Kertokaahan ihan rehellisesti minkälaista porukkaa oli Finnairin rekrypäivillä? Reputtiko kukaan kesken päivän tai onko se edes mahdollista?
Rehellisesti
Minkälaista porukkaa?
81555
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 8
Vanhimmat
Eli fiksua ihmisiä joilla tilannetajua. Meidän 'ryhmästä' kyllä tippui kesken päivän muutama pois, joten se on tosiaan mahdollista.
Ikähaitari n. 25-40v. Eli se pisti hieman silmään, että 'junnuja' ei ollut. Jostain syystä kuvittelin, että heitä olisi ollut enemistö. Tietenkin kyse vaativasta aspa alasta, joten työkokemusta arvostetaan varmasti.
Yksi taisi meidän ryhmästä tippua terveystarkastuksessa.
Muutoin kaikki oli ainakin ulkoiselta olemukseltaan (vaatteet ja käytös) 'fiksuja'.
hakijamääärästä ?
...3. Ryhmän koko oli n. 20-25.
Koko hakijamäärästä en osaa sanoa.
Oli muutamia miehiä, olisiko ollut noin viisi ja meitä yhteensä siinä 40-45. Ikähaitari oli siinä noin 23-40.
En huomannut kenenkään putoavan päivän aikana. Jos putoajia oli niin ei ainakaan monta. Ryhmähaastattalesua oli yksi henkilö josta sain kuvan että häntä työ sinänsä ei kiinnostanut, hänen oli vain hankittava jostakin töitä. En tiedä sainko oikean kuvan hänestä. Kaikki muut kuuden hengen ryhmähaastattelussa vaikuttivat täysin normaaleilta ja järkeviltä ihmisiltä, joita työ vaikutti kiinnostavan ja motivaatiota löytyi.
terveystarkastuksessa. Jouduin löpisemään ihan lääkärin kanssa, mutta onneksi antoi toivoa ensi vuodelle, ettei ole ihan hanskat tiskiin -meiningillä. :o)
Harmittaahan se, mutta peli ei ole menetetty.
??
Puhuiko mitäään, mihin aikaan tulee uusi
haku ensi vuonna ?
Ilmeisesti vuoden päästä olisi seuraava...
Putoamisen tällä kertaa aiheutti selvittämätön astman tila. Tosin tänään sain siihenkin selvyyden, ei ole enää...sanoin ilmailulääkärille, että olen tänään menossa diagnoosiin, mutta silti hylsy tuli ja ensi vuonna uudelleen.
Astmasta en ole kärsinyt moneen vuoteen ja muutama flunssa herätti heidän kiinnostuksensa (koska lääkäri oli määrännyt astmalääkettä, vaikka en sitä olisi tarvinnut). Nämä kuitenkin kerroin, ja siksi sitten kehoitettiin selvittämään tila ja ensi vuonna uudelleen yrittämään. Harmittaa tietysti kun menee ensi vuoteen ja nyt sain tietää että astmaa ei edes enää ole...Mutta se on elämää ja pää pystyssä ensi vuonna. :o)