ääh!

miksi miksi MIKSI
minä aina saavun oikeiden ihmisten luo
liian myöhään tai liian vähäisellä rohkeudella varustautuneena

sinä olet varattu
kyllä minä sen ymmärrän (vaikken muutoin paljoa)
olet ihan oikeasti ja kokonaan varattu nyt

etkä sinä varmaan voi lainkaan aavistaa
miten kauan ja miten selvästi olen ollut olemassaolostasi tietoinen

ja silti, silti:

jossain rinnakkaistodellisuudessa juuri me kaksi
eläisimme yhdessä
61106
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 6

Vanhimmat

ihan oikeasti ja kokonaan varattu? Naimisissa?

Minäkin törmäsin oikeaan ihmiseen väärään aikaan, ja turhautunut olen, ja nykyään myös mykkä.

Äänestä
  • menin ja rakastuin niin oikeaan ihmiseen kuin voi vain olla, väärään aikaan. Mykkä olen minäkin.

    Jossittelun olen lopettanut ja yrittänyt hyväksyä tilanteen. Täytyy tosin tunnustaa, että olen ollut myös melkoisen vihainen ja turhautunut monta kertaa. Ottaa koville tämä hyväksyminen ja luopuminen (pakosta).

    Äänestä

ymmärrän sinun rinnakkaistodellisuutesi, se on sama kuin etanantuntosarvitiede - itse kyllä tietää milloin mitäkin on meneillään ja kenen kanssa kemiat kohtaavat, ja enemmän kuin kohtaavat - törmäävät tuhannen puskutraktorin voimalla ja synnyttävät sellaiset energiakentät että kivikin sulaisi saatikka sydämet.

mutta niille voimillehan ei tarvitse antaa valtaa, eihän? näiden ihmisten kanssa eletään kissahiirileikkiä niin kauan kunnes toinen kyllästyy. ja arvaapa kumpi kyllästyy ennemmin?

nii-in. yllättävää kyllä.

tulet kyllä huomaamaan.

Äänestä
  • mahdollisuuksia.

    Äänestä

  • mullakin olis sitten kirjoitti:

    mahdollisuuksia.

    Minusta on surullista, että tässä maassa ja maailmassa on paljon yksinäisiä, yksineläviä, jotka eivät koskaan kohtaa. Miten paljon hienoja ystävyyksiä (ja tarkoitan nyt siis ystävyyksiä, en vain rakkaussuhteita) voisi syntyä jos ihmist tapaisivat enemmän toisiaan, rohkeasti ja avoimin mielin. Tuntuu vain ettei ole keinoja, eikä rohkeutta, lähdetään liian suurin odotuksin ja petytään. Eli asia tehdään mahdottomaksi jo omassa mielessä etukäteen.

    Äänestä

  • lone kirjoitti:

    asiat mahdottomaksi nimenomaan niin, ettei uskota homman toimivan. Itselläni on silloin suuret odotukset, muuten en ole riittävän kiinnostunut.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

turhautunut ja mykkä kirjoitti:

miksi miksi MIKSI
minä aina saavun oikeiden ihmisten luo
liian myöhään tai liian vähäisellä rohkeudella varustautuneena

sinä olet varattu
kyllä minä sen ymmärrän (vaikken muutoin paljoa)
olet ihan oikeasti ja kokonaan varattu nyt

etkä sinä varmaan voi lainkaan aavistaa
miten kauan ja miten selvästi olen ollut olemassaolostasi tietoinen

ja silti, silti:

jossain rinnakkaistodellisuudessa juuri me kaksi
eläisimme yhdessä

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu