Kun maitoa ei tule

Moi,

Onko täällä ketään kohtalotovereita? Kun lapseni syntyi, minulta ei herunut rinnoista juuri lainkaan maitoa. Ei edes rintapumpulla, ei vaikka sain imetysvalmennusta jo Kättärillä. Niinpä jouduin aina ruokkimaan lasta vastikkeella, toki muuten pidin sylissä ja rinnoilla. Nyt lapsesta on kasvanut aivan terve ja hyväntuulinen 3-vuotias.

Maidottomuudesta ei siis ole ollut lapselle haittaa. Mutta muilta äideiltä sai joskus kuulla todella ikävää puhetta. Jotkut maalailivat kauhukuvia kuinka lapsestani tulisi sairaalloinen ja masentunut ilman rintamaitoa. Jotkut jopa syyllistivät minua huonoksi äidiksi ja sanoivat että jos lapsi olisi ollut toivottu ja jos rakastaisin sitä, niin maitoa kyllä tulisi:(

Hyvää kevättä kuitenkin kaikille, niin imettäjille kuin pulloruokkijoillekin.
141848
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 14

Vanhimmat

Juu, kuulostaa ihan tutulta... Minulla on se tämän hetkistä elämää, poika on nyt vasta vajaa 3kk vanha ja syö korviketta. Maitoa tuli alkuun jonkun verran, nyt on loppunut lähes kokonaan. Imetän sen minkä pystyn, mutta ei sillä pikku herran nälkä muutu miksikään!
Ikävää on muiden ihmisten kommentointi asiasta,
varsinkin kun näihin päivittelijöihin yhtyy myös oma äiti! Kyllä vauvan kuuluu rintamaitoa syödä, mikä kumma siinä on kun sinulta ei MUKA maitoa tule! Tuntuu että minun tisseistä olisi vauvan myötä tullut julkista omaisuutta, jopa ventovierailla ihmisillä tuntuu olevan oikeus tulla kyselemään että imetänkö ja sitten päivitellä kun vastaan että en! Nykyisin kyllä olen vieraille utelijoille vastannut aika tylysti
ja tutummille vähän hienovaraisemmin, että eipä ole teidän asia ollenkaan!
Hyvin on poika joka tapauksessa kasvanut, painokin huitelee käyrien yläpuolella ja pituutta on tullut syntymästä mukavasti lisää. Vaikka oli syntyessään pieni kokoinen, paino alle kolme kiloa ja pituus 49 cm. (oli kyllä ihan täysiaikainen syntyessään) Ja terveenä on pysynyt ainakin tähän asti!
Olkaa te onnellisia jotka pystytte vauvojanne imettämään, niin että pienokaiselta nälkäkin lähtee, mutta jättäkää muiden arvostelu ja moralisointi sikseen! Itsekkin mielelläni imettäisin jos voisin, vaan syytön olen siihen etten voi!!

Äänestä
  • Älä välitä muiden paskapuheista ja syyllistämisestä! Jos maitoa ei tule niin sitä ei sitten tule vaan jotta lapsi selviää hengissä niin korviketta on annettava.
    Muiden neuvojien/höpöttäjien "omat totuudet" kannattaa jättää ihan omaan arvoonsa.

    Äänestä

Ei ole kohtuullista syyllistää äitiä, joka ei imetä ns. kunnollisesta syystä. Jos äiti laiskuuttaan tai kauneutensa takia ei imetä, vaikka maitoa riittäisi, tilanne olisi mielestäni toinen, silloin voi ihan hyvin saada äidille piston omaantuntoon.

Itse imetin ensimmäistäni vajaa viisi kuukautta. Mutta sitten tuli eteen päivän ero vauvasta, joka silloin sitten sai ruokansa pullosta. Ja rinnanimeminen loppui siihen päivään. Maito rinnassa oli erittäin tiukassa ja kun se tuli pullosta helpommin, ei tyttö halunnut enää ponnistella ruokansa eteen.

Toinen syntyi runsaasti ennnenaikojaan eikä siten saanut rintamaitoa alussa, kun oli sairaalassa toisella paikkakunnalla (270 km:n päässä). Lypsin koko ajan ,mutta eipä pikkuinen jaksanut imeä tiukkaa rintaa kotiin päästyään, vaan pulloruokinnalla jatkettiin.

Ja kummastakin lapsesta on tullut hyvinvoivia kunnon ihmisiä.

Äänestä

Ihan samoja kokemuksia mulla. Kaikki kolme lastani kasvoivat korvikemaidolla ensi viikoista alkaen, ja terveitä ja ilman allergioita ovat olleet aina ja muutenkin mukavia. Välit ovat vielä murrosiässäkin taatusti lämpimämmät kuin monella rintaruokitulla!

Mutta se ympäristön suhtautuminen! Jos maidottomuus masensi niin vielä enemmän masensi leimautuminen että en muka yrittänyt tarpeeksi. Imetyksestä puhutaan ja valistetaan liikaa siihen sävyyn että se onnistuu jos vain haluaa, ja niinhän ei ole.

Siinä vaiheessa kun päätin lopettaa toivottomat rintaruokintayritykset, seurasi suuri helpotus, vasta silloin aloin nauttia vauvasta ja jaksoin huomioida myös miestäni, siis koko perhe hyötyi.

Äänestä
  • Meillä ei rintaruokinta kuopuksen kanssa oikein onnistunut ja hänellä on kyllä ollut allergioita, johtui sitten siitä tai jostain muusta.

    Nyt viisaampana miettisin tarkkaan, minkä sortin korviketta ihan pienelle (alle neljän kuukauden ikäiselle) antaisin. Apteekista saa muutakin kuin Semperiä ja Tuttelia. Vaihtoehdot ovat vähän kalliimpia, mutta kuten sanottu, en nuukailisi siinä kohtaa enää.

    En kyllä nuukaillut aiemminkaan, en vain tiennyt. Minusta synnytyssairaaloissa pitäisi edes kertoa, että parempiakin vaihtoehtoja on olemassa kuin Tuttelit, jotka ovat sentään melko suoraan lehmästä peräisin. Ihmisvauva kun ei ole vasikka.

    Äänestä

  • Noora kirjoitti:

    Meillä ei rintaruokinta kuopuksen kanssa oikein onnistunut ja hänellä on kyllä ollut allergioita, johtui sitten siitä tai jostain muusta.

    Kyllä terve vauva kestää tuttelit ja muut vastaavat korvikkeet.Ei silloin ole tarpeellista ostaa apteekista.
    Tuskinpa lapsesi allergia johtuu imetyksen vähyydestä.
    Itsellä 4 täysin tervettä, hyvin voivaa lasta. Kaikki ovat kasvaneet korvikkeilla.

    Äänestä

  • kokemuksia kirjoitti:

    itse olen allerginen ja minulle suositeltiin lasteni imetystä aina 9kk ikään asti. Vaan kun maito loppui jo lasteni ollessa 2-3,5 kk niin siihen loppui imetys! Tutteleilla kaikki kolme ovat kasvaneet eikä heillä edes ole allergioita.

    Äänestä

  • Noora kirjoitti:

    Meillä ei rintaruokinta kuopuksen kanssa oikein onnistunut ja hänellä on kyllä ollut allergioita, johtui sitten siitä tai jostain muusta.

    Nyt viisaampana miettisin tarkkaan, minkä sortin korviketta ihan pienelle (alle neljän kuukauden ikäiselle) antaisin. Apteekista saa muutakin kuin Semperiä ja Tuttelia. Vaihtoehdot ovat vähän kalliimpia, mutta kuten sanottu, en nuukailisi siinä kohtaa enää.

    En kyllä nuukaillut aiemminkaan, en vain tiennyt. Minusta synnytyssairaaloissa pitäisi edes kertoa, että parempiakin vaihtoehtoja on olemassa kuin Tuttelit, jotka ovat sentään melko suoraan lehmästä peräisin. Ihmisvauva kun ei ole vasikka.

    Meidän vauvan iltaitkut poistui lähes kokonaan ja mahavaivat helpotti kun vaihdettiin korvikeeksi nan, tutteli ei vaan jostain syystä sovi lapselle. Onneksi osasi neuvolassa täti neuvoa.

    Äänestä

En nyt syyllistä enkä väitä, että vain rintaruokinta on ainoa oikea tapa ruokkia, mutta minua aina ihmetyttää se, että mistä te tiedätte, että maito ei riitä. Teettekö syöttöpunnituksia vai eikö vauva ole kasvanut rintamaidolla? Vai tuntuuko se vain siltä, jos vauva haluaa imeä tiheään? Allergioiltahan rintamaito ei nykytietämyksen mukaan taida suojata, vaikka itselläni onkin se käsitys, että se suojaisi. Esikoiseni sai ensimmäisen elinviikkonsa aikana Tuttelia iltaisin, kun luulin, että maito ei riitä ja on ainut allerginen meidän lapsista.

Äänestä
  • Tiesin, ettei rinnoista tule tarpeeksi maitoa kun heti ensimmäisenä päivänä lapsi yritti imeä ja imeä, eikä tuntunut saavan maitoa. Sitten yritin rintapumpulla, mutta tulos jäi aina yhtä vaatimattomaksi, vajaa desi maitoa varttitunnin lypsämisellä. Luultavasti nännit olisivat irronneet ennen kuin olisin saanut pullon täyteen.

    Äänestä

  • tietää, kun vauva ei kasva vaan paino alenee, vaikka imettäisi aamusta iltaan ja vielä yötkin läpeensä. Silloin alkaa maidontuotannon ehdottomat edellytykset olla vähissä: Ei ehdi itse syödä eikä juoda missään vaiheessa ja on rättiväsynyt. Sillä meiningillä ei maitoa ole toivoakaan saada tulemaan lisää!

    Äänestä

  • Miss Tyhjätissi kirjoitti:

    Tiesin, ettei rinnoista tule tarpeeksi maitoa kun heti ensimmäisenä päivänä lapsi yritti imeä ja imeä, eikä tuntunut saavan maitoa. Sitten yritin rintapumpulla, mutta tulos jäi aina yhtä vaatimattomaksi, vajaa desi maitoa varttitunnin lypsämisellä. Luultavasti nännit olisivat irronneet ennen kuin olisin saanut pullon täyteen.

    No en kyllä tuosta ihan päättelisi, että maitoa ei tule. Minulla on maito noussut kunnolla rintoihin vasta 3. tai 4. päivänä synnytyksestä ja pumppaamalla en ole saanut herumaan kuin tippoja. Ensimmäiset päivät vauva pärjää hyvin pienillä maitomäärillä. Mutta se on kyllä jo huolestuttavaa, jos vauvan paino vähenee. Eikä ole terveellistä sekään, että äiti uuvuttaa itsensä.

    Äänestä

En halua ketään syyllistää. Imettänyt tai vastikkeella ruokkinut äiti on varmasti aivan yhtä hyvä' äiti. Harmittaa vain kun äideillä ei ole tarpeeksi tietoa imetyksestä. Olen imettänyt keskosvauvaani, vaikka useat sanoivat ettei se onnistu. Kolme kuukautta pidin maidon tuloa yllä lypsämällä neljän tunnin välein. Vauva oli sairaalassa ja vein maidot pullossa sinne.Imetyksessä pätee kysynnän ja tarjonnan laki. Niin paljon kuin rinta saa "imua" niin paljon maitoa tulee. Lypsämällä tämä oli helposti todettavissa. Synnytyksen jälkeen pitäisi luottaa siihen että vauva saa tarpeekseen niistä muutamista tipoista, eikä heti lähdetä venyttämään mahalaukkua isoilla korvike määrillä. Tiheästi vaan rintaa, niin kyllä maito nousee.

Äänestä

Tunnen äitejä, jotka eivät ole saaneet tippaakaan maitoa tulemaan rintapumpulla, mutta ovat silti täysimettäneet hyvällä menestyksellä useitakin kuukausia. Moni ensikertalainen voi tästä hämääntyä luulemaan, että ei se lapsi voi mitään saada, koska ei pumppukaan saa. Pumpun imutekniikka on kuitenkin aikalailla erilainen kuin vauvan. Naisen rinnat ovat kehittyneet tottelemaan sitä vauvan omutekniikkaa.

On tosin äitejä, joiden rinnoista ei edes vauva saa tippaakaan maitoa tulemaan.

Äänestä

Kommentoi aloitusta

Miss Tyhjätissi kirjoitti:

Moi,

Onko täällä ketään kohtalotovereita? Kun lapseni syntyi, minulta ei herunut rinnoista juuri lainkaan maitoa. Ei edes rintapumpulla, ei vaikka sain imetysvalmennusta jo Kättärillä. Niinpä jouduin aina ruokkimaan lasta vastikkeella, toki muuten pidin sylissä ja rinnoilla. Nyt lapsesta on kasvanut aivan terve ja hyväntuulinen 3-vuotias.

Maidottomuudesta ei siis ole ollut lapselle haittaa. Mutta muilta äideiltä sai joskus kuulla todella ikävää puhetta. Jotkut maalailivat kauhukuvia kuinka lapsestani tulisi sairaalloinen ja masentunut ilman rintamaitoa. Jotkut jopa syyllistivät minua huonoksi äidiksi ja sanoivat että jos lapsi olisi ollut toivottu ja jos rakastaisin sitä, niin maitoa kyllä tulisi:(

Hyvää kevättä kuitenkin kaikille, niin imettäjille kuin pulloruokkijoillekin.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu