vaimoni 35v oli kutsunut kaupunkista siskonsa 32v viättämään kesää meidän rauhalliselle maaseutu asunnolle,oli sovittu että sisko poikansa kanssa on ainakin viikon visiitillä.sisko sitten saapui ja asettui taloksi. kuten muistetaan oli viime kesä lämmin ainakin täällä l-suomessa,tästä johtuen olin koko ajan pelkillä kalsareilla ja vaimoni tapansa mukaan myös pelkillä pikkareilla,josta nautin suunnattomasti,sainhan nauttia hänen vartalostaan ja isoista rinnoista,joiden katseluun en ole viälä kymmenenkään avioliitto vuoden jälkeen kyllästynyt.vaimo ja sisko ovat samaa kaliiperiä,rotevia,iso luisia ja pyöreyttä sopivasti eli kiihottavia minun mielestäni.meni pari päivää ja siskokin oli jo ylä osattomissa takapihalla ottamassa aurinkoa,lasten ollessa pihalla en voinut kuin runkata katsellessani heitä ikkunasta,ramppasin myös koko ajan pihalla tupakilla,sisko ei yhtään peitellyt itseään ja alkoi myös olemaan koko ajan pelkillä pikkareilla.tunsin olevani paratiisissa katsellessani näitä ihania vartaloita rinnat heiluen touhuissaan.eräänä aamuna heräsin tapani mukaan,olin potkinut kalsarit pois jalasta ja kulli kovana pystyssä,nousin lähteäkseni tupakille,sisko oli myös hereillä vastakkaisessa huoneessa,kävellessäni ohitse hänen katseensa nauliintui kaluuni,minun katseeni tietty hänen rintoihin.seuraavana päivänä alettiin hörppiin olutta,päivä meni muuten normaalisti.illalla lasten jo nukuttua tuli sauna aika,kysyin pääsen selän pesijäksi vaimo sanoi että joo jos osaat olla kunnolla no tottahan minä ja eikun saunaan.saunan jälkeen pesin vaimon selän huolella,eli peppu ja rinnat myös,sitten siskon pesuun,selän pesun ohessa pesin kyljet jolloin vahinkossa tietty käteni osuivat myös rinnoille,pepun pesin huolella.vaimoni pestessä minun selkääni oli kaluni jo puoli seisokissa.saunan jälkeen siirryimme istumaan terassille olutta hörppimään,itse olin tarkoituksella ottanut tosi pienen pyyheen josta vaimoni huomautti että munas näkyy,sisko tähän että ei haittaa.vuorokauden jo vaihduttua kysyi vaimoni,mitässs tehtäs.ehdotin pornofilmin katselua,tämä sopi molemmille.siirryimme olohuoneeseen vaimo valitsi lempifilminsä,istuimme sohvalle minä keskelle.hetken päästä vadin vaimoni itseeni kiinni ja ohjasin hänen kätensä pyyheni alle,vaimo aloitti runkkauksen.kalun ollessa täys seisokissa annoin pyyheeni tippua.siinä sitten kalu pystyssä vaimo runkkas ja sisko vierellä.sivusilmällä huomasin että siskon käsi oli pyyheen alla haarojen välissä.hetken päästä runkkaus loppu,olut oli tehnyt tehtävänsä vaimoni sammui.tuupin häntä hereille ja pyysin jatkamaan,vaimo havahtui,nousi,ja lähti hoiperteleen makuuhuoneeseen.siinä sitten kalu pystyssä siskon kanssa.kysyin voisko hän jatkaa,käsi tuli heti kalulle,ihana tunne.ohjasin hänen suunsa kalulle ja sain ihanaa imutusta.alkoi tuntua että pian tulee,nostin hänen päänsä ja kysyin saanko nuolla häntä,vastausta ei tullut mutta hän levitti haarat estoitta auki.astuin hänen eteen kontilleni ja menin pillulle.pillu oli aivan litimärkä.nuolin,runkkasin ja hieroin ja sisko oli aivan horkassa ja naamani oli kuin rasvattu.hetken päästä nousin ja asetin kalun huulille,aloin työnteleen,ja hitto että oli hieno pillu,hieman tiukempi kuin vaimolla ja märkä kuin kaivo,hän paino vastaan ulisi ja voihki ja hiero rintojaan.olimme laukeamis pisteessä kun vaimoni pöllähti huoneeseen.vittu mä arvasin tän hän tiuskasi,veti minut pystyyn otti siskon limoja valuvan kullini suuhun ja alko imuttaan,aaaah.sisko vatkasi itteensä ja vaimo minua,olin hurmiossa.sitten vaimo kävi kontalleen ja käski tulla takaa.mutta sitten tapahtui härskintä mitä olen nähnyt,vaimo konttasi viälä pari askelta ja hänen päänsä oli näin siskon haara välissä,vittu mikä näky.asetui vaimoni taakse ja etsin tutun vaon huulet.kulli upposi tottuneesti märkään pilluun.en voinut uskoa näkyä todeksi,kullini ihanassa pillussa,kädet ihan pyöreällä perseellä sekä vaimoni nuolemassa ja runkkaamassa siskonsa pillua lisäksi sisko oli aivan horkassa.siskon ulinat muuttui täydeksi huudoksi ja täristen hän laukesi vaimoni suuhun.sanoin vaimolle että pian tulee ja lisäsin vauhtia vaimokin jo huusi ja pyysi pane,pane.tottuneesti tulimme yhtä aikaan ainoastaan kovemmalla voimaa kuin koskaan.aamulla heräsimme alasti olo huoneesta,kävimme pesulla ja loma jatkui.kerran viälä siskosten otettua aurinkoa en kestänyt vaan kävin runkkaamassa lastin vaimoni rinnoille,,,,,,,,,,,,tulispa jo ensi kesä
siskoksia
heppi
725343
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 7
Vanhimmat
Niin paljon kaikennäköistä kirjoitusvirhettä ja epäuskottavaa asiaa tarinassa, että päätin nyt sen tehdä: Kerätä kaikki virheet ja epäuskottavuudet.
-Pisteen jälkeen väli ja seuraava kirjain isolla
-pilkun jälkeen väli
-yhdyssanavirheet:
maaseutuasunnolle
avioliittovuoden
isoluisia
yläosattomissa
sauna-aika
selänpesijäksi
täysseisokissa
laukeamispisteessä
haaravälistä
olohuoneesta
-muut kirjoitusvirheet:
kaupunkista -> kaupungista
viättämään -> viettämään
viälä -> vielä
kaliiperiä -> kaliiperia
pääsen -> pääsenkö
pyyheen -> pyyhkeen
vadin -> vedin
pyyheni -> pyyhkeeni
asetui -> asetuin
ihan -> ihanan (?)
-kielioppivirheet:
”alettiin hörppiin” -> ”aloimme hörppiä”,
tietysti puhekielellä sitten vaikka
”alettiin hörppii”
Ja varmasti jäi jotain virheitä mainitsematta...
Ja sitten kaikki muut epäuskottavuudet. Pennut oli paikalla ja sinä kävelit muna pystyssä aamutupakalle? Olohuonepanon uskon, jos pennut nukkuu ja itse on kännissä. Mutta, että sitten heräsitte olohuoneesta alasti ja pennut ei muka löytäny teitä.
kuules pölhö,en o äirinkielen maisteri enkä tietokone nero.hyvä ku saan koneen päälle.eli jos se etten osaa kirjottaa tekee jutusta epäuskottavan niin me sä muualle.toisekseen olisko ne lapset vaikka nukkunu aamulla.kolmannekseen esim, myos viime kesänä yhtenä iltana sirkelöitiin vaimon kanssa lautoja nakuna aivan normaalisti,poika tuli ja kysy saako hänki olla alasti,vaimo sano et tottakai.kato täällä maalla voi olla niinku huvittaa,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,
sukurutsaaja?
eikös sellainen oo jos oman siskonkanssa häsää?
...huonolla äidinkielellä kirjoitettu juttu vie lukuhalut täysin. Ei tarvitse olla äidinkielen maisteri (en itsekään ole) osatakseen edes perusasiat.
Olisi hyvä jos koulutustasona olisi vähintään ripsipiirakkatieteen dosentti. Kirjoitusvirheet yms hoituisivat siinä samalla.
hitto... siinä oisikin ollut ea-ryhmällä ihmettelemistä kun olisivat saapuneet paikalle korjaamaan jälkiä. koko perhe alasti sirkkelöimässä ja ukolla sormet poikki ja muijalla halko perslävessä. ei täälläpäin maaseutua nyt sentään ihan noin kahjoa sakkia ole.
"...lasten ollessa pihalla en voinut kuin runkata katsellessani heitä ikkunasta..."