulut + pari autoa + eläminen.

    Äänestä

  • Tuutko näyttämään sen halvan käytetyn täältä max 50 km Hgistä? Ja sen kun ostaa, kohta possahtaa putket ja tulee muuta harmia, remonttikierrettä jne. Haussa koti ainakin 15 vuodeksi ja siksi uusi ainoa varteenotettava vaihtoehto.

    Äänestä

  • eka kirjoittaja kirjoitti:

    Tuutko näyttämään sen halvan käytetyn täältä max 50 km Hgistä? Ja sen kun ostaa, kohta possahtaa putket ja tulee muuta harmia, remonttikierrettä jne. Haussa koti ainakin 15 vuodeksi ja siksi uusi ainoa varteenotettava vaihtoehto.

    Osaomistus-, asumisoikeus-, vuokra-asuntoja on saatavilla. Nyt hinnat on korkeita, mutta en usko hintatason säilyvän nykyisellä korkotasokehityksellä ainakaan PK-seudulla. 1-3 vuotta.

    Äänestä

  • Meinaat ostaa kirjoitti:

    Mitä meinaat kaupasta ostaa sillä arvonnousulla? Jos et meinaa sitä lähivuosina myydä, vaankäyttää perheesi asuntona seuraavat 20-30 vuotta, niin onko väliä, nouseeko arvo?
    Kukaan ei tiedä, mitkä ovat asuntojen arvot 20-30 vuoden kuluttua.
    Ei meidän lähikaupassa ainakaan voi ostaa arvonnousulla mitään.

    Omana mielipiteenäni 220.000€:n + budjetin kasvaminen 10-20% (eli 20.000-40.000€) on hemmetinmoinen laina noilla tuloilla. Siihen talon kulut + pari autoa + eläminen.

    Ei arvonnousua voi muuttaa rahassa, mutta nousevien kustannusten vuoksi säästää sitä enemmän mitä nopeammin tekee ratkaisunsa. Aika on rahaa ja odottaminen maksaa asuntoasioissa paljon.

    Jokainen tietää että asunnot maksaa enemmän 10 vuoden kuluttua, vaikka välissä vähän rommaisikin, niin 10 vuoden periodilla hinnat nousee.

    Ja sitten jos tapahtuu se pahin, eli menettää maksukykynsä ja joutuu myymään talonsa, niin onneksi siitä saa erittäin todennäköisesti selvästi enemmän mitä lainaa on otettu edes alunperin. Että on siitä arvonnoususta hyötyäkin, jos huono tuuri käy.

    Äänestä

  • on hyötyä kirjoitti:

    "Jokainen tietää että asunnot maksaa enemmän 10 vuoden kuluttua, vaikka välissä vähän rommaisikin, niin 10 vuoden periodilla hinnat nousee."

    Tällä logiikalla asuntojen hintojen nousu on ikuista. Ei kuulosta kovin terveelle.

    Äänestä

  • pukille kirjoitti:

    M.O.T.

    Äänestä

230k tulossa lainaa, kun rakennus valmistuu. Budjetti näyttää nyt realistiselta (eli tuossa on jo ylityksiä mukana).

Tulot 3900€/kk.

Äänestä

(lapsilisän kanssa 4300€/kk). Lainaa 250k€ ja kuukausierä korkoineen 1550€. Selvitään ihan ok, matkustellaankin pari kertaa vuodessa maailmalla. Ruokapöydässä päivästä riippuen 4-7 henkeä, 2 autoa.

Äänestä
  • ...meillä netto 5500 vakio vaihtelevat korvaukset kilsoista kuukausittain. Yksi auto, kaksi lasta, lainaa 68000e talosta jäljellä, erä 920e/kk. Matkustellaan maailmalla 1-2 krt vuodessa, nyt talvella Phukettiin pari viikkoa ja siihen menee noin 6000e matkoihin kulutus.

    Voisin kuulla sinulta hyviä vinkkejä, miten tuo yhtälönne pyörii, ellette syö pelkkää tonnikalaa ja makaroonia ja autonne ole 20v vanhat tai maailman matkanne lähinnä Serenaan tai Tallinaan.

    Alkuperäiselle sanoisin, että jäitä hattuun.

    Äänestä

  • joo... kirjoitti:

    ...meillä netto 5500 vakio vaihtelevat korvaukset kilsoista kuukausittain. Yksi auto, kaksi lasta, lainaa 68000e talosta jäljellä, erä 920e/kk. Matkustellaan maailmalla 1-2 krt vuodessa, nyt talvella Phukettiin pari viikkoa ja siihen menee noin 6000e matkoihin kulutus.

    Voisin kuulla sinulta hyviä vinkkejä, miten tuo yhtälönne pyörii, ellette syö pelkkää tonnikalaa ja makaroonia ja autonne ole 20v vanhat tai maailman matkanne lähinnä Serenaan tai Tallinaan.

    Alkuperäiselle sanoisin, että jäitä hattuun.

    Mutta autolla voi tosiaan olla hiukan ikää ja matkat varmaan on Tallinnaan ja Serenaan.

    Omat vanhempani ostivat kauan sitten omakotitalon ja ekan kerran lensin ulkomaille 16 vuotiaana. Ei sitä silloin pidetty kummallisena. Kyllä matkoista voi edelleen säästää. Se ei ole laitonta.

    Äänestä

  • asdasdadsads kirjoitti:

    ...ihan samaa mieltä, mutta pointtini oli, että "kaksi autoa ja maailman matkailu ja 4-7 henkeä pöydässä" noilla tuloilla on hieman tavoitehakuista/provokatiivista vaikutelman antoa reteästä ja vauraasta elämästä.

    Ja silti vaikka itse paljon matkataan lasten kanssan kaukomailla, niin yhtä hyviä elämyksiä lapset kokevat mummolassa tai omalla veneellä retkeillessä kotosuomessa, Serenakin on kiva paikka, ei siinä mitään. Ja kaipa läsnäolo on se tärkein.

    t. edellinen

    Äänestä

Kyllähän noilla tuloilla ja lainan määrällä pärjää, jos ei satu mitään yllätyksiä. Kolmella tuhannella elätetään perhe helpostikin.

Ensimmäinen yllätys tulee yleensä rakentamisvaiheessa, kun budjetti ei pidäkään. Muita riskejä ovat korkojen nousu, työttömyys, sairaus tai onnettomuus. Mutta jos nämä eivät iske alkuvuosina, tilanne helpottuu ja riskinsietokyky kasvaa lainapääoman pienentyessä.

En tunne tarkemmin tilannettanne näiltä osin, mutta onhan teillä aina mahdollisuus lykätä rakentamista ja säästää hieman lisää. Ylijäämää luulisi olevan eikä päätöstä ole pakko tehdä juuri nyt.

Äänestä

Meidän projekti on jo valmistunut ja tuo 220kE on lainasummana, lisäksi on ne kaksi autoa ja kaksi lasta. Nettotulot n. 4500 vaihtelevat km- yms. korvaukset. Kuukausilyhennykseksi kaavailimme 1700e ja silti jää vielä elämiseenkin rahaa - tosin tavallisiin autoihin, tavallisiin harrastuksiin jne.

Äänestä
  • niin ottakaa niin pieni lyhennys kuin pankki antaa (1300€?) ja sitten lisälyhennätte parin kuukauden välein. Ei sitten tarvitse autolainoja ja muita, kun voi tarpeen mukaan säästää ja ostaa kaiken muunkin "asuntolainaprosentilla".

    Toisaalta, jos raha polttaa näpeissä, niin ehkä suoravelotus on parempi ratkaisu...

    Äänestä

  • asdadsadsads kirjoitti:

    niin ottakaa niin pieni lyhennys kuin pankki antaa (1300€?) ja sitten lisälyhennätte parin kuukauden välein. Ei sitten tarvitse autolainoja ja muita, kun voi tarpeen mukaan säästää ja ostaa kaiken muunkin "asuntolainaprosentilla".

    Toisaalta, jos raha polttaa näpeissä, niin ehkä suoravelotus on parempi ratkaisu...

    Ei tarvita autolainoja tuohon päälle, koska autot ovat velattomia. Vaihtotilanteessa km-korvauksia on kertynyt sen verran, ettei siihenkään tarvitse velkaa ottaa. Kaikki muukin ostetaan käteisellä - kulutusluottoja vierastamme yli kaiken. Pieni rahastosijoittelu liittyy lähinnä eläkevakuutuksiin, joiden 'tuottoja' seurailemme satunnaisesti pienellä epäluulolla. Meidän nykyisen näkemyksemme mukaan parasta eläkesäästöä on hoitaa kämppä velattomaksi kohtuu vauhdikkaasti...tilannettahan voi tarkistaa vuosittain ja tarvittaessa vaihtaa vaihdetta.

    Äänestä

tällä palstalla ole todettu, että 80000€ on normaali laina. kellään ei sen yli ole....mites tässä nyt näin isoista lainoista puhutaan?

Äänestä

Ota nyt viissataadonaa saman tien kun kerran rupeat. Katos kun sitähän saa kottikärryillä pankista ihan tosta vaan.

...vielä...

Äänestä

Kommentoi aloitusta

Miltä kuulostaa? kirjoitti:

Pikainen budjettiarvio kertoo, että rakentamista varten pitäisi ottaa lainaa 220 000 euroa, loput tulee vanhasta asunnosta. Perheen nettotulot kuussa n. 4200 euroa, ajoittain päästään 4500 euroon (3 kk/vuosi). Kk-lyhennys 1300 euron luokkaa. 2 lasta, 2 autoa. Millaisia lukuja muilla? Onko realistinen lainan määrä?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu