Taas on Hyrynsalmen kunta tekemässä omia lahjoituksia Herra Murrolle Ukkohallassa.Ympäristölautakunta on päättänyt myydä ainoat rantatontit yleisemmin tarjoamatta muille kuin ko.henkilölle.Hinta olisi parempi,jos tarjottaisiin yleisesti kaikille kiinnostuneille.Että se siitä kunnan etujen katsomisesta.
Hei haloo
Hyrynsalmen päättäjät
6938
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 6
Vanhimmat
kun kunnanhallituksen pöytäkirjoissa ei löytynyt?
Taasko asia, joka tulee hieman myöhemmin esiin?
Ympäristölautakunnan 16.8.2007 pidetyn kokouksen pöytäkirjoista kunnan nettisivuilta.
katsoin viimeisimmän ja muutkin pöytäkirjat.
Varsin mielenkiintoista.
Näinkö meillä ko .lautakunta päättä isoista rahoista/asioista.
Miten lienee muissa Kainuun kunnissa?
Sopinee kysyä? Riittääkö kaikilla tieto ja taito, kun kuntayhtymänkään johtopaikoilla sitä ei liioin taida olla?
Olipa uutinen, jos totta on. Olen syntynyt Hyrynsalmen sairaalassa aikanaan vuonna viiskytä ja jotain. Maailma vei elämän kuluessa mennessään ulkomaita myöten. Vaurauttakin siinä kertyi.
Kuudellakymmenellä käydessä alkaa tulla kotiseutu mieleen; Mikäpä olisi siellä vapaa-aikaa viettäessä! Ukkohallasta on kertynyt positiivinen kuva.
Olisin halunnut olla mukana tarjouskilpailussa, jos olisi ollut tarjolla rantatontti Ukkohallassa.
Uskoisin, että olisin ollut varteenotettava rakentaja; hiljainen ja rauhallinen vakavarainen herra. Uskoakseni tuollaisen tontin arvo olisi minulle ollut yli 100T€. Elämäni vapaa-ajan asuntoon olen budjetoinut yli 500T€.
Pitänee katsella muita paikkoja.
Sitten kato lautakunnan pöytäkirjasta, oisko siellä. Tosi muuten on. Kyll muuten kaikki tontit on kaikkien saatavissa, menee vain kunnan herroilta kysyyn.
Miten Sinä noin vaatimaton olet.
Rahan paskaahan Sinulla on niin paljon, että vaikka ostaisit koko ylä-kainuun. Lisäksi vielä herrojen, Murto ja Haanpää yritykset.