iltahuuto

Pojalla ensi viikolla ikää 5kk. Parin viikon ajan on illat olleet tosi vaikeita, enkä oikein käsitä mistä on kyse. Hieman ennen nukkumaanmenoa alkaa huuto, joka kestää 30-60 min. Eikä tahdo millään huolia iltavelliä (maissivelli, saanut sitä nyt n. kuukauden päivät aina iltaisin).
Päivät menee suunnilleen näin:

- herätys 7 ja 8 välillä, aamumaito, n. tunnin päästä herätyksestä ottaa torkut 30-60 min.
- n. 10-11 aikoihin kasvissose maitoa
- pidemmät päiväunet 1,5-2,5 tuntia klo 11 ja 14 välillä
- klo 14 aikoihin maitoa
- klo 16-17 aikoihin hedelmäsosetta ja maitoa
- iltapäivästä (15-16 aikoihin) ja alkuillasta (17-18 aikoihin) parit 30-50 min torkut
- iltapuuhat, maissivelli ja nukkumaan 19-20 välissä.
- yöllä herää kaksi kertaa syömään, n. klo 01 ja 04. Joskus riittää yksi syöttö. Viiden jälkeen aamulla alkaa heräilemään mutta kun otan pinnasängystä meidän väliin, nukahtaa uudelleen ja nukkuu sinne 7-8 asti.

Onko iltahuuto yliväsymystä? Päiväunia nukkuu 3,5 - 4,5 tuntia yhteensä ja yöunikin n. 12 tuntia eli mielestäni unta on riittävästi? Pitäisikö viimeiset päiväunet olla aikaisemmin? Vaikka nukkuisi vikat torkut klo 18 asti, niin on silti väsynyt jo 19 aikoihin. Vai onko huuto vain protestointia, ei haluaisi vielä nukkumaan? Venytänkö nukkumaanmenoa? Päiväunet painottuvat selkeästi enemmän aamupäivään ja iltapäivällä torkut on lyhyitä. Miten ruoka-ajat, olisiko niissä korjattavaa?

Vai onko tämä vain sitä että kun elämä on NIIN jännää niin ei millään malttaisi nukkua?
6601
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 6

Vanhimmat

Onko tuohon joku erityinen syy miksi lapsen pitää mennä tuohon aikaan nukkumaan? Meillä on kaikilla lapsilla alkanut muotoutua se oma rytmi vasta siellä 1v-1,5v kieppeillä ja silloin on alettu pitää siitä kiinni. Siihen asti on menty niin että nukkumaan on menty kun lapsi on väsynyt... Meillä 4-kuinen nukkuu nyt öisin n. 10 h ja päivällä kolmessa erässä yhteensä n. 4 h. Siihen nähden tuossa on kyllä tosi paljon unta, mutta toki jokainen on yksilö, joku kaipaa enemmän unta. Mutta voihan sitä kokeilla, että alatte tehdä iltatouhuja sitten kun lapsi alkaa näyttää väsyneeltä.

Äänestä
  • Siis kuten mainitsin, niin poika vaikuttaa tosi väsyneeltä jo 19 aikoihin, siksi siis laitamme silloin nukkumaan.

    Äänestä

sama tilanne 3kk tytön kanssa. Nimenomaan juuri illalla nukkumaan mennessä alkaa kamala huuto ja rinta ei kelpaa. Noin tunnin huudon jälkeen suostuu syömään tuttia ja sitten rintaa ja sen jälkeen nukahtaakin alta aikayksikön. Luulen, että meidän neidin kohdalla on ainakin kyse yliväsymyksestä ja siitä, että ei millään mattaisi mennä nukkumaan.
Yritän itse olla mahdollisimman rauhallinen ja vetää nukkumaanmenorutiinia huudosta huolimatta. Uskon, että kausi on kuitenkin ohimenevä ja iltarutiinien säilyttäminen on tärkeää jatkon kannalta. Muuten ei ole vaikea saada lasta päiväunille, jos vaan laittaa hänet nukkumaan riittävän ajoissa ts heti kun alkaa kitistä.

Äänestä

kuin meillä. Luulen, että poika on just yliväsynyt, mutta ei malta nukkua. Mä oon ratkaissut asian niin, etten laita poikaa nukkumaan, kun alkaa itkeskelemään väsymystä, koska joudun sitten ainakin tunnin rauhoittelemaan sitä ja nostelemaan pinnasängystä, kun poika alkaa huutaa kurkku suorana sängyssä.

Me sitten iltaisin leikitään vauvan kanssa, kylvetään ja kanniskellaan sitä vuorotellen. Keksitään siis pojalle jotain ohjelmaa, että pysyy hereillä ja on tyytyväinen. Välillä aina itkeskelee, mutta sitten lauletaan toiselle jne. ettei mene huudoksi. Kun tätä on tehty tarpeeksi pitkään (1-2h), niin vauva nukahtaa usein lopuksi sänkyyn ilman itkuja, kun on niin väsynyt, ettei enää jaksa sitä aloittaa.

Onhan tämäkin tapa aika rasittava, kun vauvaa pitää koko ilta viihdyttää, mutta eipä tarvi kuunnella sitä huutoa niin kovasti. Välillä saatan laittaa vauvan "testimielessä" sänkyyn ja jos alkaa kovasti huutamaan, otan sen sieltä pois. Sitten vauva saattaakin sen jälkeen makailla jonkun aikaa itekseen tyytyväisenä ja tästä huomaan, ettei sitä väsyttänytkään tarpeeksi.

En tiedä ymmärsitkö tästä mitään, toivottavasti =)

Äänestä

saattaa olla sen verran tunhdimpaa, ettei vie janoa pois. Oletko kokeillut antaa lisäksi vähän vielä maitoa tai vettä ennen nukkumaanmenoa?

Äänestä

Hei! kuulostaa tutulta..kokeileppas ettet anna illalla puuroa, etkä velliä, vai jotain sosetta..esim. maissia ja päärynää.

Meillä tuli kauheat itkut yöllä kaurapuurosta ja maissivellistä Poika itki monta tuntia, välissä rauhoittui ja taas itki. yliväsymys tuli vielä jaitku vain pahentui..
kun lopetin puuron annon ja annoin sosetta, niin poika nukkui todella hyvät yöt, heräsi syömään rintaa vain kaksi kertaa, ei kahtakymmentä.Oli todella pirteä ja iloinen, ei masuvaivoja.

Aikalailla samallailla menee minun pojallakin syömisrytmi.

meillä on siis näin.
9.00 aamupuuro ja rintaa (nukkuu päikkärit)
11.00 sosetta ja janojuomaksi vettä, rintaa myöhemmin.
12.00 nukkuu päikkärit
15.00 sosetta ja rintamaitoa
17.00 sosetta ja rintamaitoa
rintamaitoa ilta 20.00 asti.
18.00 nukkuu päikkärit.
20.00 sosetta ja 21.00 nukkumaan.

Kannattee kokeilla.
jaksamista.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


missä vika? kirjoitti:

Pojalla ensi viikolla ikää 5kk. Parin viikon ajan on illat olleet tosi vaikeita, enkä oikein käsitä mistä on kyse. Hieman ennen nukkumaanmenoa alkaa huuto, joka kestää 30-60 min. Eikä tahdo millään huolia iltavelliä (maissivelli, saanut sitä nyt n. kuukauden päivät aina iltaisin).
Päivät menee suunnilleen näin:

- herätys 7 ja 8 välillä, aamumaito, n. tunnin päästä herätyksestä ottaa torkut 30-60 min.
- n. 10-11 aikoihin kasvissose maitoa
- pidemmät päiväunet 1,5-2,5 tuntia klo 11 ja 14 välillä
- klo 14 aikoihin maitoa
- klo 16-17 aikoihin hedelmäsosetta ja maitoa
- iltapäivästä (15-16 aikoihin) ja alkuillasta (17-18 aikoihin) parit 30-50 min torkut
- iltapuuhat, maissivelli ja nukkumaan 19-20 välissä.
- yöllä herää kaksi kertaa syömään, n. klo 01 ja 04. Joskus riittää yksi syöttö. Viiden jälkeen aamulla alkaa heräilemään mutta kun otan pinnasängystä meidän väliin, nukahtaa uudelleen ja nukkuu sinne 7-8 asti.

Onko iltahuuto yliväsymystä? Päiväunia nukkuu 3,5 - 4,5 tuntia yhteensä ja yöunikin n. 12 tuntia eli mielestäni unta on riittävästi? Pitäisikö viimeiset päiväunet olla aikaisemmin? Vaikka nukkuisi vikat torkut klo 18 asti, niin on silti väsynyt jo 19 aikoihin. Vai onko huuto vain protestointia, ei haluaisi vielä nukkumaan? Venytänkö nukkumaanmenoa? Päiväunet painottuvat selkeästi enemmän aamupäivään ja iltapäivällä torkut on lyhyitä. Miten ruoka-ajat, olisiko niissä korjattavaa?

Vai onko tämä vain sitä että kun elämä on NIIN jännää niin ei millään malttaisi nukkua?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu