Mitä eroa on...

Modernilla ja postmodernilla taiteella? Minun pitäisi tehdä esitelmä kyseisestä aiheesta, eikä netistä saa mitään järkevää tietoa, joten osaisiko joku selkeästi selittää, mitä eroa niillä on? Postmodernismin yhteydessä puhutaan usein myös eklektisyydestä. Mitä se tarkoittaa ja olisiko kenelläkään tietoa teoksesta, jossa tämä näkyisi hyvin? Kiitoksia niille, jotka viitsisivät vastata =)
2505
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

noiden välillä taitaa horjua kuin porukka Kosmoksesta tullessaan ja kirjaviisaat tekevät aiheesta tiedettä. Mutta jos karkeasti yleistää niin aikarajana voinee pitää vaikka toista maailmansotaa.

Modernismin katsotaan yleisesti alkaneen impressionisteista 1800-luvun viimeisinä vuosikymmeninä ja sen eri "alaismit" jatkuivat hyvinkin vielä 1930-luvun, suomessa vielä sodan jälkeenkin.

Kuitenkin jo 1940-luvun lopulla erityisesti USAssa esitettiin aivan uudenlaista taidetta ja sodasta toipuvassa Euroopassa jo 40-50-lukujen taitteessa. Erojen selittäminen onkin jo vaikeampaa mutta tehdään taas karkea yleistys ja sanotaan, että abstrakti, ei-esittävä taide astui voimalla esiin. Toisaalta esimerkiksi saksalainen uusekspressionismi, joka on paljosta velkaa 1900-luvun alun ekspressionismille, oli vahvasti esittävää, samoin suuri osa amerikkalaista taidetta.

Eklektimistisellä tarkoitetaan taiteessa toisten kehittämien ajatusten ja tyylielementtien valikointia ja yhdistelemistä. Taiteessa lainaaminen, usein tiedottomastikin, on hyvin yleistä. Tunnetuin lainaaja lienee ollut Picasso, joka käytti soveltaen toisten töitä omiensa lähtökihtana mutta teki niistä kuitenkin täysin omia ja omintakeisia taideteoksia.

Äänestä
  • Kiitos tästä oli paljon apua.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


Taiteilija(ko) kirjoitti:

Modernilla ja postmodernilla taiteella? Minun pitäisi tehdä esitelmä kyseisestä aiheesta, eikä netistä saa mitään järkevää tietoa, joten osaisiko joku selkeästi selittää, mitä eroa niillä on? Postmodernismin yhteydessä puhutaan usein myös eklektisyydestä. Mitä se tarkoittaa ja olisiko kenelläkään tietoa teoksesta, jossa tämä näkyisi hyvin? Kiitoksia niille, jotka viitsisivät vastata =)

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu