Suomessa asuessani tuntuu aina siltä, että Japani on tosi kaukana kaikesta ja syrjässä. Kun Euroopassa työpäivä alkaa, niin Japanissa on jo iltapäivä. Japania Jenkkeihin verrattuna asia on vielä pahempi. Sama pätee myös jo Japanin taoudellisesti tärkeänä ohittaneeseen Kiinaan. Tokiossa asuessani kaikki vakuuttivat Japanin olevan maapallon keskipisteessä. Jotain 15 vuotta sitten sanoivat milloin tahansa kykenevänsä vaikka ostamaan koko Kalifornian osavaltion käteisellä. Se oli sitä economical animal -aikaa. Tunnistat varmaan vieläkin japanilaisessa talouselukan piirteitä.
Japani syrjässä
Ekonomikaru animaru
2
676
Vastaukset
- sasae
Itse en koe sykkivän Aasian kulmalla asumista keskipisteestä pois olemisena. Kuten itse huomautat, Kiina on todella tärkeä maa nykyisin, kuten monet muutkin Aasian maat, ja täältähän ne ovat lähempänä kuin syrjäisestä Suomesta käsin. Jenkkeihinkin pääsee tosta noin vaan ja aika halvallakin.
Todella syrjäisiksi koen Australian ja Uudenseelannin, joihin matkakin Euroopasta kestää vuorokauden tai pari.- Hardy
Suljettu saari tama vielakin on,joskus tuntuu onko todellakin vuosi 2007 Japanissa..
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Työeläkeloisinta Suomen suurin talousongelma
Työeläkeloisinta maksaa vuodessa lähes 40 miljardia euroa, josta reilut 28 miljardia on pois palkansaajien ostovoimasta.2812926Veroaste on Suomessa viitisen prosenttiyksikköä liian matala
Veropohjaa on rapautettu käytännössä koko kulunut vuosituhat, jonka vuoksi valtion menoja on jouduttu rahoittamaan velka572326Israel euroviisujen 2.
Israel sai taas eniten yleisöääniä. Suomesta täydet 12 pistettä, poliittinen ”ammattiraati” antoi 0 pistettä. Hyvä Is3482007- 1151733
Euroviisut ei enää niin musiikkikilpailu?
Kappaleiden taso ei enää ole mikä sijoituksen ratkaisee.Eikö kukaan ihmettele että Israel pärjää lähes joka vuosi kisois1121681Mun mielestäni on tosi loukkaavaa
Nainen, että luulet palatan typeriä, sekavia ja ilkeitä viestejä mun kirjoittamiksi. Mä en ole katkera, epätoivoinen, ra2121375- 661317
- 681253
- 581232
Rakas nainen ymmärsin
Että minun pitää pitää kiinni sinusta. Haluan, että sä olet onnellinen. Olet mulle se oikea ja mä sulle. Rakastan Sua yl771181