Minulla epäillään endometrioosia, tutkimukset ovat vielä kesken. Lasta olemme yrittäneet puolitoista vuotta. Heti ehkäisypillerit jätettyäni palasi endo-oireet. Yhtenä oireena on tiputteluvuoto ennen kuukautisia. Vuoto kestää kaikenkaikkiaan 12-13 päivää. Ongelma on, että en osaa arvioida, koska tiputteluvuoto muuttuu varsinaiseksi kuukautisvuodoksi. Näin ollen en oikein osaa merkitä kierron aloitus- ja lopetuspäivää, enkä oletettua ovulaatiopäivää. Kierto on kuitenkin suht tasainen n. 28-30 päivää. Päätin tässä kierrossa etsiä ovulaatiota testitikkujen avulla, mutta jos jollakin on kokemusta vastaavasta, kertokaa ihmeessä miten te laskette kierron ensimmäisen päivän?!
Endometrioosi
ja ovulaatio
5701
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 5
Vanhimmat
Samaa pulmaa on minullakin ja siksipä olikin vaikeaa tietää milloin pitäisi mennä lapsettomuustutkimusten yhteydessä otettavaan verikokeeseen, joka pitää ottaa kierron 3-5 päivä. Ovulaatiota etsiskellessäni olen huomannut sen, että kierron eka päivä on suurin piirtein silloin, kun pikkuhousunsuojat eivät enää riitä eli vuotoa tulee siinä määrin, että siirryn siteeseen. Tässä systeemillä olen saanut tikuteltua ovulaation kierron 15 päivän paikkeilla. Onnea etsiskelyyn ja toivottavasti löydät pian keinon tulkita ovulaation ajankohtaa.
Täytyy tosiaan yrittää etsiä. Nyt vaan ihmettelen, kun ei tiputteluvuoto ole alkanut, vaikka olisi normaalikierron mukaan pitänyt alkaa viimeistään tänään?! Herää varovainen toive, jälleen kerran...
Hei mulla samoja oireita mutta ei todettu endometrioosia. Mitä muita oireita sulla on? Mulla on jotain keltarauhashäikkää ja aina petyn, kun tiputteluvuoto alkaa, mä kyl erotan sen varsinaisesta menkkavuodosta, on ruskeaa ja tulee pyyhittäessä. Sitä vain, että sekin varmaan loppus, jos raskaus alkaa. Sulla vois olla nyt tuuria: ) Onnea.
Tiputteluvuoto alkoi seuraavana päivänä :-/ Kierron pituudeksi tuli vähän pidempi kuin normaalisti.
Muita oireita, minkä takia endoa nyt tutkitaan on jatkuva kuumeilu ja voimattomuus, sekä kovat kuukautiskivut jotka alkavat noin viikon päästä tiputteluvuodon alkamisesta ja kestää vuodon loppuun asti. Pahimmat päivät ovat pari ekaa. Mitkään särkylääkkeet eivät silloin tunnu auttavan, olen täysin toimintakyvytön.
Jaksamista alkukierron tunnelmiin!! On tosiaan rasittavaa, kun kierto venyy (minullakin venyi kesällä viikon, mutta yritin olla paljon miettimättä raskauden mahdollisuudesta, kun testi näytti negaa).
Niin, tuli vielä mieleen tuosta kuumeesta, että minullakin nimenomaan menkkojen aikana oleva kuume oli syy, miksi pääsin tarkempiin tutkimuksiin, joissa endo todettiin. Laparoskopian jälkeen kuume ei enää noussut, mutta vuoto on edelleen niin runsasta, että voimaton olo pysyi. Toivottavasti saat apua kipuihin pian. Olen jostain lukenut, että oikean kipulääkeyhdistelmän löytäminen on tärkeää.