Tv-maksun maksaminen on äärettömän moraalitonta, sillä maksamalla sen tuette moraalitonta järjestelmää. Pelkästään tälla palstalla ja etenkin osoitteessa tv-maksu.fi näkyy hyvin selvästi miten petollinen, valheellinen ja läpeensä paha järjestelmä on kyseessä. Muistuttaa propagandallaan ja totuuden vääristelyllään hyvin paljon 30-40-luvun totalitäärisiä valtioita. Täysin moraalitonta vaatia maksua sellaisesta sisällöstä(YLE:n paskakanavat), jota suuri osa ihmisistä ei käytä.
Tv-maksun maksamiseen ei ole mitään järkevää perustetta, etenkin kun kiinnijäämisriski on mitätön ja siitä seuraava sakko huomattavasti pienempi kuin vuoden tv-lupamaksu. Toisin sanoen, jos edes reilun puoli vuotta osaa piilotella, niin jää voitolle. Televisiohan on hankittu edellisenä päivänä, jos lupatarkastaja kysyy.
Ja tällaista teoreettista tilannettahan ei edes tule, jos vaan ymmärtää haistattaa vitut rappioituneen järjestelmän tukijalalle, jota lupatarkastajaksikin kutsutaan. Näitä ihmisrodun alhaisimpia muotojahan ei tarvitse päästää sisälle, ja heille kannattaa huudella postiluukusta mahdollisimman hävyttömiä solvauksia.
Tehkää siis eettisesti oikea teko, ja irtisanokaa tv-lupanne.
Tv-maksun maksamiseen ei ole mitään järkevää perustetta, etenkin kun kiinnijäämisriski on mitätön ja siitä seuraava sakko huomattavasti pienempi kuin vuoden tv-lupamaksu. Toisin sanoen, jos edes reilun puoli vuotta osaa piilotella, niin jää voitolle. Televisiohan on hankittu edellisenä päivänä, jos lupatarkastaja kysyy.
Ja tällaista teoreettista tilannettahan ei edes tule, jos vaan ymmärtää haistattaa vitut rappioituneen järjestelmän tukijalalle, jota lupatarkastajaksikin kutsutaan. Näitä ihmisrodun alhaisimpia muotojahan ei tarvitse päästää sisälle, ja heille kannattaa huudella postiluukusta mahdollisimman hävyttömiä solvauksia.
Tehkää siis eettisesti oikea teko, ja irtisanokaa tv-lupanne.
Vastaukset 13
Vanhimmat
Asia on justiin noin, kunhan muutkin tulisi järkiinsä!!
Mutta mutta, se vuosikausia kylvetty pelko,syyllisyys,ryhmätyhmyys on tiukassa monella, vaikka tietää maksun järjettömyyden..
Nyt on sopiva "sauma" vapautua vääryydestä.
Mikä helvetin vääryys on maksaa siitä mitä palvelua ostaa ja tarvitsee. Jos menet terveyskeskukseen, maksat! No kolme kertaa. Jos menet leffaan, maksat. Miksi tässä yhteisskunnassa pitäisi kaikki saada ilmaiseksi. Ne ilmaiset yhteiskunnat olivat utopiaa, mitä niille kuuluu tänään? Oletko valmis asumaan ilmaiseksi ihan missä tahansa? Saamaan palkkaa, ihan mitä tahansa? Käymään sossussai han missä tahansa? Tai käymään sotaa, ihan misä tahansa. Hieman yhteiskuntatietoisuuta, please!
Vääryys on siinä, että television omistaja pakotetaan maksamaan sisällöstä, jota hän ei käytä. YLE:n kanavapaketti pitäisi olla maksullinen kanavapaketti, jonka voi halutessaan hankkia(ei taida kyllä kukaan haluta).
Tilanne on sama kuin saisit Finnkinolta laskun postissa elokuvasta y(jota et ole nähnyt), kun maksoit jo edellisenä päivänä elokuvan x näkemisestä. Miksi? -No koska sinulla oli mahdollisuus katsoa myös elokuva y. Tämä on siis viestintäviraston logiikka! Siinä se vääryys.
..irtisanoin lupani 3kk sitten ja en aio salaa katsoa tv.tä.. syystä ettei sieltä tule mitään jota katsoa..ehkä salakatsominen ois plussaa..mutta jos joku vitun tv-maksu tarkastaja eksyy tänne nyt niin saa Paskaa päällensä..maksoin pakkopullasta lupaa 20 vuotta..nyt Vapauduin!!! Irtisanokaa Lupanne.. saadaan muutos Ylen pakkovaltaan ja katsokaa vaikka salaa.. ketään ei tartte sisään päästää.. hukkaan heitin 20 vuoden maksurahat... Onneksi enää 6 päivää PakkoPullaa... Kiitos Yle digitalisoinnista!!! Eipä tarvi enää maksaa senttiäkään teille..ja jos maksutv:n puolelle menee niinkuin varmasti menee..jos ei valtion budjetista oteta ylen rahoja.. niin sitten loppuu Ylen taru..kukaan ei maksa ylen kanavista Mitään!! Adios Yle..Kiitos Digita paskasta digitalisoinnista..missä tekniikka joka toimii? Työkaverini asuu uudessa kerrostalossa jossa kaapelitelevisio.. hänellä menossa kolmas digiboxi ja ei vieläkään toimi.. joten paskaa tarjoatte suomen kansalle... TOIVOTTAVASTI ainakin 150000 perhettä irtisanoo paskamaksun..kunnes kaapelista loppuu analoginen..saatte heittää niitä joutilaita Ylen työntekijöitä mäelle joita pakkomaksun takia holhottu!!! Haistakaa.. sanonko mitä...
Rehellinen suomalainen maksaa tv lupansa.
On moraalitonta olla maksamatta sellaisesta palvelusta mitä kuitenkin käyttää.
Toki jokainen saa irtisanoa lupansa mutta silloin on muistettava että, et katso televisiota.
On muitakin asioita jotka tuntuvat vääriltä ja epäoikeudenmukaisilta mutta moraalinen ja rehellinen ihminen maksaa jos käyttää.
Siis muista tv lupa maksu,
jos katsot niin maksat
jos et katso, et maksa
Maksa vaikka WC-pöntöstäs lupa!
Mulla kun ei ole tikiTV:tä eikä poksia, niin en todellakaan maksa. Usko jo!
Se koskee digi aikaa, nyt elämme vielä analogista aikaa ja jos sinull on nyt tv vastaanotin niin sä maksat mukisematta tai sä et yksinkertaisesti katso.
Siis muista tv lupa
.. katson nytkin koko ajan enkä maksa eikä tv-maksutarkastaja sille mitään voi voi... voi voi... buahhahaaa.
Jos tv-maksutarkastaksi etittäytyvä ääliö soittaa ovikelloani ja pyrkii sisään niin turha on yrittää. Varoisi vain ettei jää munat ovenväliin kun laitan sen kiinni. Vaikka ihan hyvä sekin olisi, eipähn tulisi lisää tuollasia säälittäviä mulkkuja enää tähän maailmaan, niitä kun on jo nytkin ihan liikaa.
On se jännä miten joitakin ihmisiä suivaannuttaa valtavasti ylempänä olevat valtiovallat ja yleensä itsensä yläpuolella olevat auktoriteetit kuten valtioneuvosto joka on säätänyt tv maksun
Sää oot tosi onneton!
Olen maksanut sen pakkopulla-luva 1.9-07 asti tajuu jo! Mutta siihen se sit päättyykin.
Ootkos muuten lukenut sen EY-perussopimuksen?
Täällä irtisanominen käy kätevästi!
Ei muuta kuin osallistut talkoisiin!
http://www.tv-maksu.fi/navi1_3.html
Käy kätevästi.
jos katsot et maksa
jos et katso et maksa
minkäs sille kukaan voi