Kuinkas on kynsienne laita, omat, irtokynnet vai peräti rakennesellaiset? Itse olen pyrkinyt pitämään omani kämmenpuolelta katsottuna noin kolmisen milliä yli sormenpään, tosin talvisin niillä on tapana haurastua lyhyemmiksi. Muutamana talvena on tullut otettua rakennekynnet, jotka sitten on tullut parin huollon jälkeen kasvatettua pois.
Kynnet?
katikio
91490
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 9
Vanhimmat
Minä en voi töiden takia pitää pitkiä kynsiä tai koko ajan lakkoja niissä. Enkä ehkä haluaisikaan pitkien kanssa alkaa säätämään. Tosin ne ovat helkutin hienonnäköiset ja minulle kyllä vastustamattomat! Mustia pitkiä muovikynsiä olen ajatellut alkaa käyttämään, vaikka joutuukin pikaliimojen kanssa lutraamaan. Tähän asti olen pärjännyt ihan pari milliä normaalia pidemmillä kynsillä ja lakkaa päälle jos siltä on tuntunut.
Aikaisemmin pidin omia kynsiä melko pitkänäkin, mutta nyt ovat tuollaiset kohtuullisen mittaiset koska liuskoittuminen syö pituutta. Liuskoittuminen alkoi hormonien mukana, mutta en tiedä johtuiko niistä. Lempivärillä lakattuna pidän jatkuvasti.
Minulla on lyhyet ja lakattomat kynnet. En halua näyttävillä kynsillä ohjata katseita rumiin käsiini. Korostan muita, vähemmän rumia paikkojani.
Minä olen pitänyt kynsiäni aina pitkinä, omat, en ole koskaan kokeillut rakennekynsiä tai muitakaan sellaisia, tekisi kyllä mieli. Sopivan pitkät, en osaa tehdä enää mitään lyhyillä kynsillä, välillä lakkaa jos siltä tuntuu.
Minun omat ihanat kynnet olivat kesäloman loppuessa pitkät ja täysin ehjät, sekä kynnenaluset, kynsinauhat ja kädet muutenkin paremmassa kunnossa kuin aikoihin, mutta jo nyt kahden työpäivän jälkeen kaikki on pilalla. Ihan silppua on kohta kynnet ja sormenpäät taas.
on omat. pidän niitä n.5mm ja tietty käytetään viilaa ja läpinäkyvä mattalakkaa nii hyvältä näyttää ja töissä onnex toimistossa...
Mitä merkkiä ja kuka myy?
Voit ihan itsekin kysyä omasta kempparistasi.
Heippa =)
Ei niiden kynsien kanssa tarvitse aina läträtä pikaliimojen kanssa. Esimerkiksi erään A:lla alkavan tavarataloketjun kosmetiikkaosastolta saa tekokynsiä joissa on liima valmiina.Helppo laittaa, lähtee lämpimässä vedessä liottamalla irti eli ei tarvitse irrotella esim. kynsilakan poistoaineella. Kuoseissa ja pituuksissa on valinnanvaraa. Ostin itse pakkauksen kokeiltavaksi ja aikomus kokeilla kestääkö normaalin kynsilakan. Jos kestää niin hommaan sitten miehelle omat =)