Tässä on ensimmäinen novellini... Jos jaksatte lukea loppuun asti pistäkää palautetta!
Istun sängylläni. Huoneessa on pimeää; niin pimeää, että luulisi olevan talvi. Ainoa valo tulee katulampun heittämästä kalpeasta juovasta katossa, mutta sekin peittyy, kun riuhtaisen verhot tiukemmin kiinni. En halua nähdä mitään, en kuulla mitään; toivon olevani missä tahansa muualla. Korviini kantautuu meteliä alakerrasta, vaikka peitän korvat käsilläni ja hyräilen itsekseni. Yritän muistella kappaletta, jonka minä ja paras kaverini osasimme ennen ulkoa, mutta en saa sanoja päähäni. Ne ajat ovat kaukana menneisyydessä. Ajat, jolloin kaikki vielä oli hyvin.
Meteli kuulu nyt yhä kovempana. Äiti kiltti, älä enää itke! En kestä kuunnella kipuasi, kun tiedän, etten voi tehdä mitään. Isän huuto kaikuu päässäni kuin kiljaisu tyhjässä luolassa. Melkein toivon, että hän lähtisi yhdelle niistä lukemattomista kapakkareissuistansa, mutta tällä kertaa ei palaisi ollenkaan... Tiedän, että on kamalaa ajatella omasta isästä tällä tavoin, mutta et tiedä, miltä minusta tuntuu. Kukaan ei tiedä, eikä taida pahemmin edes välittää. Ennen kuin tästä tuli tällaista, odotimme yhdessä peläten äidin ja veljen kanssa, tuleeko se takasin. Valvoimme ja itkimme huolesta sekasin, mutta nyt... nyt kaikki on toisin. Uskon vihdoin, että ihminen ei voi muuttua.
Kuulen lasin särkyvän. Ei kai... ei. Se ei osunut äitiin. En uskalla mennä alas, en uskalla edes liikahtaa. Pitäisikö soittaa poliisille? Mutta ei ne kuitenkaan tulisi, ei ne uskoisi. Sitä paitsi ainoa puhelin on alakerrassa, nyt kun isä otti kännykkäni. "Pieni hyvitys aiheuttamistasi kärsimyksistä", isä sanoi. Onneksi olen nyt vanhempi ja viisaampi ja tiedän, että tämä ei ole minun syytäni. Ja olenhan jo kolmetoista; olen melkein aikuinen. Jos vain olisi paikka minne mennä... ihan minne tahansa, kunhan pääsisi täältä pois. Lähtisin heti. Lähtisin yhtä varmsti kuin muuttolinnut joka syksy.
"I go liquid when you come around, and I know I go solid but don't get me wrong, yes I go..." Yhtäkkiä sen meidän lempikappaleemme sanat muistuvat mieleeni. Samalla muistan yhtä elävästi kuin eilisen, tai toi on ehkä väärä ilmaus; nykyisin en edes erota päiviä toisistaan, siis muistan elävästi, kuinka me lämpimänä kesäpäivänä istuttiin Minnan kanssa keinuissa, nauttien olostamme, fiilistellen Liquidin tahdissa ja häiriten läheisien päiväkodin lapsia, jotka olisivat myös halunneet keinua. Mutta paras kaverini ei ole enää täällä. Hän muutti kauas sen jälkeen kun hänen molemmat vanhempansa kuolivat... ei. En halua ajatella sitä.
Askeleet narisevissa rapuissa palauttavat minut takaisin todellisuuteen. Joku juoksee hätääntyneesti ylös. Ja ovelleni. Verhojen raosta pilkistää taas valoa. "Nopeesti nyt kulta, nyt mentiin", äiti sanoo kyyneleet silmissä oven raosta ja ottaa minua kädestä. Äidin kasvot ovat punertavat, ripsiväri on valunut pitkin poskia ja hiukset ovat sotkussa. Mutta näen, ettei se ajattele mitään muuta kuin pois pääsyä. Juoksemme portaat alas. Askelmat narisevat vieläkin voimakkaammin kuin yleensä, tai sitten aistini ovat vain herkemmässä kuin tavallisesti. En uskalla katsoa isään, mutta tunnen katseen selässäni, kun kiiruhdamme ohi. Emme puhu mitään, kaikki on kai jo sanottu. Nappaamme takit käteen, sujautamme kengät jalkaan ja taakse katsomatta juoksemme autoon. Äiti katsoo minuun ja kuiskaa: "Lähettiin." Veljelläni taisi olla enemmän uskallusta kuin meillä. Se lähti jo viime syksynä, vaikka oli vasta täyttänyt kuusitoista. Minunkin olisi pitänyt silloin lähteä, mutta halusin kai suojella äitiä... tai sitten olin vain liian peloissani toimiakseni. Joka tapauksessa sillä ei ole enää väliä.
On pilkkopimeää, mikä on harvinaista tähän aikaan vuodesta. Katsahdan vielä huoneeni ikkunaan, jonka verhot on avattu. Isä seisoo siellä, mutta huomatessaan että katson, se vetäisee verhot tiukasti takaisin kiinni. Äiti käynnistää auton ja polkaisee kaasua. En tiedä, minne me ollaan matkalla, enkä vielä haluakaan tietää. Minulle riittää, että me mennään. Ihan minne tahansa, eikä koskaan enää palata.
Istun sängylläni. Huoneessa on pimeää; niin pimeää, että luulisi olevan talvi. Ainoa valo tulee katulampun heittämästä kalpeasta juovasta katossa, mutta sekin peittyy, kun riuhtaisen verhot tiukemmin kiinni. En halua nähdä mitään, en kuulla mitään; toivon olevani missä tahansa muualla. Korviini kantautuu meteliä alakerrasta, vaikka peitän korvat käsilläni ja hyräilen itsekseni. Yritän muistella kappaletta, jonka minä ja paras kaverini osasimme ennen ulkoa, mutta en saa sanoja päähäni. Ne ajat ovat kaukana menneisyydessä. Ajat, jolloin kaikki vielä oli hyvin.
Meteli kuulu nyt yhä kovempana. Äiti kiltti, älä enää itke! En kestä kuunnella kipuasi, kun tiedän, etten voi tehdä mitään. Isän huuto kaikuu päässäni kuin kiljaisu tyhjässä luolassa. Melkein toivon, että hän lähtisi yhdelle niistä lukemattomista kapakkareissuistansa, mutta tällä kertaa ei palaisi ollenkaan... Tiedän, että on kamalaa ajatella omasta isästä tällä tavoin, mutta et tiedä, miltä minusta tuntuu. Kukaan ei tiedä, eikä taida pahemmin edes välittää. Ennen kuin tästä tuli tällaista, odotimme yhdessä peläten äidin ja veljen kanssa, tuleeko se takasin. Valvoimme ja itkimme huolesta sekasin, mutta nyt... nyt kaikki on toisin. Uskon vihdoin, että ihminen ei voi muuttua.
Kuulen lasin särkyvän. Ei kai... ei. Se ei osunut äitiin. En uskalla mennä alas, en uskalla edes liikahtaa. Pitäisikö soittaa poliisille? Mutta ei ne kuitenkaan tulisi, ei ne uskoisi. Sitä paitsi ainoa puhelin on alakerrassa, nyt kun isä otti kännykkäni. "Pieni hyvitys aiheuttamistasi kärsimyksistä", isä sanoi. Onneksi olen nyt vanhempi ja viisaampi ja tiedän, että tämä ei ole minun syytäni. Ja olenhan jo kolmetoista; olen melkein aikuinen. Jos vain olisi paikka minne mennä... ihan minne tahansa, kunhan pääsisi täältä pois. Lähtisin heti. Lähtisin yhtä varmsti kuin muuttolinnut joka syksy.
"I go liquid when you come around, and I know I go solid but don't get me wrong, yes I go..." Yhtäkkiä sen meidän lempikappaleemme sanat muistuvat mieleeni. Samalla muistan yhtä elävästi kuin eilisen, tai toi on ehkä väärä ilmaus; nykyisin en edes erota päiviä toisistaan, siis muistan elävästi, kuinka me lämpimänä kesäpäivänä istuttiin Minnan kanssa keinuissa, nauttien olostamme, fiilistellen Liquidin tahdissa ja häiriten läheisien päiväkodin lapsia, jotka olisivat myös halunneet keinua. Mutta paras kaverini ei ole enää täällä. Hän muutti kauas sen jälkeen kun hänen molemmat vanhempansa kuolivat... ei. En halua ajatella sitä.
Askeleet narisevissa rapuissa palauttavat minut takaisin todellisuuteen. Joku juoksee hätääntyneesti ylös. Ja ovelleni. Verhojen raosta pilkistää taas valoa. "Nopeesti nyt kulta, nyt mentiin", äiti sanoo kyyneleet silmissä oven raosta ja ottaa minua kädestä. Äidin kasvot ovat punertavat, ripsiväri on valunut pitkin poskia ja hiukset ovat sotkussa. Mutta näen, ettei se ajattele mitään muuta kuin pois pääsyä. Juoksemme portaat alas. Askelmat narisevat vieläkin voimakkaammin kuin yleensä, tai sitten aistini ovat vain herkemmässä kuin tavallisesti. En uskalla katsoa isään, mutta tunnen katseen selässäni, kun kiiruhdamme ohi. Emme puhu mitään, kaikki on kai jo sanottu. Nappaamme takit käteen, sujautamme kengät jalkaan ja taakse katsomatta juoksemme autoon. Äiti katsoo minuun ja kuiskaa: "Lähettiin." Veljelläni taisi olla enemmän uskallusta kuin meillä. Se lähti jo viime syksynä, vaikka oli vasta täyttänyt kuusitoista. Minunkin olisi pitänyt silloin lähteä, mutta halusin kai suojella äitiä... tai sitten olin vain liian peloissani toimiakseni. Joka tapauksessa sillä ei ole enää väliä.
On pilkkopimeää, mikä on harvinaista tähän aikaan vuodesta. Katsahdan vielä huoneeni ikkunaan, jonka verhot on avattu. Isä seisoo siellä, mutta huomatessaan että katson, se vetäisee verhot tiukasti takaisin kiinni. Äiti käynnistää auton ja polkaisee kaasua. En tiedä, minne me ollaan matkalla, enkä vielä haluakaan tietää. Minulle riittää, että me mennään. Ihan minne tahansa, eikä koskaan enää palata.
Vastaukset 9
Vanhimmat
On melko proosarunotyyppinen tämä Sinun tekstisi. Se on ihan hyvä tyyli kirjoittaa, mutta kovin vaikea, koska tavanomaiset novellinkirjoittamisen keinot eivät ole niin käytettävissä. Keskityn tässä lähinnä siihen, mitä kannattaisi korjailla, en hyviin puoliin koska kello on vitusti ja väsyttää ja eipähän kehuista mitään opi.
Tavoittelet ikävää tunnelmaa ja kieltämättä saat sen aikaiseksi, mutta angstaat pikkuisen liikaa. Vähän haiskahtaa, että jutussa pikkuisen omaelämänkerrallisuutta. Syntyneessä fiiliksessä kannattaa aina kirjoittaa, mutta tekstiä myös kannattaa aina rukata (karsia ja tasoittaa) jahka on rauhoittunut ja pystyy tyynen analyyttisesti suhtautumaan siihen. Suosittelen viikon, parin odotusta ilman, että vilkaiseekaan kirjoittamaansa juttua.
Neljännen kappaleen takaumanomainen pätkä on hyvä. Se on konkreettinen ja toimiva. Sitä rataa. Mutta laulunsanajuttu on…no…aika perseestä mielestäni… Tekee tekstistä kovin, kovin teinin. Ota pois.
Havainnollista! Näytä, älä kerro! Älä sano, että ”palauttavat minut takaisin todellisuuteen” vaan tuo se julki toimintana. Toiminta on aina kiinnostavampaa kuin asian ajatuksellinen toteutuminen.
”lähtisi yhdelle niistä lukemattomista kapakkareissuistansa, mutta tällä kertaa ei palaisi ollenkaan...” on aika kliseisesti ilmaistu. Suosittelen tekeväni sen toisin. Älä käytä kolmea pistettä kerronnassa, älä myöskään huutomerkkejä. Ne eivät skulaa, vievät pois sanojen tehoa.
”Joku juoksee hätääntyneesti ylös. Ja ovelleni.”: näistä kannattaisi tehdä yksi lause. Lyhyet ja tiiviit virkkeet ovat hyviä, mutta tällainen lähinnä pomppaa ärsyttävästi tekstistä silmille.
Vältä rinnastuksia (”Isän huuto kaikuu päässäni kuin kiljaisu tyhjässä luolassa”), ne ovat aina tökeröitä.
Näin yleisesti (kun olen kirjoittamista parisen vuotta opiskellut ja luulen siitä jotakin tietäväni), kannattaisi seuraaviin asioihin kiinnittää huomiota, mikäli kirjailijanuraasi aiot jatkaa:
1) Pidä aina mielessäsi jutun rakenne. Ole valmis karsimaan hyvältäkin kuulostavia juttuja veke, jos ne eivät tue tarinan rakennetta. Voit aina käyttää karsittuja hyviä juttuja jossakin muussa tekstissä.
2) Tiiviys on kaiken a ja o. Kaikki epäolennainen pois.
3) Liika kuvailu ärsyttää ja tekee tekstistä rasittavan hitaan lukea, vähä kuvailu sen sijaan on lähes pakollista, jotta teksti on havainnollinen ja kiinnostava. Kuten sanoin, pelkkä ajatuksellinen toteaminen on tylsä tapa ilmaista asia, kun sen voi kertoa hienosti toimintanakin.
4) Pidä aina mielessäsi juttusi teema(t), äläkä unohda niitä. Kaiken tarinassa tapahtuvan pitää tukea teemaa tai teemoja. Muuten se on epäolennaista.
5) Henkilöt. Mieti henkilöt aina etukäteen. Jos henkilö on tärkeä, kirjoita vaikkapa itsellesi pieni luonnehdinta hänestä ja taustastaan, jotta henkilö ei karkaa käsistä.
6) Dialogia kirjoittaessasi, harkitse aina mitä ja miten juuri tämä henkilö voisi sanoa. Eläydy henkilösi asemaan.
7) Vältä toistoa. Jos olet kerran jonkun asian sanonut, älä sano sitä uudestaan. Joskus toisto on tietysti tehokasta, mutta silloin sitä pitää alleviivata ja se pitää tehdä hyvin tietoisesti.
Koeta vaikka seuraavaksi novelliksesi jokin oikein kunnon tarina käänteineen kaikkineen aivan eri tyylillä (esim. jännityskirjatyylillä). Tekisit jonkun hyvin konkreettisen ja tarinavetoisen tekstin keskittymättä niinkään tunnelmaan ja tematiikkaan niin kuin tässä tekstissä. Ne hallitset hyvin, mutta tarinankuljetuksesta…no, en osaa sanoa siitä vielä mitään. Kun saat tarinankerronnan kunnolla haltuun, voit hyvin alkaa kertoa tarinoita tässä tekstissä näkyvällä lyyrisellä tyylilläsi. Silloin alkavat palaset loksahdella kohdalleen.
Jatka ihmeessä kirjoittamista. Älä tyrmäänny kritiikistä. Minulle voi postitella sähköisesti. Luen mielelläni muiden tekstejä palautetta antaakseni. Jos nimittäin kiinnostaa.
Hyviä kesiä
Itse asiassa jutussa ei ollut omaelämänkerrallisuutta. Yritin kuitenkin kertoa uskottavasti, hyvä jos se onnistui. Niinkun sanoin se oli eka novelli, en todellakaan liian paljoa ollut miettinyt esille tuomiasi asioita. No, lähinnä novelli oli testi, et pystynkö ylipäätään mitään saamaan paperille jos yritän. Kiitos kuitenkin kritiikistä ja hyvät kesät!
...siis sähköpostiosoite oli [email protected]
Joups. Eli lähettele vaan tekstejä, annan mielelläni palautetta.
Hei kuule nyt toi sun "kritiikkis" (LIEVÄSTI sanottuna) on kovin ärsyttävää. Siis onhan se hyvä että tulee NOIN "hyvää" (riippuu miten sen nyt ottaa) ...palautetta, mutta hei, ajatus on tärkein. Eihän tästä oo tulossa mikään kirja... Tänne kirjotellaan joko huvikseen tai sitten halutaan kirjottaa siks että haluisi vaan tavallaan kertoo oma juttunsa. No, meillä kaikilla on omat syymme mitä et edes Sinä, Vakava Lapsi voi muuttaa. Mutta olisin superiloinen jos lukisit myös mun tekstin ja kertoisit mitä voisi muuttaa tai miten tekstistä voisi tehdä kiinnostavamman.
Nää ihmiset ei oo täällä tehäkseen tekstistään jotain vakavaa ja tosi oikeinkirjotettua tekstiä (tarkoitan että se ei ainakaan oo pääasia,täällä), vaan ne kirjottaa omat tarinansa siksi, mikskä ne parhaakseen kattoo. No, älä hei säkään ota tätä nyt niin K A U H E E N vakavasti:)
P.S. Voit olla varma että mä lähetän sulle mun tekstin, mikäli siis haluat...
Senkun lähetät vaan, jos haluat mun lukevan sun tekstejä.
En mä loukkaannu siitä, että joku loukkaantuu jonkun toisen puolesta mun kritiikistä. Älä siis huolestu. Mutta mä voin vähän selittää :)
Lähinnä siksi kirjoitin tommosen ... no ... aika "ammattimaisen" palautteen, koska sellasta täällä ei pahemmin luullakseni nähdä (olen suomi24-noviisi, korjaa jos olen väärässä). En minä tuomitse kenenkään kirjoittamista, mutta jos joku haluaa oikeasti jatkaa kirjoittamista, niin eipähän oo aivan pystymetsässä, jos joku yleisen "ihan kiva, kirjota lisää" -palautteen sijaan analysoi tekstiä enemmänkin. Kamun teksti oli hänen ensimmäisensä, joten en mä odottanutkaan, että se olisi kelaillut mitään mainitsemiani juttuja pahemmin tarinaansa kirjoittaessaan. Meitsistä vaan olis hienoa, jos Kamu hyödyntäisi antamaani palautetta (ja toki muidenkin antamaa) jatkossa. Silloinhan olen onnistunut.
Olen aika perkeleen pahoillani, jos lannistin Kamun kirjoittamisen saralla. Päinvastoin, tavoitteeni oli kuitenkin rohkaista ja vähän neuvoa. Jos ryssin tässä tavoitteessani, niin olet oikeassa, mun olis pitäny pitää turpani kiinni.
Summatakseni asian: en halua spoilata kenenkään hyvää mieltä kirjoittamalla vittuilua, mihin en mielestäni syyllistynytkään, vaan haluan ainoastaan tuoda esille oppimiani tietoja proosankirjoittamisesta täällä netissä ja mahdollisesti auttaa jotakuta eteenpäin. En toki kiellä ketään tänne kirjoittamasta sillä perusteella, että teksti ei välttämättä ole rakenteellisesti, temaattisesti tai kielellisesti mieleiseni. Päinvastoin, oli teksti millainen tahansa ja mistä tahansa syystä kirjoitettu, kannatan lämpimästi sen tekemistä, ja miksei myös näin internetin välityksellä julkituomista. Helvetti, minä kannatan sitä, että ihmiset kirjoittavat.
Pääsinpäs selittämään ja lähetä sitä tekstiä jos kiinnostaa.
Hyvää alkavaa kesää
VL
Hei! toi vakava lapsi, mä oon kirjoittanut ihan helvetin monta ja erilaista novellii, jne. ja ois kivaa saada sun kommenttiis niistä. kuulostat siltä, että osaat asiasi!!! ja toi auttoi jopa mua toi sun kritiikki kamulle! siis olisitko miteskää niin mahtava, ja ettisit täälä novelleista, jatkonovelleista sellasii tarinoita mitkä on nimimerkillä Bumerangi??? jooko? ja sit vastaisit mun sähköpostii mielipiteesi; [email protected] ja jos et jaks ettii niitä(pliize...) nii voin lähetellä sulle niitä pätkiä joistai novelleista tai kokonaisiiki, nii antasit mulle plajon palautetta!!! JOOKO??
...ihan tosissasi?
Of course. oon tosissani, tosiaan! heh. mä voin lähetellä niitä pätkii dulle, sä kuulostat hyvältä kommentoimaa niitä!!! pliize.... olikse oso; [email protected]??? vastaa tänne! moih!
meinaan se osoite.
Kyllä se on [email protected]
Lähettele mun puolesta.