Taas kerran nähtiin se, että akateemisesti koulutetut ihmiset loistavat poissaolollaan. Ei ole ihme, etteivät he lähde mukaan tällaiseen itsensä häpäisemiseen.
Niin ja onhan formaattikin se, että peruskoulun käyneet myyjät ja autokuskit urpoilevat mikä kerkeävät ja nolaavat itsensä.
Mitä sekin kertoo, että yli puolet talon asukkaista ostaisi voittorahoilla auton. Silkkaa tyhmyyttä.
Taitaa jäädä tänäkin vuonna BB katsomatta.
Niin ja onhan formaattikin se, että peruskoulun käyneet myyjät ja autokuskit urpoilevat mikä kerkeävät ja nolaavat itsensä.
Mitä sekin kertoo, että yli puolet talon asukkaista ostaisi voittorahoilla auton. Silkkaa tyhmyyttä.
Taitaa jäädä tänäkin vuonna BB katsomatta.
Vastaukset 6
Vanhimmat
Akateemisten oma BB on ilmeisesti ensi vuonna. Eli kannattaa nyt väsätä ainakin se kandin tutkinto, sillä vähemmällä ei kuulemma pääse mukaan. Tunnettuja yliopistohahmojakin kai yritetään värvätä, että olisi laajempaa mielenkiintoa. Muutenhan ohjelmaa ei kukaan jaksaisi seurata, koska siinä saattaa syntyä jopa aitoa keskustelua ja väittelyä tieteen ikuisuuskysymyksistä.
Nyt olisikin hauska kuulla ehdotuksia sopivista tyypeistä. Kenet haluat akateemiseen Big Brotheriin? Sehän on selvä, että Jaakko Hämeen-Anttilan haluaa kaikki naiset ja että Lenitaa ei halua kukaan. Mutta miten muut? Onhan Suomessa sentään laaja sivistyneistö, josta osan telkeäminen koppiin voisi tuoda raikkaan tuulahduksen yhteiskuntaelämään!
Loistava uutinen!
Odotan innolla, että myös Pekka Himanen kutsutaan mukaan. Olisinkin halukas kuulemaan innovaatioyliopistosta lisää BB extran suorassa lähetyksessä ensi vuonna.
Kyllähän se suuri ero näkyy..
Alemminkoulutetut tuolla röhkii ja yrittää kisailla huomiosta. Jos oot viime vuosina käynyt jossakin autokorjaamossa, kampaamossa, raksalla, metallipajassa tai kuljetusfirman taukohuoneessa tms. niin kyllähän se näkyy, mitä se porukka on. Ihan hirveesti ei tarvii odottaa. BB on varmaan tuolle sakille just omiaan. Siellä ne saa esittää sitä ominta itseään eli jonkin sortin pellejä.
Jos aatellaan mitä jossakin keskiverto amiksessa tapahtuu ja mitä siellä touhuillaan, niin eiköhän lähinnä ole paskan puhuminen ja tupakanpoltto. Ja sitähän BB on omimmillaan. Vapaa-aikana ei tältä porukalta tarvii paljon odottaa..lähinnä maanataina parannellan krapulaa tai pestään auton tuunaamisessa paskaantuneita näppejä.
Yks asia johon oon mielenkiinolla kiinnittänyt BB:ssä huomiota on ruuanlaitto. Tää pakastepizza-sukupolvi on kyllä hyvin edustettuina. Tuotantotiimi varmaan ihan "ihmissuojellullisista" syistä joutuu valitsemaan aina joukkoon myös yhden tai kaks ammattikokkia, jotka käytännössä muonittaa ton porukan.
Joka tapauksessa oma mielipiteeni on se, että antaa työväenluokan perusjunttien säheltää tuolla ihan vapaasti. Akateemisia ei sinne kaivata.
purukka, joka haki BB:hen. Ylioppilaita ja amislaisia, jotaka pitävät välivuoden
Ei akateemisten juttuja jaksa kukaan kuunnella.
Jos epäilet, niin pidä palaveri.
(PS. tämän kirjoitti henkilö jonka työpanos heiluttaa Suomen budjettia, ja tämä on TOTTA)
he-he
eiks sulla oo muuta tekemistä?