Savolais

KIELIVAIKEUKSIA
-Etelästä pohjoiseen matkalla ollut rekkakuski poikkesi Kuopion kohdalla huoltoaseman baariin ja tilasi kupillisen kahvia.Myyjätär kysyi:Tullooko pulloo?
-Hämmentynyt asiakas änkytti:
-E-e-ei kun kuppiin.

RAUHOITETTU LINTU
-Helsingin mies oli ajanut sukuloimaan Savoon ja yllytettiin mukaan lintumetsälle.Joku nuorukainen kohta haulikollaan sihtasikin lentoon lehahtanutta lintua,mutta isäntä totesi:Elä sitä ammu,se on kaakana.
-Piekana ja metsäkana olivat kyllä etelänmiehellekin tuttuja nimiä,mutta kaakanaa hän ei muistanut ennen kuulleensa.Ei kehdannut tietämättömyyttään kuitenkaan kysymällä paljastaa,ja asia jäi häntä vaivaamaan.Onneksi myöhemmin hänelle selvisi,että kyseessä olikin käki.Miehet kun illanistujaisissa pikku huppelissa innostuivat laulamaan:Kukkuu,kukkuu kaakana kukkuu.

KUIN KOTOSUOMESSA
-Miksi Eilatin matkat ovat savolaisten suosiossa?
-Koska israelilaisillekin Savon murre on täyttä hepreaa.

HUONO BISNES
-Savolaisukko nousi Kuopion kentältä lentokoneeseen ja lupasi kaapata koneen.Pian selvisi,ettei Finnair suostunut ostamaan.
01381
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset

Vanhimmat

Ei vielä vastauksia

Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.

Kommentoi aloitusta


vitsejä kirjoitti:

KIELIVAIKEUKSIA
-Etelästä pohjoiseen matkalla ollut rekkakuski poikkesi Kuopion kohdalla huoltoaseman baariin ja tilasi kupillisen kahvia.Myyjätär kysyi:Tullooko pulloo?
-Hämmentynyt asiakas änkytti:
-E-e-ei kun kuppiin.

RAUHOITETTU LINTU
-Helsingin mies oli ajanut sukuloimaan Savoon ja yllytettiin mukaan lintumetsälle.Joku nuorukainen kohta haulikollaan sihtasikin lentoon lehahtanutta lintua,mutta isäntä totesi:Elä sitä ammu,se on kaakana.
-Piekana ja metsäkana olivat kyllä etelänmiehellekin tuttuja nimiä,mutta kaakanaa hän ei muistanut ennen kuulleensa.Ei kehdannut tietämättömyyttään kuitenkaan kysymällä paljastaa,ja asia jäi häntä vaivaamaan.Onneksi myöhemmin hänelle selvisi,että kyseessä olikin käki.Miehet kun illanistujaisissa pikku huppelissa innostuivat laulamaan:Kukkuu,kukkuu kaakana kukkuu.

KUIN KOTOSUOMESSA
-Miksi Eilatin matkat ovat savolaisten suosiossa?
-Koska israelilaisillekin Savon murre on täyttä hepreaa.

HUONO BISNES
-Savolaisukko nousi Kuopion kentältä lentokoneeseen ja lupasi kaapata koneen.Pian selvisi,ettei Finnair suostunut ostamaan.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu