Potkut?

Pelkääkö kukaan muu saavansa potkut töistä lapsettomuushoitojen ja poissaolojen takia? Onko jollekin joskus jopa käynyt näin?

Teen itse muutaman kuukauden määräaikaista sijaisuutta. Nyt on kymmenen päivän aikana kolme kertaa ollut pakko juosta polilla inseminaatiojuttujen vuoksi. Meillä on töissä jatkuvasti henkilökuntapulaa ja tunnelma on kireä. Olen kertonut pomolle poissaolojeni syyn, mutta tällä menolla määräaikaisuuttani tuskin ainakaan jatketaan - ellei minua sitten savusteta ulos ennen.

Stressini on suuri ja murehdin öisinkin tätä asiaa. Työni on kuitenkin minulle se henkireikä, joka auttaa jaksamaan tilannetta. Yksi harvoista asioista, joista nykyään nautin.

Tällä menolla ei taida raskaaksi tulla ainakaan. Lohduttakaa joku edes pikkuisen.
3843
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 3

Vanhimmat

Hei

Niin, määräaikaisuuttahan ei ole työnantajan pakko jatkaa, mutta vakituista ei voi potkaista pellolle tuon takia. Harmillista kannaltasi, koska stressi vaikeuttaa sitten raskaaksi tuloa jo muutenkin. Onhan se hankala sovittaa noita. Itsekin ajatellut, että jos tuohon joutuu. Meillä on tiukka miehitys töissä ja ei vois oikein olla poiskaan, tosin vuorotyö, että jos jotenkin saisi järkättyä sen, tai sitten olla vain poissa, sairaslomana. Onneksi olen vakituinen. Ja mitenkähän tarkkaan sitä joutuu sitten selittämään työnantajalle, että on lapsettomuushoidoissa????

Äänestä

Jos on vakityösuhde, potkuista ei tietenkään ole pelkoa. Mutta on täysin mahdollista ettei määräaikaista sijaisuutta jatketa. Työnantajan ei tarvi sitä mitenkään perustella, johtui se sitten poissaoloista tai muista syistä. Näin on näreet, valitettavasti.

Äänestä

ymmärrän murheesi..itsellä on vakituinen työpaikka mutta silti ollut välillä vaikeaa saada työaikoja sopimaan hoitojen kanssa. Mulla on kyllä paljon vaikuttanut esimiehen suhtautuminen asiaan..aikaisempi pomo ymmärsi hyvin, nykyinen ei niinkään...toisaalta pitää vaan ajatella että hoidot on nyt se tärkein juttu (ainakin minulle) ja koittaa olla huolehtimatta mitään ylimääräistä kun hoidot itsessään jo stressaa..aina se ei ole kovin helppoa. Koita jaksaa!

Äänestä

Kommentoi aloitusta


MaryOfMagdala kirjoitti:

Pelkääkö kukaan muu saavansa potkut töistä lapsettomuushoitojen ja poissaolojen takia? Onko jollekin joskus jopa käynyt näin?

Teen itse muutaman kuukauden määräaikaista sijaisuutta. Nyt on kymmenen päivän aikana kolme kertaa ollut pakko juosta polilla inseminaatiojuttujen vuoksi. Meillä on töissä jatkuvasti henkilökuntapulaa ja tunnelma on kireä. Olen kertonut pomolle poissaolojeni syyn, mutta tällä menolla määräaikaisuuttani tuskin ainakaan jatketaan - ellei minua sitten savusteta ulos ennen.

Stressini on suuri ja murehdin öisinkin tätä asiaa. Työni on kuitenkin minulle se henkireikä, joka auttaa jaksamaan tilannetta. Yksi harvoista asioista, joista nykyään nautin.

Tällä menolla ei taida raskaaksi tulla ainakaan. Lohduttakaa joku edes pikkuisen.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu