Opastusta, kiitos!

Hei! Tarvitsisin kipeästi apuanne. Olisi tarkoitus hankkia digijärkkäri, mutta mitä tuoteselostuksessa kerrotaan on minulle täytttä hepreaa. Kameran pitäisi olla herkkyydeltään sellainen, ettei jalustaa välttämättä tarvitsisi, koska tykkään ottaa kuvia esim. joista ja silloin täytyy usein olla ihan mahallaan, onko tämä käytännössä mahdollista ja onko kuvan tarkkuus selkeä eikä zoomatessa mene rakeiseksi? En ole mikään himokuvaaja, mutta tykkään kuvailla ihan harrastuksen kannalta. Kiitoksia jo etukäteen vinkeistänne!
2534
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

Järjestelmät on samanlaisia.
Herkkyysalue 100 (200)-1600 ASA. joissakin malleissa 3200 ja ylikin.Ainut, mikä herkkyyteen todella tuo lisää on objektiivin valovoima ja liikkumattomissa kohteissa kuvanvakaaja.
On olemassa jalustoja, joilla pääsee kuopankin pohjalle, kuten Benbo ta unilock. Päivänvalossa yleensä kyllä pärjää pelkällä vakaajalla, varsinkin jos ottaa tukea puusta, maasta tai vaikka kivistä.

Ei tuohon voi mitään merkkiä tai mallia suositella.
Mene kauppaan ja kokeile.

Äänestä
  • Kannattaa ottaa huomioon, että vaikka kahdessa kamerassa olisi sama herkkyysalue, ne eivät silti tuota samanlaisia kuvia. Jollakin kennolla 1600 herkkyydellä kuvassa on enemmän kohinaa kuin toisella. Toisaalta kohinaa saa poistettua ohjelmallisesti ja jotkut kamerat tekevät sen automaattisesti korkeilla iso-arvoilla.
    Uskoisin kyllä, että kaikissa markkinoilla olevissa uusissa järkkärirungoissa nämä ominaisuudet ovat aloittelevalle harrastajalle riittävällä tasolla.
    Merkittävämpiä eroja löytyy muualta. Hankintaa suunnitellessa kannattaa myös muistaa, että rungon hankkiminen on vain puolet hommasta. Linssi on se joka piirtää kuvan kennon pinnalle. Objektiiveihin menee harrastuksen edetessä todella helposti ainakin yhtäpaljon rahaa kuin runkoonkin ja nälkä kasvaa syödessä.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


-aloittelija- kirjoitti:

Hei! Tarvitsisin kipeästi apuanne. Olisi tarkoitus hankkia digijärkkäri, mutta mitä tuoteselostuksessa kerrotaan on minulle täytttä hepreaa. Kameran pitäisi olla herkkyydeltään sellainen, ettei jalustaa välttämättä tarvitsisi, koska tykkään ottaa kuvia esim. joista ja silloin täytyy usein olla ihan mahallaan, onko tämä käytännössä mahdollista ja onko kuvan tarkkuus selkeä eikä zoomatessa mene rakeiseksi? En ole mikään himokuvaaja, mutta tykkään kuvailla ihan harrastuksen kannalta. Kiitoksia jo etukäteen vinkeistänne!

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu