Kaukaa katsoen ja kuunnelle,
ihmettelen ja kummastelen.
Miten voi pahoittaa mielensä
ikuisiksi ajoiksi?
Me olemme jo "penikkataudista"
parantuneita oletan.
Siltikin eräs ikäiseni mies
on "hukassa" eli piilossa
meiltä sukulaisiltaan.
Asuimme lapsuuden samassa kaupungissa.
Muutimme kunpikin sieltä eri aikoina pois.
Viime kesänä kuoli hänen iäkäs äiti,
ei ollut edes hautajaisissa.
Meitä on kolme samana vuonna syntynyttä
serkusta ja kaksi on tallessa.
Serkusten tapaamia harrastamme kesäisin
ja tänäkin vuonna puuttui hän.
ihmettelen ja kummastelen.
Miten voi pahoittaa mielensä
ikuisiksi ajoiksi?
Me olemme jo "penikkataudista"
parantuneita oletan.
Siltikin eräs ikäiseni mies
on "hukassa" eli piilossa
meiltä sukulaisiltaan.
Asuimme lapsuuden samassa kaupungissa.
Muutimme kunpikin sieltä eri aikoina pois.
Viime kesänä kuoli hänen iäkäs äiti,
ei ollut edes hautajaisissa.
Meitä on kolme samana vuonna syntynyttä
serkusta ja kaksi on tallessa.
Serkusten tapaamia harrastamme kesäisin
ja tänäkin vuonna puuttui hän.
Vastaukset 7
Vanhimmat
haluaa olla rauhassa. Sairauskin voi olla syynä. Itsekin olen ollut siinä tilanteessa silloin, tällöin, että on tehnyt mieli vaan häipyä ihan tavoittamattomiin.
Ystävänsä voi valita, mutta sukulaisiaan ei!!! Jos ei tule lähisuvun kanssa toimeen, pysyttelee mielellään kauempana. Ei tule turhia riitoja toisten pohdittavaksi.
Pitkävihanen olen kyllä mutta jotenkin tuntuu,
että sovintoon pitää pyrkiä ennenkuin on myöhästä.
On yleistä ettei edes yli 80v sisarukset tervehdi
toisiaan.
Sitten kyllä saatetaan hautaan vaikkei olla eläessä
oltu puhe väleissä.
Siksi nyt ajattelen ettei neidän ikästen passais
mököttään,kun kukaan ei tiijä millon menettää
jonkin tärkeän aistinsa.
Tehdään sovinto kaikkien kanssa vaikka se olin vaikeeaa.
Mitä turhaa vaivata päätään hakemalla väkisin sovintoa. Eikä erillään pysymisessä ole välttämättä kyseessä viha vaan järki. Varsinkin sukulaiset monesti kyttää, arvostelee ja neuvoo kiusaksi asti. Jos kääntää jalkaterät eri suuntiin eikä halua olla reposteltavana,ei siinä tarvitse vihaa olla. Se on vain ratkaisu.
Kyllä eriseuraisuus vanhojen tuttujen kohdalla voi jatkua loppuun saakka. Mitä pahaa siinä on? Onko tekopyhä lässytys, josta takaa paistaa kyräily, sen jalompaa.
meillä on pieni suku ja harvoin tavataan. Ei kuitenkaan ole mitään vihaa tai pahansuopuutta, mutta sukua jotenkin vierastaa. Ystävät ja tuttavat tapaamme paljon useammin. Jotkut sukulaisistamme ovat kyttäävää sorttia ja sellainen etäännyttää. Muutaman sukulaisen kanssa olen vanhanaikaisessa kirjeenvaihdossa. Tavallinen kirje on mielestäni paljon mukavampi saada kuin sähköposti. Entisten työkavereitten kanssa meilailen melko ahkerasti.
Puuttumatta aloittajan esimerkkitapaukseen, vastaan yleisesti eli vihaamisesta. Pitkälti pitkän vihan kantamisessa ei enää olekaan kyse varsinaisesta asiasta tai kohteesta vaan siitä, että vihainen on kyvytön kohtaamaan itsensä vihassaan eli oman osuutensa aj päästämään riti. Vihasta on tullut tavallaan rutiini, tuttu ja turvallinen tunne. Miten raskas mahtaakaan olla kaunan ja inhon taakka, jotka liittyvät aika saumattomasti vihaamiseen.
Anteeksi antaminen ei onnistu läheskään aina, mutta jo se, että hyväksyy vihaan liittyvän tapahtuman (koska sille ei enää mitään voi)ja sen,että elämässä nyt vaan sattuu yhtä ja toista, auttaisi. Joku viisas on sanonut, että pitkässä juoksussa kaikki vastoinkäymiset ovat hyväksi: ne pohjaavat muuttumista ja kehittymistä. Siitä anteeksiannossa ja asian taakseen jättämisessä on kyse.
Ehkäpä serkku oli sittenkin antanut anteeksi tavallaan, mutta ei vain halunnut tavata muuten, koska sellaisten kohtaaminen, jotka ovat ns. tehneet pahaa itsellemme, on vaikeaa. Olen tavannut niitäkin, jotka vielä kuolinvuoteellaan ovat kantaneet kaunaa jostakin vuosikymmeniä sitten sattuneesta asiasta. Haavat ovat olleet liian syvät.
Ei tarvitse vihata ketään vaikka ei osallistu hautajaisiin tai serkkutapaamisiin. Jos joku vihaa niin se on vihaajan ongelma jos on eikä pitäisi olla muiden ongela. Anna ihmisen olla yksin, jos haluaa.