Moniko sai töitä?
Mikähän mahtaa olla päivän työttömyysluku poliisissa?
Mikähän mahtaa olla päivän työttömyysluku poliisissa?
Turvaa tilisi vahvistamalla puhelinnumerosi. Voit silloin palauttaa unohtuneen salasanan tekstiviestillä.
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 11
Vanhimmat
Tällä hetkellä 113 poliisimiestä/naista on työttömänä.
Poliiseja on n. 100 vähänaikaa vailla työtä niin kaikki kansalaiset valittaa heidän puolestaan jne.
Menkää kansalaiset kattomaan kuinka helvetisti työttömiä on muilla aloilla, voin sanoa että kymmeniätuhansia!!!
Moni on sitten lähtenyt muihin hommiin kun ei ole saanut koulutusta vastaava työtä. No eipähän sitten näy työttömyystilastoissa.
Ja onhan se alan työllistymistilanne ongelma niille jotka eivät ole oman alansa töitä saaneet, eipä juuri muiden..
Mielestäni se ei sinänsä ole hölmöä, että poliiseja on työttömänä. Hölmöä on se, että valtio on kouluttanut poliiseja enemmän kuin pystyy palkkaamaan.
Koulutus on nimittäin kallista. Lisäksi poliisiksi koulutettu saattaa lähteä muulle alalle, jos hän ei työllistykään poliisiksi. Silloin arvokas koulutus on mennyt valtion kannalta hukkaan.
Muihin ammatteihin verrattuna ero on siinä, että poliisien tarve pitäisi pystyä ennakoimaan melko tarkkaan etukäteen. Toisissa ammateissa se on vaikeampaa, koska on paljon eri työnantajia. Lisäksi muut koulutukset (esimerkiksi tradenomi) antavat pätevyyden moneen eri tehtävään, kun taas poliisin koulutus tähtää vain yhteen ammattiin.
Kukapa tuota uskoo..
en tiedä milloin te 112 ja 113 kurssilaiset olette valmistuneet, mutta itse en ole valmistumisen jälkeen tehnyt päivääkään poliisitöitä ja valmistumisesta tulee ihan pian kuluneeksi 2 vuotta että silleen!!!
Näin se homma vaan menee ja kandee alkaa hyvissä ajoin miettii muuta duunia tai uudelleen kouluttautumista. Liian pitkään jos makaa kortistossa, ei pääse enää mihinkään töihin! Sitten kun valmistumisesta on kulunut vuosi, kukaan ei ole enää kiinnostunut sinun työllisyystilanteesta, vaan putoat kaikista tilastoista... samoin kuin työpaikkakilvasta poliisiorganisaatiossa, kun on juuri markkinoille tulleita uusia "kolleja".
Onhan tämä vähän perseestä, mutta toisaalta tuntuu suorastaan hassulta miettiä, että omallakin kurssilla on myös niitä, jotka on kohta sen pari vuotta tehny pollarihommia ja on aivan leipääntyneitä töihinsä. Joku on jo miettinyt uudelleen kouluttautumista toiselle alalle. Eli työtä se on vaan poliisityökin! Mutta ei se tietysti itseä helpota, kun ei ole koskaan päässyt edes kunnolla töihin käsiksi vaikka intoa olisi riittänyt!
Virkoja avautuu lähiaikoina mm. Suojelupoliisissa, kunahan "puhdistukset" saadaan päätökseen.
Demareita ja tunareita ei enää sinne valita, kiintiö on jo täynnä.
Voihan sinne Suojelupoliisiin jokunen juristin virka avautuakin, mutta kuinkahan moni nyt työttömistä poliiseista on juristi ?
"Voihan sinne Suojelupoliisiin jokunen juristin virka avautuakin, mutta kuinkahan moni nyt työttömistä poliiseista on juristi ?"
Kumma juttu kun suojelupoliisin viroista 80% on poliisin virkoja. Btw, hyvin monella poliisikouluun valituista on juristin pätevyys tai sitten on lopettanut opintonsa kesken.
85% poliisikouluun valituista on takanaan yliopisto tai ammattikorkeakoulutus.
Poliisikouluun valittujen keskimääräinen ikä on 23.
Tiedetään, että suurimmalla osalla poliisikouluun valituista on jo loppututkinto, joltain alalta, mutta että oik.kandin tai oikeustieteen maisterin ?
Virassa olevilla poliiseilla on joillakin montakin akateemista loppututkintoa, ainakin yhdellä kolme, mutta ne on suoritettu työn ohella, ei ennen poliisikouluun pyrkimistä.
Poliisikouluun tulijoista ei kukaan ole takuulla juristi. Itse tunnen yhden, joka oli kasvatustieteiden maisteri, ja hänenkin tuloaan pienipalkkaiseksi poliisiksi hämmästeltiin toden teolla, kunnes kävi ilmi, että kaverilla oli pahimmanlaatuinen asennevamma mitä olla saattaa - ei se kyllä pikkulasten opettaja olisi pystynyt olemaan ja huono poliisikin siitä tuli.
Juristi ei rupea rivipoliisiksi, kun pääsee koulutuksellaan suoraan päällikkövirkoihin. EI TARVITSE käydä poliisin peruskoulutusta ollakseen esim. Supon päällikkö. Täällä muutamat on tietävinään ja kirjoittelevat täyttä potaskaa.
"85% poliisikouluun valituista on takanaan yliopisto tai ammattikorkeakoulutus." HÖPÖTIN PÖPÖTIN !
kun poliisikouluun valittujen keski-ikä on kuulemma 23, niin kuinkas moni senikäinen on kerinnyt valmistua yliopistosta ?????
MÄ VAAN KYSYN.