sitten tehdyn lahjakirjan vanhempieni talosta. Isäni teki aikoinaan lahjakirjan minun ja poikani hyväksi, siis antoi asunto-osakkeen v.1988. Siinä on kahden todistajan nimet alla.
Tämä lahjakirja löytyi, kun olin kotitalossa katselemassa papereita äitini jälkeen pidettävään perukirjoitukseen. Onko tällä lahjakirjalla oikeudellista pätevyyttä, sillä sitä ei ole koskaan mihinkään verotoimistoon viety mm. varainsiirtoveronmaksua varten, luulisin.
Olen itse asunut niin kauan muualla kuin Suomessa, etten ole tällaisia asioita edes ajatellut.
Asiallisesta tiedosta kiittää paluumuuttaja.
Tämä lahjakirja löytyi, kun olin kotitalossa katselemassa papereita äitini jälkeen pidettävään perukirjoitukseen. Onko tällä lahjakirjalla oikeudellista pätevyyttä, sillä sitä ei ole koskaan mihinkään verotoimistoon viety mm. varainsiirtoveronmaksua varten, luulisin.
Olen itse asunut niin kauan muualla kuin Suomessa, etten ole tällaisia asioita edes ajatellut.
Asiallisesta tiedosta kiittää paluumuuttaja.
Vastaukset 5
Vanhimmat
Taitaa lahjakirja olla pätemätön, jos lahjaa ei ole aikanaan siirretty osakekirjaan, koska kyse on asunto-osakkeesta.
Ja, kenenköhän veroilmoitukseen osake on merkattu
omaisuudeksi ?
Nyt saattaa riippua lahjakirjan tekstistä paljon. Jos osakekirjoja ei ole aikanaan luovutettu ja niille sinä lainhuutoa hakenut, omistusoikeus ei ole siirtynyt. Pätevä juristi pystyy sinulle kertomaan onko lahjakirjan sanamuoto sellainen että se pätee testamentin omaisena, vaikka vuosia sitten sitä ilmeisestikään ei ole sitten laitettu täytäntöön.
Ensinnäkin, asunto-osakirjoihin ei haeta lainhuutoa, Sen saa vain kiinteistöihin.
Toisekseen, yleensä saanto ei kovin helposti vanhene vaikka sitä ei rekistereissä toteutetakaan (ainakin kiinteistöpuolella, noista asunto-osakejutuista en tiedä kovin tarkasti). Eikä myöskään veronmaksun laiminlyönti tee saannosta pätemätöntä. Siitä pitää vaan vielä maksaa aiemmin maksamaton vero.
Joten voi olla hyvinkin että lahjakirja on vielä ihan pätevä.
Lisäksi kirjan sanamuodosta riippuen asiakirja voidaan tulkita mahdollisesti lahjanlupaukseksi, joka on verrannolinen testamenttii. Virallisesti otsikko tulee olla nimenomaan "testamentti", mutta näitä on oikeusasteissa tulkittu testamenteiksi muillakin otsakkeilla.
Vailla merkitystä kysyjän asiakirja ei ole missään nimessä. Eri asia sitten minkälaisen arvon kysyjä tälle antaa. Asian mahdollinen vaikutus suhteisiin muita perillisiä kohtaan kannattaa aina huomioida.
Aioin esittää po. lahjakirjan siellä perukirjoitustilaisuudessa.
Isäni jälkeen pidetyssä perukirjoituksessa en ollut läsnä, joten en tiedä mitä siellä merkittiin perukirjaan. Sitä perukirjaa en ole koskaan nähnyt edes. Uskoisin sen löytyvän verotoimistosta tai tuomíokunnasta.
Äitini hoiti kuolinpesän asiat kuolemaansa saakka. Rahaa kyllä lähetin aina perikunnan menoihin osuuteni =1/4, siis meitä on vain kaksi sisarusta.
Perikunnalla on asuinkiinteistö sekä metsää ja peltoa yms. maata myös.
Ja-a, ehkä nämä jotenkin selviää. Kiitos vastanneille.