työn delegoijat

Tuntuuko seuraava tarina tutulta:
Teen työtä kunnallisessa virastossa. Minulla on työtoverina kuusikymppinen täti-ihminen, joka on ollut virassaan jo lähes 20 vuotta. Kun tietokoneet tulivat, mummo tippui kärryltä aivan täydellisesti. Hän ei osaa, eikä halua oppia työskentelemään tietokoneiden kanssa. Niinpä hän onkin pikkuhiljaa siirtänyt lähes kaikki työnsä muille, nuoremmille kollegoille vedoten heidän säälintunteeseensa. Kuitenkaan nuorempien työtoverien tarkoituksensa ei ollut ottaa sen mummon tehtäviä lopullisesti hoidettavakseen, mutta niin siinä nyt on kuitenkin käynyt. Mummo nostaa palkkaa ja muut tekevät sen työt. Lisäksi tämä täti on poissa joka viikko ainakin päivän tai pari. Arvatkaa harmittaako tehdä sen lusmuilijan töitä ilmaiseksi oman toimen ohella!!
1394
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 1

Vanhimmat

Esimies kait se oikea osoite on kysyä asiasta... minullekkin em. on tuttua, raskaamman alan puolelta. Tunsin aikoinani työllistettynä itseni melkoiseksi työn sankariksi... hoitaessani erään ns. keskuskeittiön ikävimmät hommat... vakinaisten hoidellessa juttu-, kahvi-, jne tuokioita... kunnes kuulin, kenen vastuulla on esim. suurten laitoskattiloiden pesut omilta jäljiltään. kokin.
Sama ilmiö nyt, kun opiskelen graafista suunnittelua, esim. projektitöissä... hyvänä esimerkkinä erään kirjoittajan kirja. Hän toimitti tekstin, muttei ollut pätkääkään kiinnostunut hoitamnaan tyylillisiä, ym. seikkoja, ja tein melkoisen työn kuvitusta, taittoa, kannen suunnittelua ja fyysistä tulostusta, sivujen leikkausta ja sidontaa tehdessäni.

Opit: Ensi kerralla teen tarkan vastuualuesuunnitelman.
Siitäkin, kuka kustantaa ne pienet kuluerät, ellei työntekijä saa palkkaa - minun järkeni mukaan sen piti olla työn tilaaja.
Muttei se kuulemma ole!
Mitenköhän, jos toimin toimeksiannosta... kulukorvaukset ainakin olisi hyvä saada cd-romeista, väreistä, jne pienenpienistä jutuista.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


argh! kirjoitti:

Tuntuuko seuraava tarina tutulta:
Teen työtä kunnallisessa virastossa. Minulla on työtoverina kuusikymppinen täti-ihminen, joka on ollut virassaan jo lähes 20 vuotta. Kun tietokoneet tulivat, mummo tippui kärryltä aivan täydellisesti. Hän ei osaa, eikä halua oppia työskentelemään tietokoneiden kanssa. Niinpä hän onkin pikkuhiljaa siirtänyt lähes kaikki työnsä muille, nuoremmille kollegoille vedoten heidän säälintunteeseensa. Kuitenkaan nuorempien työtoverien tarkoituksensa ei ollut ottaa sen mummon tehtäviä lopullisesti hoidettavakseen, mutta niin siinä nyt on kuitenkin käynyt. Mummo nostaa palkkaa ja muut tekevät sen työt. Lisäksi tämä täti on poissa joka viikko ainakin päivän tai pari. Arvatkaa harmittaako tehdä sen lusmuilijan töitä ilmaiseksi oman toimen ohella!!

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu