Hassu

mutta miten oletten hoitanut lapsen lattiallaolon koiraperheessä jossa koiran karvan lähtö menossa ja joka paikka karvaa täynnä ja saisi olla imuroimassa aina, ennenkuin lapsen laittaa lattialle?
Onko kellään näppärää vinkkiä?
Tämä kolmas lapsi, eikä ennen ole joutunut edes miettimään moisia asioita.
Sänky hyvä vaihtoehto mutta vaatisi välillä kovaakin alustaa, jossa pääsisi "treenaamaan" taitojaan.
10547
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 10

Vanhimmat

koiraa, mutta etkö voi laittaa puhtaan viltin tai lakanan lattialle ja vauva siihen päälle. Ehkä viltti on vähän huono, kun siitä ei ne karvat irtoa millään, mutta jotain muuta kangasta. ja ainakin tottuu eläinpölyyn aikaisin =).

Äänestä

kaksi kissaa, joilla tuntuu olevan jatkuva karvanlähtöaika :)))

Me ostettiin sellainen "jumppamatto / -patja", jonka päällä pidämme poikaa kun halutaan lattialla pitää. Lisäksi täytyy sanoa, että melkeinpä joka päivä joudun imuroimaan :( Otan sitten aina jumppamaton pois, kun poika ei siinä ole. Ja ei ne kisut kyllä mene edes patjalle kun poitsu siinä jumppailee, muutenkaan eivät juurikaan pojan lähelle mene...

Oon kans aatellut sen niin, että tottuupahan ainakin pienestä pitäen karvoihin / pölyyn, kun ihan mahdotonhan niitä jokaikistä karvaa on imuroimallakaan saada pois.

Tuo matto on kyllä siitä hyvä, että se on sellaista jumppapatjakangasta, johon ei karvat tartu ollenkaan :) Ostettiin Citymarketista, semmonen sininen :)))

Äänestä
  • ainakin kerta päivässä enkä mä niitä karvoja pelkää mutta tahtoo tarttua neitin alati märkiin käsiin ja sitä kautta suuhun ja sit kakoo ja melkeimpä puklii.
    Tota lakanajuttua kokeiltu mutta se ei ole hyvä kun se liukuu ja neiti kerää allensa myttyyn ja si on epämukavaaaa....
    Tuota mattoa täytyykin sitten kokeilla ja kiits vinkistä!

    Äänestä

vauvojen makuupusseja vauvan alla. Äitiyspakkauksessahan tuli myös.. sellanen lattialla ja vauveli siihen nii iha hyvi se pysyy =) Ja helppo heittää pesukoneeseen tarpeen tullen! Eikä ole mikään kauhian iso nii näkee jos vauveli on oppinu enemmän liikkumaa ko ei enää makuupussin päällä viihdy =)

Äänestä

muksu on ollut alusta alkaen oman alustansa päällä. Alustojen virkaa meillä on toimittaneet viltti, pyyhe ja eräs tilkkutäkki. Koiralta ei hirmuisesti lähde karvaa, mutta jaloissahan tulee aina ties minkänäköistä moskaa sisälle. Eli pelkällä lattialla/matolla en muksua ilkeä pitää vaikka imurointi on päivittäistä ja luuttuaminenkin tehdään joka toinen päivä.

Äänestä
  • Meillä on koira, josta lähtee ihan tajutomasti karvaa vaikka joka päivä se harjataankin. Vauva on 6kk eikä enää pysy viltillä, vaan ryömii ihan joka paikkaan. Mikään muu ei auta kuin imurointi aamuin illoin...ja silti tytöllä on vaatteet ihan karvoissa kun vetelee itseään ympäri huushollia. Mutta minkäs teet, terveenä on tyttö ainakin tähän päivään asti ollut, itseä vaan välillä pännii noi karvat ja kaikki ylimääräinen työ...vaikkei siinä imuroinnissa nyt loppujen lopuksi niin hirveen kauan mene.

    Äänestä

  • Apila81 kirjoitti:

    Meillä on koira, josta lähtee ihan tajutomasti karvaa vaikka joka päivä se harjataankin. Vauva on 6kk eikä enää pysy viltillä, vaan ryömii ihan joka paikkaan. Mikään muu ei auta kuin imurointi aamuin illoin...ja silti tytöllä on vaatteet ihan karvoissa kun vetelee itseään ympäri huushollia. Mutta minkäs teet, terveenä on tyttö ainakin tähän päivään asti ollut, itseä vaan välillä pännii noi karvat ja kaikki ylimääräinen työ...vaikkei siinä imuroinnissa nyt loppujen lopuksi niin hirveen kauan mene.

    päivänä pienikin ylimääräinen työ saattaa olla aivan liikkaa.
    Kuten mainitsin aiemmin, eipä muakaan kovasti ne karvat haittaa mutta kun joutuuvat neitin (vähän vajaa 5kk) nieluun, niin välilä on oksentaa kun kakoo ja kakoo.

    Äänestä

täällä valitatte! Senkus imuroitte joka päivä ja muuta, turha valittaa, itsepähän ootte ne elukat hankkinu!!!!!!!! Tyhmästä päästä kärsii koko ruumis. Miksi ottaa koira jos vihaa karvoja, ja jos koira pakko ottaa nii sit ei auta ku sietää karvat niin lattialla ku lasten suussaki!!! Hävittäkää elukat nii on tuokin päänvaiva pois päiväjärjestyksestä!!! Typerää keskustella tääl tommosest asiast, hei haloo nyt ihmiset

Äänestä
  • on. Monessa paikassa lemmikki ollut ennen lasta. Ja kuka sitä nyt haluaa rakkaasta perheenjäsenestä luopua. Hyvähän se on kysellä muiden neuvoja ja vinkkejä tähän hankalaan mutta onneksi melko lyhyeen vaiheeseen.
    Nouse huomenna toisela jalalla ylös:)

    Äänestä

meillä koira ja pari kissaa eli karvaa kyllä löytyy! kun poika ei vielä osannut konttia laitettiin aina viltti tms jonka päällä leikki, nyt 8kk eikä perässä meinaa pysyä, niin tutti vaan suuhun eikä karvat eikä muutkaan lattialta löytyvät ihanuudet mahdu suuhun!

Äänestä

Kommentoi aloitusta


kysymys ehkä kirjoitti:

mutta miten oletten hoitanut lapsen lattiallaolon koiraperheessä jossa koiran karvan lähtö menossa ja joka paikka karvaa täynnä ja saisi olla imuroimassa aina, ennenkuin lapsen laittaa lattialle?
Onko kellään näppärää vinkkiä?
Tämä kolmas lapsi, eikä ennen ole joutunut edes miettimään moisia asioita.
Sänky hyvä vaihtoehto mutta vaatisi välillä kovaakin alustaa, jossa pääsisi "treenaamaan" taitojaan.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu