Kukapa osaa neuvoa / tietää, miten laadittavassa avioehdossa suhtaudutaan omaisuuteen ennen avioliittoa ? Eli voiko puoliso jollain juridisella perusteella (tai siinä tapauksessa, jos mennään käräjille) vaaatia, että se omaisuus,joka hänellä oli ennen avioliittoa, kuulu vain hänelle ? Esim. puoliso omisti asunnosta ennen aviolittoa 1/4 ja nykyisellään ko. asunto on aviopuolisoiden puolisi omistama.
Avioehtoa ei siis vielä ole, mutta vääjäämättä lähestyvää avioeroa ennakoiden puoliso haluaa sellaisen nyt tehdä. Ja perusvaatimus on siis se, että puolisolle ensin 1/4 ja loppu puoliksi. Ja miten miten suhtaudutaan asunnon arvonnnousuun ? Ko. asunnon arvon noussut muutamassa kymmenessä vuodessa n. kolmin-nelin kertaiseksi.
Omaisuus ennen avioliittoa
1
611
Vastaukset
- mahdollisuuksia
Niinpä. Että avioeron häämöttäessä ruvetaan avioehtoa väsäämään.
Ei sinun tarvitse mitään avioehtoa allekirjoittaa. Se on VAPAAEHTOINEN sopimus, joka on hyvä tehdä ennen avioiittoa. Toki sen voi tehdä milloin tahansa, mutta eipä siihen voi toista pakottaa.
Eli avioerossanne nettovarallisuutenne menee puoliksi.
Jos avioliittonne ei aivan lyhyt (alle 2 vuotta) ollut, niin mitään sovittelua ei todennäköisesti käräjäoikeuskaan tee, varsinkin kun kyseessä nyt on kuitenkin näin pienestä omaisuudesta...
Eli eipä taida olla puolisolla mitään juridisia mahdollisuuksia tuohon mitä haluaa. Ja siksipä hän sitä avioehtoa pyytääkin...
Osituksessanne asunto joko myydään ja laitatte rahat puoliksi tai sitten sen arvioitatte muutamalla kiinteistövälittäjällä ja koetatte päästä keskenänne sopimukseen siitä mikä olisi molempia tyydyttävä summa tasingoksi, jos toinen teistä esim. haluaa pitää asunnon. Eli puolet asunnon käyvästä hinnasta molemmille.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Ikävä sinua
Onkohan sulla ollut sama tunne kuin mulla viimeisten parin päivän aikana, eilen varsinkin. Ollaan oltu ihan lähellä ja k273623- 412459
Otavassa tapahtuu!
Rakennuspalo, yläkerta tulessa. Henkirikosta epäillään. Tiettyä henkilöautoa etsitään, minkä mahdollinen epäilty ottanut362304Tulemmeko hyvin
Toimeen ja juttuun keskenämme? Luulen, että sopisit hyvin siihen ☀️ympäristöön, paljon kaikkea erilaista.♥️mietin tätä s72067Tiedän kuka sinä noista olet
Lucky for you, olen rakastunut sinuun joten en reagoi negatiivisesti. Voit kertoa kavereillesi että kyl vaan, rakkautta431572- 381539
- 141342
- 1271302
Pitkäaikaiset työttömät työllisyystöillä takaisin yhteiskuntaan
Vaikka se vähän maksaakin, niin parempi on valtion teettää hanttihommia, jottei yksilöistä tule yhteiskuntakelvottomia.2661285Kesäseuraa
Kesäseuraa mukavasta ja kauniista naisesta. Viesti tänään mulle muualla asiasta jos kiinnostaa Ne ketä tahansa huoli, t451275