Naapureista...

...on varmaankin turistu täällä jo jonkun verran,
mutta kannanpa korteni kekoon.Käyn
kolmivuorotyössä, jolloin kotirauha olisi
erityisen suotavaa...
Olemme mieheni kanssa asuneet nykyisessä
(kerrostalo)asunnossamme n. puolitoista vuotta.
Sitä edeltävässä asunnossa yläkerran
aikamiespoika huudatti täysillä stereoista samaa
kappaletta koko yön (taisi itse poistua asunnosta
baariin tms.). Valikoimiin kuuluivat mm.Paula
Koivuniemen "Aikuinen nainen",Metri-Helenan
"Katson sineen taivaan",Hanna Ekolan "Vieläkö on
villihevosia",joskus myös smurffien kootut.Pari
kertaa nousimme yöllä ylös ja kävimme takomassa
kaverin ovea,ei avannut. Valitimme jos millekin
taholle,mutta muutosta asiaan ei saatu.
Muutimme kyseisestä asunnosta nykyiseen
naapurimme "järjestämän" vesivahingon takia;hana
päällä keittiössä pari päivää. Tullessamme kotiin
3:n päivän reissun jälkeen oma keittiömme litisi
ja oli pakko muuttaa remontin tieltä.

Tämänhetkiset naapurimme ovat myös
mielenkiintoisia.Yläkerrassa ovat kovia
rakentamaan.Joka viikko puolentoista vuoden ajan
vähintään kaksi kertaa viikossa on kuulunut
pauketta ja porausta.Ja touhu kestää
tunteja...Yritä siinä sitten nukkua esim.
yövuorojen välissä. Kakarat juoksevat rapussa ja
välillä intoutuvat soittelemaan ovikelloa ja
juoksemaan karkuun.Kerran mieheni sai yhden
kaverin kiinni itse teosta.Pikkumies sanoi touhun
olevan kivaa ja että muutkin sitä tekevät.Ei
hävennyt lainkaan nalkkin jäämistään. Lasten
leikkipaikka(piha)on suoraan ikkunamme alla
(asumme 1. kerroksessa). Siellä istuvat sitten
kimpassa metallisen liukumäen päällä paukuttaen
kantapäillä liukumäkeä ja hoilottaen ammuvainaan
nuotilla.Tunnista toiseen. Tämän hetken hitti on
"älä tapa minua,niin en minäkään sinua"!!!Myös
viiden minuutin välein tapahtuva äidin tai isän
huutaminen ikkunaan tai parvekkeelle rassaa
välillä. Siis tottakai lapset aina leikkivät ja
rälläävät, pointti on sen toiminnan ajoittainen
ärsyttävyys kerrostaloasumisessa...
Vastapäisessä talossa n. kuuden metrin päässä
parvekkeestamme asuu hyvin utelias perhe. Istu
siinä rauhassa parvekkeella, kun välillä ovat
kaikki kolme-äiti,isä ja lapsi-
tuijottamassa.Päivittäin. Yleensä se,joka meidät
parvekkeella huomaa, kutsuu muut kaksi myös
kyttäämään.Eivätkä häiriinny vaikka tuijottaa
suoraan takaisin.Välillä raottelevat kaihtimia,ja
kurkkivat ikäänkuin salaa. Voi jessus!

Valivali. Ajattelin vain saada kuulla
mahdollisista kohtalotovereista. Se aina jeesaa
jonkun verran...
303958
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 30

Vanhimmat

Ymmärrän kyllä sinua. Itselläni ei ole ongelmia
koska asumme omakotitalossa rauhallisella
alueella, pääasiassa vanhempia ihmisiä. Mutta
tyttäreni asuu kunnan kerrostalossa. Siellä kyllä
riittää meteliä ja häirintää. Viereisessä
huoneessa asuu jostain itämailta olevia ihmisiä,
ramadan aikana soittavat koko ajan suomalaisen
korvaan kummalliselta kuullostavaa musiikkia.
Alakerran väki käyttänee huumaavia aineita
(muutakin kuin viinaa). Rappukäytävässä välillä
imelähkö löyhkä joka menee "päähän" muillekin.
Mitään et voi säilyttää kellarikomerossa, pyörän
varastivat lukitusta kellarikomerosta. Ennen
kokopyörän häviämistä siitä oli kertaalleen viety
satula, tarakka ja jotain muutakin pientä.
Lisäksi tavalliset ryminät ja musiikin
soittamiset mitä ihmeellisimpään vuorokauden
aikaan, huudot ja tappelunnujakat. Että
sellaista, jospa vähän lohduttaisi ettette ole
ainuita jotka kärsivät naapureista. Niin ja
vielä, asukkaat eivät uskalla
isommankaan "rytinän" johdosta soittaa poliisille
koska pelkäävät kostoa.

Äänestä
  • Varmaankin jokaisessa kerrostalossa on omat
    omituisuutensa...Inhottaa vaan kun itse pitää
    huolen,ettei esim. omissa tupareissa tai muissa
    juhlissa meno äidy turhan äänekkääksi. Ja
    muutenkin yrittää asua sivistyneesti. Välillä
    tuntuu siltä,että muut naapurimme luulevat(tai
    haluavat luulla)että me mieheni kanssa olemme
    kaiken melusaasteen aiheuttajia.Siis ihan siitä
    johtuen,että olemme rappumme nuorimmat ihmiset(23
    ja 26). Kaameata ylenkatsomista kun tavataan
    rapussa tai muualla eivätkä tervehdi vaikka itse
    karjaiset PÄIVÄÄ!! Näin se homma kai etenee...

    Äänestä

  • Sandee kirjoitti:

    Varmaankin jokaisessa kerrostalossa on omat

    Jos asut vuokralla.Hae omistusasunto tai
    asumisoikeusasunto.Naapurit saman henkisiä kuin
    te.Eli haluavat asua eikä elämöidä.Asuimme itse
    vuokralla ja yläkerrassamme asui samallainen
    asuja kuin teillä on.musa alkoi klo 22.00 kun
    taloyhtiön hiljaisuus alkoi.4-5 kertaa viikossa
    rakennettiin varmaankin venettä,kun jatkuva
    naputtelu alkoi illalla nukkumaan mennessä.
    Valitukset ei auttaneet vaan kiusa lisääntyi.
    Muutimme vuokra-asunnosta pois ja voi tätä
    ihanuutta. Normaalit asumisen äänet saa ja pitää
    kuulua.Silloin asiat OK.Mutta ei älyttömyyksiä
    tarvitse kestää.Niin ja sanokaa muuttaessanne
    pois, naapureille, syy miksi muutitte.Kysyvät
    kuitenkin pihalla.kiva sitten se kolistelijan on
    kulkea pihalla,kun toiset ääneen porisevat hänen
    kuullen,että nekin muuttivat pois tuon ihmisen
    takia.Kiva kiva.

    Äänestä

Yhtä hiton hälyä ja hässäkkä se on kerrostalossa
asuminen. En tykännyt tippaakaan. Nyt sitten asun
maalla ja tämä sopii minulle; oma tupa, oma lupa.

Ostakaa/vuokratkaa omakotitalo tai pikku maatila,
niin saatte kotirauhan.

Äänestä
  • Tällästähän tää kerrostalo asuminen
    on...edellisessä talossa ainoot ongelmat oli
    kanssa kyttäävät vastapään talolaiset!
    parhaimmillaan n.7 henkeä tuijotteli meitä
    kämpiltään ja sitä ylempänä mummeli jonka
    tapoihin kuului pysähdellä parvekkeemme alle
    (ykkös kerros)tuijottamaan ja marisemaan asioista
    jotka meidän yläkerran naapurit aiheuttivat,
    samasta syystä talonmies kävi meitä syyttämässä!
    anteeksi pyyntöä ei koskaan tullut!kukaan tuskin
    tunnusti ja touhu jatkui...olimmehan sentään
    parikymppinen pari joten ilmanmuuta me olimme
    syyllisiä!!naapureita piti kartella
    rappukäytävässä koska kaikki luulivat meidän
    metelöivän ja riehuvan...nykyinen asunto on
    saanut myös veren kiehumaan,kakarat veivataan
    sunnuntai aamuisin rappu käytävään
    leikkimään,kaikki seinät ja kaiteet on hiekassa
    ja paskassa!!!lääppivät autojen ikkunoita
    parkkipaikalla.mekastavat"takapihalle" katsoessa
    voi nähdä lähes mitä vaan,naapurin ukon tai
    naapurin kersan puun juurella
    kusella.parvekkeemme alla on joku hämärä varasto
    jossa alkaa omituinen kolina öisin.yläkerran
    naapureita ei näy,mutta hengissä ne on sen takaa
    n.klo.22 alkava meteli ja ilmeisesti puukengillä
    kopistelu.naapurin ovea hakataan kolistellaan ja
    soitellaan ihan mihin aikaan tahansa niin että
    koko talo varmasti herää...täällä ei melkein
    mikään ole mahdotonta...UUDEN KÄMPÄN ETSIJÄ

    Äänestä

  • JO TÄNÄÄN kirjoitti:

    Tällästähän tää kerrostalo asuminen

    Minä asun kaupungin vuokra-asunnossa Minulla ei
    mitään pahaa sanottavaa kerrostalo tai vuokralla
    asumisesta, päinvastoin. Rapussani asuu 8
    taloutta. Kaikki olemme hyvän päivän tuttuja
    keskenämme. Tavarat pysyvät kellareissa, niin
    omissa kuin yhteisissäkin. Järjestyshäiriöitä ei
    ole. Rappu on siisti. Piha on siisti.

    Luulen, että tärkeä tekijä hyvän
    asumisviihtyvyyden säilymisessä on se, että
    asukkaat tuntevat toinen toisensa. Jos taloon
    muuttaa uusia asukkaita niin kannattaa mennä
    rohkeasti esittäytymään ja toivottamaan uudet
    asukkaat tervetulleiksi.

    Äänestä

  • todellinen poroporvari

    Äänestä

  • Silja kirjoitti:

    Me asumme vuokralla uudehkossa pienkerrostalossa,
    eikä valittamisen aihetta ole. Meilläkin naapurit
    tuntevat suht´koht hyvin toisensa, olisikohan se
    syy, että asuinympäristö on rauhallinen.

    Asumme 1. kerroksen päätyhuoneistossa.
    Äänieristys on näin uudessa talossa aika hyvä.
    Toki yläkerrasta kuuluu ääniä, kuten
    kerrostalossa voi nyt olettaakin. Lisäksi perheen
    isä punttaa ja kolistelee toisinaan punttejaan,
    lapsi hyppii ja juoksee, joskus jopa tuntikausia
    putkeen, ja muutenkin he elävät aika äänekkäästi.
    Eivätkä he aina hoksaa, että hiljaisuus on jo
    alkanut...

    Mutta minusta tämä kuuluu elämään kerrostalossa.
    Ja koska hekään eivät ole mitään turhantarkkoja
    niuhottajia ja varpaisillaan sipsuttelijoita,
    uskallamme mekin elää turhia hissuttelematta.
    Meillä käy paljon vieraita, joiden kanssa tulee
    sitten toisinaan puhuttua aika äänekkäästikin. Ja
    olemme myös musiikki-ihmisiä, ja sitä tuleekin
    kuunneltua usein, ei tosin volumet kaakossa, eikä
    yöllä. Eikä valittamista ole ollut, puolin eikä
    toisin.

    Talomme asukkailla on niin hyvät välit, että
    käymme säännöllisesti kahvittelemassa ja joskus
    jopa iltaa istumassa toistemme luona. Lisäksi
    muutaman kerran vuodessa järjestämme kaikkien
    asukkaiden yhteiset juhlat, joissa tutustellaan
    oudompiin naapureihin ja viritellään
    yhteishenkeä. Lisäksi heti seinämme takana asuvat
    parhaimmat ystävämme, joihin olemme tutustuneet
    vasta talossa asuessamme.

    Joten mihinkäpä tästä muuttaisin?

    Valittajia kun voi löytyä jopa
    omakotitaloalueelta...

    Äänestä

Me asuttiin ennen pienessä, kolmen rivarin
pihassa, kämppiä oli 14. Yksi = 1 naapuri oli
tyyliä: ei ole tuollakaan sattuneet lääkkeet ihan
kohdalleen.

Esikoisemme syntyi siellä asuessamme ja jostain
kumman syystä tuolla naapurilla alkoi olla
autostereoissa vikaa aina, kun vaunut ilmestyivät
kuistillemme. Kokeilin kerran, laitoin vaunut
ulos puoli kymmeneltä illalla ja eikös 10
minuutin päästä ollut naapuri parkkipaikalla
testaamassa äänenlaatua. Kivaa.

Sama naapuri kiersi takapihoja 'tarkastamassa
sokkeleita', ettei ole murtumia... jee! Hyppi
katolla 'lehdet ja neulaset pitää poistaa
ränneistä', sai nuijittua taloyhtiön kokouksessa
läpi säännön, ettei taloyhtiön hanasta saa ottaa
vettä pihojen kasteluun; tämän jälkeen heräsimme
helteillä joka yö 2-3 aikaan veden kohinaan (hana
saunamme kohdalla ja putki kulki sisäkautta
seinästä läpi) kun olivat koko perheen voimalla
laskemassa vettä saaveihin lämpiämään
takapihalleen.

Häädön saivat *omistusasunnosta* kun alkoi olla
jo postilaatikoihin kusemista sen tavanmaisen
uhkailun, haistattelun ja renkaiden puhkomisen
jälkeen.

Että meteli on vielä pientä....

Äänestä

saada lottovoitto! noilla hermoilla ei näköjään
pysty elämään NORMAALISSA/TAVALLISESSA
asuinympäristössä! mene itseesi ja ajattle että
maailmass aon muitakin kuin sinä! - ja kaikilla
lapsilla on oikeus leikkiä -ihan että
kantapäätkin on mukana! oletko ajatellut sairaala
hoitoa? jotakin pimiötä kenties? suosittelisin !

Äänestä
  • jonkinlaista hoitoa, kun kehtaat kirjoitella
    toisille tuollaisia. mene itse itseesi. taidat
    itse olla yksi noista naapureita kiusaavista
    ihmisistä.

    Äänestä

  • Moi sinulle rouva,minusta olet
    oikeassa,muuttakoon lähimpään vakuumiin.Minua on
    aina huvittanut tämä ego-piirre
    porukassa:luullaan että kaikki tuijottaa ja
    kaikkien muitten touhut johtuu tai liittyy itteen.
    Olen asunut kerrostalossa viistoista vuotta ja
    havainnut,että omat virheet muissa ottaa aivoon
    eniten.Eli parast miettiä omaa
    parvekekäyttäytymistään ekana.
    ps.entäs jos joku istuis partsillaan side
    silmillä,mitäs sitten...no,ei vois kukaan syyttää
    tuijotuksesta..

    Äänestä

  • Lähekkäin kun asustellaan, ni jokaisen pitäis
    vähä ajatella toistenkin kotirauhaa. Sairaitahan
    ne on, kun ottavat elämäntehtäväkseen
    naapureitten järjestelmällisen kiusaamisen.

    Äänestä

  • Kuulostat juuri sellaiselta häirikkönaapurilta
    itse, joka ei ymmärrä että muillakin on elämää ja
    oikeus kotiin, vaikka kerrostalossa!

    Nykyaikana vanhemmat eivät halua olla vanhempia ja
    opettaa lapsiaan elämään ihmisiksi. Lapset meluaa
    ja haistattelee pihalla. Rikkovat julkista
    omaisuutta tai toisten pyöriä oikein ryhmissä. Jos
    uskaltaa sanoa lapselle jotain, voi sitä
    vastausten mielikuvituksellisuutta! Kotoako ne
    opitaan vai onko helpompi istuttaa lapsi
    television ääreen, kun itsellä on "muita menoja:"

    Kerrostaloissa tosiaan asuukin monia rauhattomia
    yksinhuotaja äitejä, joilla on oma nuoruus jäänyt
    kesken. Jos heidän kanssaan joutuu tekemisiin, he
    pyytävät heti; pienenkin ystävällisen eleen
    jälkeen, lasten vahdeiksi, jotta itse pääsisivät
    vähän rentoutumaan ravintolaan. Ei kiitos.

    Äänestä

  • nyt muuttanut kirjoitti:

    Kuulostat juuri sellaiselta häirikkönaapurilta

    Yksinhuoltajaäitejä? Oletko ehkä ajatellut asiaa
    siltä kantilta, että yksinhuoltajat (sekä -äidit,
    että -isät) eivät välttämättä ole sitä omasta
    tahdostaan?? Itse en kuulu näihin kumpaankaan,
    mutta sen tiedän, että hekin kaipaavat joskus
    todellakin rentoutumista, olipa se sitten vaikka
    kerran leffaan tai ravintolaan. Aika karkeaa
    tekstiä latelit!

    Äänestä

  • Tuohtunut kirjoitti:

    No tottahan toinen puoli. Tunnen nimittäin myös
    yksinhuotaja-isejä, jotka vaimot ovat jättäneet.
    Lapsia ei ole huolittu mukaan, mikä on aiheuttanut
    kyllä jonkinasteista naisvihaa lapsille. Itse
    asiassa "vapautunut" vaimo on alkanut viettää
    niin kiireistä elämää, etteivät lapset siihen
    mahdu.
    Kumma juttu, miten näistä yksinhuoltaja-isistä ei
    ole oikein "heittäytymään vapaalle" kuten
    yksinhuoltaja-äideistä. Tämänköhän takia heidät on
    jätettykkin? Aikaa riittää kyllä ihailtavasti
    lapsien harrastuksille. On muuten sääli, että
    lapset tuomitaan useimmiten äideille, kun isät
    olisivat aivan yhtä hyviä, ellei
    velvollisuudentuntoisempiakin, kuin äidit.Isien
    kasvattamista tulee myös jämerämpiä, kuin pelkän
    äidin kasvattamasta. Varsinkin poikien tapauksessa
    ero on selvä.

    Äänestä

  • samainen kirjoitti:

    pidetään niin hemmetin urhoollisina ja mainioina
    että lapsenvahteja ja siivoojia on tarjolla
    kysymättäkin.Kaikki ihailee ja auttaa ja paijaa
    ja kannustaa.Suhtautuminen on aivan eri heti
    alusta asti;yksinhoitajaisä on suuri
    sankari,yksinhoitajaäiti vastuuton,aivoton ja
    luultavasti myös juoppo akka.Mitään ei isin tarvi
    selitellä eikä apua anoa.Kukaaan ei tohdi sanoa
    pahaa sanaa miehestä joka kaikkensa yrittää ja
    antaa(kuten äidit aina on tehny) Mietis
    vähän,pikku experttipelle,onko se sun tuntemas
    oiva yksinhoitajaisä muuta kuin viimesen päälle
    tekopyhä siipiveikko

    Äänestä

  • Olen vammaistyöntekijä, ja työskentelen tällä
    hetkellä aivovammaisten ihmisten parissa. Voin
    sanoa että siinä ammatissa tarvitaan hyviä
    hermoja jos missä. Onko se liikaa vaadittu, että
    kaikki naapurukset kunnioittaisivat toisten
    kotirauhaa? Tänäänkin (yrittäessäni nukkua ennen
    11-tuntista yövuoroa)soi taas ovikello. Lähdin
    punkasta ylös avaamaan. Oven edessä lattialla
    paperi,jossa sanottiin"Tapan sut huora!!"
    Allekirjoituksena Osama Bin Laden. Lapsen
    käsialaa.
    Kun olen tässä tuttavieni kanssa jutellut, niin
    ei kauheasti löydy vastaavia naapureita kuin
    meillä. Ei esim. minulla ollut kakarana pokkaa
    haukkua naapurin tätiä huoraksi,jos hän ei
    antanut minulle rahaa. Tai lasauttaa
    sählymailalla takaraivoon kun kulkee rapussa
    ohi.Tai hieroa soraa naapurin vastavahattuun
    autoon. Aiemmin kertomani jutut naapureistani
    olivat vain pisara meressä...
    Mieheni on opiskelija ja minä hoitoalan
    pätkätyöläinen.Meillä ei olisi oikein varaa omaan
    kämppään, eikä lainaa haluaisi tässä vaiheessa
    ottaa. Mielelläni tosin menisin hermolomalle. En
    ole matkustanut viiteen vuoteen muuta kuin Lahti-
    Helsinki väliä koska raha on tiukassa. Lomiakaan
    kun ei sijaisille/pätkätyölaisille juurikaan
    kerry.
    Kiitos heille jotka ymmärtävät ja joilla on
    samankaltaisia kokemuksia!!!

    Äänestä

  • Sandee kirjoitti:

    Olen vammaistyöntekijä, ja työskentelen tällä

    itse metelöit yöllä ja paukutat ovia ja
    suihkuttelet.oli miten oli niin toivottavasti et
    aio hankkia lapsia

    Äänestä

  • otava kirjoitti:

    pidetään niin hemmetin urhoollisina ja mainioina
    että lapsenvahteja ja siivoojia on tarjolla
    kysymättäkin.Kaikki ihailee ja auttaa ja paijaa
    ja kannustaa.Suhtautuminen on aivan eri heti
    alusta asti;yksinhoitajaisä on suuri
    sankari,yksinhoitajaäiti vastuuton,aivoton ja
    luultavasti myös juoppo akka.Mitään ei isin tarvi
    selitellä eikä apua anoa.Kukaaan ei tohdi sanoa
    pahaa sanaa miehestä joka kaikkensa yrittää ja
    antaa(kuten äidit aina on tehny) Mietis
    vähän,pikku experttipelle,onko se sun tuntemas
    oiva yksinhoitajaisä muuta kuin viimesen päälle
    tekopyhä siipiveikko

    Hänen kasvattamansa lapset ovat paras esimerkki
    kasvatuksen onnistumisesta. Molemmat
    poikia, hyvä koulutus, työpaikka. Eivät
    ryyppyveikkoja tai mummonpotkijoita.

    Ja kuka sanoo, että yksinhuoltaja äidit aina ovat
    pikku pyhimyksiä! Aina kinumassa apua
    lapsenvahdeiksi, autonrenkaan vaihtoon( minä osaan
    vaihtaa itse, kuten jokaisen naisen pitäisi)tai
    mitä ihmeellisimpiin, naurettavan yksinkertaisiin
    hommiin, kun pelkäävät tarttua työhön. Usko pois
    olen elänyt naapurissa. Lapsia vain kävi
    sääliksi.Ai niin, kuka tahansa mies kyllä osaa
    siivotakkin, vaikkei keskiverto nainen osaisi
    vaihtaa edes sulakketta. Sen verran eroa löytyy.

    Mieti kohdallesi kuinka usein lapset syyttä suotta
    tuomitaan äidille, vaikka isäkin olisi mitä
    parhain kasvattaja. Yleistyksiä on toki turha
    vetää, mutta kuinka monta surullista esimerkkiä
    tiedänkään äideistä, jotka kantavat nimensä
    marttyyrinviittaa tekopyhyyttä hymisten. Kaikki on
    niin raskasta, vaikka juuri he ovat usein
    halunneet lasta. Kun kodin leikkimine ei ole
    sujunutkaan toivomusten mukaan, on ukko vaihdettu
    uuteen ja,toivon mukaan loistokkaampaan. Lapset
    tosin paljastavat käytöksellään
    totuuden.Suunsoittoa tuntemattomille, pinnausta,
    kiusaamista, huonoa koulumenestystä. Lista on
    pitkä.
    Kuten sinäkin; sydämen kyllyydestä suu puhuu.

    Äänestä

  • mikrolax kirjoitti:

    itse metelöit yöllä ja paukutat ovia ja
    suihkuttelet.oli miten oli niin toivottavasti et
    aio hankkia lapsia

    Oliko toi sun viesti tosiaankin tarkoitettu
    mulle!!? Jos oli, niin mistä ihmeestä päättelet
    että minä kotonani yöllä (tai muutoin) mesoan?
    Jos olemme kotona, luemme yleensä jotain hyvää
    kirjaa tai katsomme televisiota.Tai nautimme
    hyvästä ruuasta ja toistemme seurasta noin
    yleisesti. TV:tä katsoessamme käytämme joskus
    öisin jopa kuulokkeita (formulat tms.). Mieheni
    tekee usein iltaisin koneella opiskelutehtäviään
    täydessä hiljaisuudessa. Tottakai me suihkussa
    käymme(kuuluu yleishygieniaamme)mutta emme
    öisin.Ovia-niitä kahta jotka asunnossamme on-
    emme paukuttele myöskään, jos ei vahingossa
    lipsahda.Emmehän me täydellisiä ole, mutta
    ainakin pyrimme kunnioittamaan toisten
    kotirauhaa,elämään "normaalisti".
    Lapsien hankkimisesta sen verran,että
    lähitulevaisuudessa olisi tarkoitus...

    te ette edes imuroi.voi voi

    Äänestä

  • Sandee kirjoitti:

    Olen vammaistyöntekijä, ja työskentelen tällä
    hetkellä aivovammaisten ihmisten parissa. Voin
    sanoa että siinä ammatissa tarvitaan hyviä
    hermoja jos missä. Onko se liikaa vaadittu, että
    kaikki naapurukset kunnioittaisivat toisten
    kotirauhaa? Tänäänkin (yrittäessäni nukkua ennen
    11-tuntista yövuoroa)soi taas ovikello. Lähdin
    punkasta ylös avaamaan. Oven edessä lattialla
    paperi,jossa sanottiin"Tapan sut huora!!"
    Allekirjoituksena Osama Bin Laden. Lapsen
    käsialaa.
    Kun olen tässä tuttavieni kanssa jutellut, niin
    ei kauheasti löydy vastaavia naapureita kuin
    meillä. Ei esim. minulla ollut kakarana pokkaa
    haukkua naapurin tätiä huoraksi,jos hän ei
    antanut minulle rahaa. Tai lasauttaa
    sählymailalla takaraivoon kun kulkee rapussa
    ohi.Tai hieroa soraa naapurin vastavahattuun
    autoon. Aiemmin kertomani jutut naapureistani
    olivat vain pisara meressä...
    Mieheni on opiskelija ja minä hoitoalan
    pätkätyöläinen.Meillä ei olisi oikein varaa omaan
    kämppään, eikä lainaa haluaisi tässä vaiheessa
    ottaa. Mielelläni tosin menisin hermolomalle. En
    ole matkustanut viiteen vuoteen muuta kuin Lahti-
    Helsinki väliä koska raha on tiukassa. Lomiakaan
    kun ei sijaisille/pätkätyölaisille juurikaan
    kerry.
    Kiitos heille jotka ymmärtävät ja joilla on
    samankaltaisia kokemuksia!!!

    sussa varmaan on jos mukulatkin sen
    huomaa.haukkuuks koirat perään?

    Äänestä

  • mikrolax kirjoitti:

    te ette edes imuroi.voi voi

    ...kiitoksia kommenteista!!! Alkuperäisessä
    viestissä tosin pyysin "kohtalotovereita"
    kirjoittelemaan...Mutta muutkin -asialliset ja
    perustellut- mielipiteet tietysti tervetulleita.

    Ja olisiko minun pitänyt luetella kaikki asiat
    joita kotona teen? Joista siis saattaa hieman
    ääntä kuulua. Kyllä imuroimme,harvemmin yöllä tai
    tuntitolkulla. Käymme myös sillointällöin
    paskalla,jonka jälkeen yleensä vedämme WC:n,josta
    myös kuuluu ääni. Näitä en maininnut aiemmissa
    kirjoituksissani häiritseväksi asiaksi. Puhe oli
    ylenpalttisesta metelöimisestä ja selkeästä
    naapurin ärsyttämisestä.

    Äänestä

  • mikrolax kirjoitti:

    itse metelöit yöllä ja paukutat ovia ja
    suihkuttelet.oli miten oli niin toivottavasti et
    aio hankkia lapsia

    Ilmeisesti tässä on esimerkki loistavasta lasten
    kasvattajasta.

    Äänestä

  • Sandee kirjoitti:

    ...kiitoksia kommenteista!!! Alkuperäisessä
    viestissä tosin pyysin "kohtalotovereita"
    kirjoittelemaan...Mutta muutkin -asialliset ja
    perustellut- mielipiteet tietysti tervetulleita.

    Ja olisiko minun pitänyt luetella kaikki asiat
    joita kotona teen? Joista siis saattaa hieman
    ääntä kuulua. Kyllä imuroimme,harvemmin yöllä tai
    tuntitolkulla. Käymme myös sillointällöin
    paskalla,jonka jälkeen yleensä vedämme WC:n,josta
    myös kuuluu ääni. Näitä en maininnut aiemmissa
    kirjoituksissani häiritseväksi asiaksi. Puhe oli
    ylenpalttisesta metelöimisestä ja selkeästä
    naapurin ärsyttämisestä.

    jos sinulla on tuollaisia naapureita kuin tuo
    mikrolax, joka on aina oikeassa.

    Äänestä

  • sepe kirjoitti:

    Ilmeisesti tässä on esimerkki loistavasta lasten
    kasvattajasta.

    Minä en halua lapsia sillä ymmärrän
    rajoitukseni.Sitä taitoa ei vissiin monella ole

    Äänestä

METELÖITSIJÄT KURIIN VAIKKA LAIN VOIMALLA.
KERROSTALOASUMISESSA HILJAISUUDEN JÄLKEEN TURVAT
TUKKOON JA JOS EI MUU AUTA NIIN HÄÄTÖ!
JOS EI OSATA ASUA KERROSTALOSSA MUIDEN KOTIRAUHAA
KUNNIOITTAEN EI MUUTA KU PELLOLLE! SE ON
KOTIRAUHAN RIKKOMISTA JOS MEKKALOI TOISTUVASTI JA
VARSINKIN KELLO 22:N JÄLKEEN. VALITUS
ISÄNNÖITSIJÄLLE AINA KUN ON AIHETTA JA JOS EI
ASIAAN TULE MUUTOSTA NIIN HAASTE HÄÄTÖOIKEUTEEN.
HYVÄ OLISI SAADA NAAPUREIDENKIN MIELIPITEITÄ
SIINÄ VAIHEESSA.
OTAN OSAA, TIEDÄN MITÄ ON ASUA TALOSSA JOSSA EI
KUNNIOITETA TOISTEN KOTIRAUHAA. EIKÄ YÖRAUHAA.

Äänestä

Meidän yläpuolella asui ärsyttävät naapurit.
Eivät tajunneet eikä piitanneet säännöistä.
Illalla klo 21-22 siellä alkoi aina kummallinen
huonekalujen siirtorumba, niitä vedettiin ja
kolisteltiin pitkin lattioita. Saattoi kestää
puoleen yöhön asti ja ylikin. Muusta metelistä
puhumattakaan. Aamulla kun me lähdettiin töihin
siellä oli hiiren hiljaista. Kovaääninen puhe,
huuto ja kolistelu oli arkipäivää joka ikinen
ilta ja yö. Kun valitimme yläkerran tyypeistä
isännöitsijälle kävi ilmi, että siellä asuu vain
yksi tyttö. Selitin eron käytännössä ja
teoriassa, että siellä asuu nuoripari joka
kahdestaankin pitää mekkalaa ja varsinkin silloin
kun sinne meni vieraaksi vielä yksi mies.
Isännöitsijä lähetti huomautus-kirjeen. Sen
jälkeen tilanne rauhoittui pariksi viikoksi,
mutta sama meno alkasi taas pian uudestaan ja
huomautukset unohdettiin. Teimme jatkossa heistä
vielä pari valitusta ja kävimme itsekin ovella
vaatimassa volumea pienemmäksi, koska itsellämme
aikainen ylösnousu aamulla. Mutta jotkut ihmiset
ovat kertakaikkiaan niin puupäitä että eivät
tokene tälläisistä huomautuksista.
Haasteoikeuteen meno olisi ollut seuraava askel,
mutta kun en saanut muiden naapureiden lausuntoja
en viitsinyt lähteä siihen ruljanssiin.
Ruumiitakaan en viitsinyt alkaa tekemään, sillä
kertalyönnistä ne olisivat siellä maanneet vaaka-
asennossa jos olisin hivauttanut otsalohkoon.
Sitä he kyllä kaipasivat ja lähellä se olikin
että en täräyttänyt päin näköä. Mutta katselimme
toisen kämpän ja opimme että ei kannata ainakaan
asua enää toisten alakerrassa. Paitsi jos ei
yläpuolella asu joku mummo.

Äänestä
  • Ensimmäisessä yksiössäni oli se hyvänä ja huonona
    puolena, että joka viikonloppu jokaisessa
    kämpässä rapussamme oli bileet. Pian 25 neliöö
    kävi liian pieneksi ja saimme läheltä uuden
    asunnon, kaksion tällä kertaa. Alakerrassamme
    asui tuttu nuoripari, jolle kävin pari kertaa
    sanomassa äänentasosta ja heti auttoi.
    Yläkerrassa asui yksinäinen vanhempi naishenkilö,
    joka katsoi oikeudekseen kävellä puukengät
    jalassa pitkin öitä ja kyylätä kaikkea mitä
    teimme. Erään viikonlopun jälkeen postiluukusta
    kolahti 2. varoitus (ei siis huomautusta tai 1.
    varoitusta, suoraan toinen).. Rupesin sitä sitten
    selvittämään ja olimme kuulemma metelöineet koko
    viikonlopun, vaikka todellisuudessa olimme olleet
    miehen äidin luona torstaista tiistaihin.
    Isännöitsiä vaan totesi että "kun nuorilla nyt
    vaan on niin paljon huume-, alkoholi- ja
    kotiongelmia" eikä hän voi kuulemma tehdä mitään
    asian hyväksi. Muutimme heti pois. Nykyisessä
    kämpässä saamme juhlia tarvittaessa ja naapurit
    ovat ihan ok, yleensä. Alakerran "pappa" soittaa
    välillä musaa 24 tuntia vuorokaudessa ja juuri
    yhteen muuttaneen parin stereoissa ei ilmeisesti
    ole äänenvoimakkuuden säätöä.. Muutamme pian taas
    uuteen taloon, toiselle puolelle kaupunkia. Saas
    nähdä miten siellä käy..

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

Sandee kirjoitti:

...on varmaankin turistu täällä jo jonkun verran,
mutta kannanpa korteni kekoon.Käyn
kolmivuorotyössä, jolloin kotirauha olisi
erityisen suotavaa...
Olemme mieheni kanssa asuneet nykyisessä
(kerrostalo)asunnossamme n. puolitoista vuotta.
Sitä edeltävässä asunnossa yläkerran
aikamiespoika huudatti täysillä stereoista samaa
kappaletta koko yön (taisi itse poistua asunnosta
baariin tms.). Valikoimiin kuuluivat mm.Paula
Koivuniemen "Aikuinen nainen",Metri-Helenan
"Katson sineen taivaan",Hanna Ekolan "Vieläkö on
villihevosia",joskus myös smurffien kootut.Pari
kertaa nousimme yöllä ylös ja kävimme takomassa
kaverin ovea,ei avannut. Valitimme jos millekin
taholle,mutta muutosta asiaan ei saatu.
Muutimme kyseisestä asunnosta nykyiseen
naapurimme "järjestämän" vesivahingon takia;hana
päällä keittiössä pari päivää. Tullessamme kotiin
3:n päivän reissun jälkeen oma keittiömme litisi
ja oli pakko muuttaa remontin tieltä.

Tämänhetkiset naapurimme ovat myös
mielenkiintoisia.Yläkerrassa ovat kovia
rakentamaan.Joka viikko puolentoista vuoden ajan
vähintään kaksi kertaa viikossa on kuulunut
pauketta ja porausta.Ja touhu kestää
tunteja...Yritä siinä sitten nukkua esim.
yövuorojen välissä. Kakarat juoksevat rapussa ja
välillä intoutuvat soittelemaan ovikelloa ja
juoksemaan karkuun.Kerran mieheni sai yhden
kaverin kiinni itse teosta.Pikkumies sanoi touhun
olevan kivaa ja että muutkin sitä tekevät.Ei
hävennyt lainkaan nalkkin jäämistään. Lasten
leikkipaikka(piha)on suoraan ikkunamme alla
(asumme 1. kerroksessa). Siellä istuvat sitten
kimpassa metallisen liukumäen päällä paukuttaen
kantapäillä liukumäkeä ja hoilottaen ammuvainaan
nuotilla.Tunnista toiseen. Tämän hetken hitti on
"älä tapa minua,niin en minäkään sinua"!!!Myös
viiden minuutin välein tapahtuva äidin tai isän
huutaminen ikkunaan tai parvekkeelle rassaa
välillä. Siis tottakai lapset aina leikkivät ja
rälläävät, pointti on sen toiminnan ajoittainen
ärsyttävyys kerrostaloasumisessa...
Vastapäisessä talossa n. kuuden metrin päässä
parvekkeestamme asuu hyvin utelias perhe. Istu
siinä rauhassa parvekkeella, kun välillä ovat
kaikki kolme-äiti,isä ja lapsi-
tuijottamassa.Päivittäin. Yleensä se,joka meidät
parvekkeella huomaa, kutsuu muut kaksi myös
kyttäämään.Eivätkä häiriinny vaikka tuijottaa
suoraan takaisin.Välillä raottelevat kaihtimia,ja
kurkkivat ikäänkuin salaa. Voi jessus!

Valivali. Ajattelin vain saada kuulla
mahdollisista kohtalotovereista. Se aina jeesaa
jonkun verran...

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu