Brasilialaiset miehet

Kertokaas kokemuksia, että onko ne brassit niin kuumia ja kiihkeitä lakanoiden välissä?;) Ja mistä se johtuu kun niitä vilisi tossa heinäkuussa Helsingin kaduilla ja kiinnitin huomiota siihen, että ne huuteli aina jotakin perään kun käveli ohi..? Mitä ne meinas sillä käytöksellään?
82207
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 8

Vanhimmat

Moi

Olen toissa taalla brasiliassa. Kuulin juuri yhdelta paikalliselta naiselta, etta han ei pida brasilialaisita miehista, koska niilla on vain seksi mielessa. Kuulema tarkein on heidan oma tyydytys ja sitten good bye.

Itse olen turvautunut vain taman naisen seuraan jo neljatta viikkoa. Han arvostaa minua koska kunnioitan hanta ja olen kuulema ainoa mies joka on pitanyt hanta hyvannakoisena.

Se on helppoa minulle nainen on ikaiseni lahes 35-v, mutta nayttaa 25-v. Tama ei ole mikaan seksi suhde vaan rakastan naista aivan oikeasti. En ole ikina rakastanut nain paljoa ketaan suomalaista naista. Sanoisinko, etta suomalaiset ovat juntteja. En ole itsekkaan kayttaytynyt nain korrektisti ja huomioinut toista.

Toisaalta brasiliassa satsataan enemman ulkonakoon ja tavallaan taalla perustuu kaikki seksiin. Seksi on taalla vain pelia ja leikkia.
Baarissa istuessani ja toissa saan usin isku yrityksia, mutta nyt haluan keskittya vain tahan yhteen. Taallahan on ongelmana, etta harva puhuu englantia.. Tyttoni puhuu englantia.

Hammastyttvaa on, etta taalla rasvaprosennti on naisilla todella alhainen.

Meni vahan ohi aiheen.

Kysy heiltä "freezer amor?"

Äänestä
  • Sinne vaan suomitytöt sitten.
    Arvomaailmat kohtaa 100 %sti!

    Äänestä

Tilastokeskus sanoo että ulkkis-naisia on enemmän suomessa kuin ulkkismiehiä! Jokainenhan sen voi todeta jolla silmät on päässä. Tämä on fakta!

Äänestä
  • Helsingissä ulkomalaisia miehiä on varmasti puolet enemmän kuin naisia.

    Äänestä

  • voi todeta kirjoitti:

    Helsingissä ulkomalaisia miehiä on varmasti puolet enemmän kuin naisia.

    mene katsomaan mitä TILASTOKESKUS sanoo!!

    Tähän kaikki naiset vetoavat, jos yrität väittää, että ulkomaalaisia miehiä on Suomessa enemmän kuin ulkkisnaisia.

    Ei sillä ole mitään merkitystä naisille, jos kaikki pääkaupunki seudun kadut ja raflat ovat pullollaan erimaalaisia ihania pieniä ruskeasilmäisiä tummia eksoottisia ulkkismiehiä joilla on hieno passikin hienosta maasta.

    Se on sivuseikka!

    Äänestä

  • 0-0-7 kirjoitti:

    Kirjoilla olevia naisia voi olla enemmän, mutta kuten itsekin olet huomannut, kadut ja kapakat on täynnä, viisumilla tai ilman, täällä oleskelevia limanuljaskoja joille maistuu maailman helpoin pillu.

    Äänestä

  • 0-0-7 kirjoitti:

    mene katsomaan mitä TILASTOKESKUS sanoo!!

    Tähän kaikki naiset vetoavat, jos yrität väittää, että ulkomaalaisia miehiä on Suomessa enemmän kuin ulkkisnaisia.

    Ei sillä ole mitään merkitystä naisille, jos kaikki pääkaupunki seudun kadut ja raflat ovat pullollaan erimaalaisia ihania pieniä ruskeasilmäisiä tummia eksoottisia ulkkismiehiä joilla on hieno passikin hienosta maasta.

    Se on sivuseikka!

    Aattelen että ihmist on ihan paska tää suomess, erityisesti täällä.
    Ei o passia enkä haluu.
    Vittu naisilla oikeesti haisee.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

BABYSIM kirjoitti:

Kertokaas kokemuksia, että onko ne brassit niin kuumia ja kiihkeitä lakanoiden välissä?;) Ja mistä se johtuu kun niitä vilisi tossa heinäkuussa Helsingin kaduilla ja kiinnitin huomiota siihen, että ne huuteli aina jotakin perään kun käveli ohi..? Mitä ne meinas sillä käytöksellään?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu