kysymys

kysyn siis siksi tätä koska itse olen pohtinut mustalaistan sääntöjä ja mistä ne perustuu. joihinkin tapaihin löytyy selitys kuten esim. puhtaus asioihin, on siis selvää että puhtaudesta on pitänyt huolehtia erityisen paljon ennen aikaa kun oli kaikenlaisia kulkutauteja jne.
mutta sitten mistä tulee tavat jotka estävät esim isän ja tyttären halaamisen tai edes kahden läsnä olemisen.. mielestäni on paljon tapoja jotka ajatellaan heti seksuaaliseksi ja siksi on häpeetä.. jos joku osaisi selittää mistä tuollaiset säännöt on peräisin.. itse ajattelen että ennen aikaa ei ole voinut välttää isä ja tytär esim. vierekkäin olemista enkä nyt tarkoita siis nukkumista.. kaikki ihmiset nukkuivat esim. yhdessä huoneessa, nuoret sekä vanhat.
3525
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 3

Vanhimmat

Minä kuulun valtaväkeen,vanhempani ovat valkolaisia.Ikinä ei meillä isää halattu.Äitikin tosi harvoin.Enkä muista istuneeni ikinä isäni sylissä.Hän oli sellainen auktoriteetti jota kunnioitettiin.Ei ollut sopivaa puhua/pukeutua hänen läsäollessa miten vain.Kuitenkaan Hän ei ollut ankara.Risuja tuli silloin,kun oli aihetta.Mutta tarkoitan nyt sitä,ettei se ole kulttuurista kiinni.Ei ne vaaleillakaan halaile ja osoita rakkautta vanhemmat/lapset,vaikkei siitä puhuta,kyllä perhe silti yhtä pitää.

Äänestä
  • Äläpäs yleistä. Puhu vain omasta puolestasi. Meillä ainakin on aina halattu, oltu sylissä, puhuttu ja kerrottu että välitetään toisista. Silti vanhempia on aina myös kunnioitettu.

    Äänestä

  • Valtaväkeläinen minäkin. kirjoitti:

    Äläpäs yleistä. Puhu vain omasta puolestasi. Meillä ainakin on aina halattu, oltu sylissä, puhuttu ja kerrottu että välitetään toisista. Silti vanhempia on aina myös kunnioitettu.

    ei ole tavat olleet aina romaneillakaan.ennen vanhaan samassa huoneessa nukuttiin ja samoja sääntöjä ei ollut.verho saattoi olla välissä ja lapsia vain lisäänty.osa on keksitty hyvinvoinnin paratessa

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


olen mustalainen kirjoitti:

kysyn siis siksi tätä koska itse olen pohtinut mustalaistan sääntöjä ja mistä ne perustuu. joihinkin tapaihin löytyy selitys kuten esim. puhtaus asioihin, on siis selvää että puhtaudesta on pitänyt huolehtia erityisen paljon ennen aikaa kun oli kaikenlaisia kulkutauteja jne.
mutta sitten mistä tulee tavat jotka estävät esim isän ja tyttären halaamisen tai edes kahden läsnä olemisen.. mielestäni on paljon tapoja jotka ajatellaan heti seksuaaliseksi ja siksi on häpeetä.. jos joku osaisi selittää mistä tuollaiset säännöt on peräisin.. itse ajattelen että ennen aikaa ei ole voinut välttää isä ja tytär esim. vierekkäin olemista enkä nyt tarkoita siis nukkumista.. kaikki ihmiset nukkuivat esim. yhdessä huoneessa, nuoret sekä vanhat.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu