melusta ei tule valitusta

Asun vuokra-asunnossa, jonka seinän takana
melutaan. Kodissamme ei ole kolkkaa, minne
naapurin miehen ääni ei yltäisi. Heidän tv:nsä ja
stereoidensa on yleensä aina soitava niin lujaa,
että ne kuuluvat omien ääniemme (siis tv:n) yli.
Asiasta on huomautettu suoraan (rapussa) on
hakattu seinään, mikään ei auta. Isännöitsijöitä
on kaksi. Soitto nuoremmalle isännöitsijälle toi
nuhteet minulle itselleni: minulla ei ole
sietokykyä, meluun kuulemma tottuu ja jokainen
saa puhua omassa kodissaan niin lujaa kuin on
tottunut. Soitto vanhemmalle isännöitsijälle:
emme anna suullisia valituksia, ja kirjallisen
tekemiseen vaaditaan toisenkin naapurin
allekirjoitus, jotta valitusta ei vain tehtäisi
pärstäkertoimen mukaan. Että silleen. Nyt on vain
niin, että melu kuuluu ilmeisesti vain meille,
sillä toisen seinänaapurin kanssa tällä
mölypariskunnalla on kaksi kertaa paksumpi seinä
kuin meidän kanssamme. Alan etsiä uutta kotia, ja
sitten kun välittäjä saapuu kotiimme esitelläksen
sen uusille ihmisisille, aion kertoa heille ihan
kysymättäkin, miksi me muutamme pois. Meille
nimittäin kerrottiin asunnon esittelyvaiheessa
(koska kysyin) että on ihan hiljaista ja
rauhallista. Meitä siis narrattiin. Minä aion
kostaa.
131481
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 13

Vanhimmat

tietää mitä sun naapurit susta tykkää ja kuinka
hiljaa olet itse.ettei vaan mennyt pikkusen
liiotteluksi.toi eripaksusetseinät-juttu oli
mulle ihan uusi tai ehkä se on eristetty niin
ovelasti että niitä toisia ei pysty mikään
häiritsee, sua vaan.kai tiedät että totuus on
tarua ihmeellisempää

Äänestä
  • Talossa jossa asun, on tehty huoneistomuutoksia,
    joten meillä on tosiaan eripaksuisia seiniä.
    Taloon muuttaessani sain talon pohjapiirustuksen,
    asian voi havaita siitäkin. Ja mitä liioitteluun
    tulee, sitä tämä ei todellakaan ole. Naapurini
    ovat afrikkalaisia, ja heillä on kantava ääni.
    Kuuntele kadulla, jos et tiedä. Me emme möykkää
    emmekä huudata stereoitamme. Meillä ei ole siihen
    tarvetta. En ole niin tyhmä, että jos itse
    möykkäisin, syyttäisin naapureitani samasta
    asiasta. Haloo. Jos itse olet niin
    yksinkertainen, älä luule, että muutkin ovat.

    Äänestä

  • itkeä saa, meluta saa kirjoitti:

    Talossa jossa asun, on tehty huoneistomuutoksia,

    Meidänkin talossamme suu afrikkalaisia, ja
    valitettavasti täytyy sanoa, että he eivät osaa
    ajatella naapureitaan tipan tippaa. En tiedä,
    johtuuko se kulttuurista vai mistä, mutta meteliä
    riitti... tosin viime aikoina häiritseminen on
    ollut rauhoittumaan päin, kun panimme kovan kovaa
    vastaan, eli rupesimme jakelemaan valituksia
    jokaisesta valittamisen arvoisesta asiasta. Osan
    palautteesta annoimme suoraan heille ja osan
    isännöitsijän kautta. Kun mukana oli useampia
    naapureita, saatiin isännöitsijäänkin vauhtia ja
    häiritsijät kuriin, onneksi.

    Äänestä

  • Rauha maassa kirjoitti:

    Kuten jo kerroin, meillä ei suostuta antamaan
    niitä varoituksia. Ja he eivät luultavasti
    häiritse muita ainakaan yhtä paljon kuin meitä.
    Se meidän välinen seinämme on todellakin puolta
    ohuempi kuin heidän ja heidän toisten
    seinänaapureidensa... Ja valitettavasti meillä on
    vielä eteisen seinäkin yhteistä. On siinä
    kestämistä. Kuvittele nyt, yhteisasunto heidän
    kanssaan. Ja se mies puhuu joka ilta yhtä kyytiä
    monta tuntia. Mistä se edes keksii niitä
    puheenaiheita. Aina vain sen ääni möyryää,
    möyryää. Mukavaa, kun joku ymmärtää, mistä on
    kyse.

    Tämä nyt saattaa olla tyhmää, todella tyhmää,
    mutta mieleeni tuli se, että "uskaltavatko"
    isännöitsijät antaa afrikkalaisille
    naapureillesi varoitusta... Isännöitsijät
    saattavat pelätä, että heidät leimataan
    rasisteiksi?

    Tämän minä sanon siksi, että olen työskennellyt
    yläasteella, jossa opettajat eivät helpolla
    antaneet ulkolaisille oppilaille jälki-istuntoa.
    Suomalaiset saivat huomattavasti helpommin jälki-
    istuntoa... Mistäköhän tuo johtuisi?!?

    Ihan vain tässä teen hypoteeseja...

    Äänestä

  • itkeä saa, meluta saa kirjoitti:

    Kuten jo kerroin, meillä ei suostuta antamaan
    niitä varoituksia. Ja he eivät luultavasti
    häiritse muita ainakaan yhtä paljon kuin meitä.
    Se meidän välinen seinämme on todellakin puolta
    ohuempi kuin heidän ja heidän toisten
    seinänaapureidensa... Ja valitettavasti meillä on
    vielä eteisen seinäkin yhteistä. On siinä
    kestämistä. Kuvittele nyt, yhteisasunto heidän
    kanssaan. Ja se mies puhuu joka ilta yhtä kyytiä
    monta tuntia. Mistä se edes keksii niitä
    puheenaiheita. Aina vain sen ääni möyryää,
    möyryää. Mukavaa, kun joku ymmärtää, mistä on
    kyse.

    kun et ymmärrä?

    Kyllä se meidänkin isännöisijälle oli paskamainen
    paikka, kun piti puuttua niiden afrikkalaisten
    mesoamiseen. Eikä hän heti toimenpiteisiin
    uskaltanutkaan ryhtyä. Hän sanoi, että ko. tyypit
    ovat pakolaistoimiston tms. asiakkaita ja siellä
    kuulemma leimataan tällainen helposti rasismiksi
    (me kuulemma yritetään savustaa heidät ulos vain
    heidän ihonvärinsä takia; eihän tällainen voi
    olla totta, hehän ovat niiiiiiiin kilttejä
    poikia...). Mutta homma alkoi jo mennä sille
    mallille, että siihen oli pakko puuttua;
    lähinaapureiden yöunista, eikä elämästä
    yleensäkään, tullut enää mitään, ja pihallakin
    sai pelätä saavansa milloin mitäkin, ties vaikka
    auton renkaan, päähänsä. (Heillä oli tapana
    siivota asuntoa heittelemällä ylimääräiset rojut
    alas 3. kerroksen parvekkeelta ja
    luhtikäytävältä.)

    Ei ole oikein, että tällaiset saavat remuta
    rauhassa jollakin tekosyyllä, olipa se syy sitten
    mikä hyvänsä.

    Valitettavasti tällaiset ääliöt lietsovat
    rotuvihaa... meidän talossa ei katsota enää kovin
    suopeasti yhtäkään tummaihoista asukkia,
    varsinkaan kun tämä tapaus ei ollut
    ensimmäinen "häiriötapaus". Valitettavaa kaikkien
    kunnollisten tummaihoisten kannalta katsottuna.

    Kyllä minäkin luulen, että pelko rasismisyytöksistä estää toimia. Huvittavaa oli tässä vuoden vaihteessa se, että afrikkalaiset huusivat ja mekastivat kuin rajapirut koko joulun tienoon. Aattona emme onneksi olleet kotona kuin iltapäivään, sekin riitti. Ei ollut joulurauhasta tietoakaan. Joulupäivänä kyllästyimme, ja koputimme seinään. Sieltä koputettiin takaisin vielä tuhdimmin ja melu sen kuin jatkui. No, tuli sitten uudenvuoden aatto, ja meille tuli vieraita. Olemme asuneet tuossa asunnossa kymmenen kuukautta, ja tämä oli vasta toinen kerta, kun vieraita on käynyt. Siis oikein iltaa istumassa. Edellisellä kerralla lähdimme kaupungille jo alkuillasta, nyt olimme sisätiloissa. Ja kas kas, tasan kello 23.00 (jolloin alkanee järjestyssääntöjen mukaan hiljaisuus talossamme) meidän seinäämme koputettiin. No, mepä emme välittäneet, jatkoimme juhlintaa. Vaikka he eivät melua öisin, he häiritsevät meitä jatkuvasti ja pysyvästi aamusta iltaan. Mutta meiltä ei siis saisi kuulua mitään.

    Äänestä

.....ratkesi sillä kun ostin olohuoneeseen
scanian 12L diesel moottorin. vedin vaan
pakoputken ikkunasta ulos. ei muuten kuulu
naapurista meteliä, pienenä haittana mainittakoon
se etten ole kuullut oman television ääntä sen
jälkeen.

Äänestä

Jos metelöivistä naapureista on haittaa! Niin teeppä seuraavaa: Kaada kaksi litraa piimää naapurin postilaatikkoon! varmasti meteli hiljenee

Äänestä

Asukeissa on kolmenlaisia ihmisiä: Ne jotka oikeasti pitävät meteliä ja aiheuttavat häiriötä, Ne jotka valittavat kaikesta/joille mikään ei kelpaa ja ja lopuksi "normaalit".

Äänestä
  • kumpiako on enemmän,ykkösiä vai kakkosia?Mä veikkaan että niitä jotka valittaa kaikesta on useampi kuin todellisia melupellejä.

    Äänestä

paitsi mölyäviä naapureita on 2 ja ne on valkoisia. Me muutetaan 22.3. muualle. Ollaan kestetty mölyämistä vuosi.
Alkuaikana möly oli melkein jokailtaista sekä seinänaapurilta että viereisen rapun kerrosta ylempänä asuvilta (ei seinänaapuri).
Seinänaapuri on saanut haastemieheltä varoituksen, sitä ennen isännöitsijältä monta. No on auttanut, ei enään mölyä.
Toinen naapuri on saanut häädön, kuulin maanantaina kun kävin irtisanomassa kämpän. =)
Kiitos Saton isännöitsijän.

Äänestä

Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.

Kommentoi aloitusta

itkeä saa, meluta saa... kirjoitti:

Asun vuokra-asunnossa, jonka seinän takana
melutaan. Kodissamme ei ole kolkkaa, minne
naapurin miehen ääni ei yltäisi. Heidän tv:nsä ja
stereoidensa on yleensä aina soitava niin lujaa,
että ne kuuluvat omien ääniemme (siis tv:n) yli.
Asiasta on huomautettu suoraan (rapussa) on
hakattu seinään, mikään ei auta. Isännöitsijöitä
on kaksi. Soitto nuoremmalle isännöitsijälle toi
nuhteet minulle itselleni: minulla ei ole
sietokykyä, meluun kuulemma tottuu ja jokainen
saa puhua omassa kodissaan niin lujaa kuin on
tottunut. Soitto vanhemmalle isännöitsijälle:
emme anna suullisia valituksia, ja kirjallisen
tekemiseen vaaditaan toisenkin naapurin
allekirjoitus, jotta valitusta ei vain tehtäisi
pärstäkertoimen mukaan. Että silleen. Nyt on vain
niin, että melu kuuluu ilmeisesti vain meille,
sillä toisen seinänaapurin kanssa tällä
mölypariskunnalla on kaksi kertaa paksumpi seinä
kuin meidän kanssamme. Alan etsiä uutta kotia, ja
sitten kun välittäjä saapuu kotiimme esitelläksen
sen uusille ihmisisille, aion kertoa heille ihan
kysymättäkin, miksi me muutamme pois. Meille
nimittäin kerrottiin asunnon esittelyvaiheessa
(koska kysyin) että on ihan hiljaista ja
rauhallista. Meitä siis narrattiin. Minä aion
kostaa.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu