Paljonko

rajoittavat moottoripyörän hankintaa?Näin vain sivustaseuraavana tuntuu vähän tarpeettomalta puuttua niin voimakkaasti näitten sepustuksien ulkoasuun.Eiköhän se oleellinen ole yleensä ymmärettävissä vaikka ei ihan oikein kirjoitus kohdallaan olisikaan.On varmaan osa semmoisia joiden äidinkieli ei ole Suomi,samaten vähän aikuisempia joille konekirjoitus on opettelémista.Hyvää ötyä kakille.
13562
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 13

Vanhimmat

Vaikea hahmottaa mitä viallisissa päissä pyörii, kun kirjoittelevat perusteettomia jorinoitaan vaillinaisella äidinkielellämme. Itse en voi ymmärtää, koska en tee virheitä koskaan.
Luullakseni aivovauriot ja älyttömyydet johtuvat pääosin delvacin ja vanhan bensan haisteluista. Myös toki on paljon niitä, joiden päähän on kohdistunut isku pikalukollisen, diidiittömän kypärän irrottua, eikä turvavarustus ole ollut riittävä muutenkaan ja pyörä on ollut ajotaidottomalle liian tehokas, josta sitten seurannut törmäys, tahikka suistumis onnettomuus.
MMinä olen ajanut satojatuhansia kilometrejä erimerkkisillä moottoripyörillä ja tiedän tekniikasta kaiken ja samalla kun olia AD;nä opin myös täsin vihreettömän kiljoituslyylin, kulin taassakopå,mnjklfmqÖEF;......

Äänestä

seeivaikutamuttatällaistatekstiäonmuutenvaanvittumainenlukea.Toisakseensaattaasevaikuttaakkinjoseiosaakirjoittaakauppakirjaannimeäänjatoisaaltaajokortinhankinnassavoiollavaikeuksiajoslukuhommateiluonnistu.

Äänestä
  • tekee tämä topicin aloittajan kirjoitustyyli. Eli lauseet yhteen pötköön ja vielä siten että virke aloitetaan pienellä kirjaimella.

    Välimerkkien oikeellisuuden ei nyt niin ole väliä mutta luettavuuden takia kirjoitus täytyisi jakaa sellaisiin lauseisiin että niistä saa selvää.

    Kirjoitus täytyisi myös jakaa kappaleisiin paukauttamalla ylimääräisiä rivinvaihtoja sopiviin väleihin.

    Kirjoitus on paljon miellyttävämpi lukea jos kappaleet eivät ole kovin pitkiä.

    Äänestä

  • vaikutuksen kirjoitti:

    tekee tämä topicin aloittajan kirjoitustyyli. Eli lauseet yhteen pötköön ja vielä siten että virke aloitetaan pienellä kirjaimella.

    Välimerkkien oikeellisuuden ei nyt niin ole väliä mutta luettavuuden takia kirjoitus täytyisi jakaa sellaisiin lauseisiin että niistä saa selvää.

    Kirjoitus täytyisi myös jakaa kappaleisiin paukauttamalla ylimääräisiä rivinvaihtoja sopiviin väleihin.

    Kirjoitus on paljon miellyttävämpi lukea jos kappaleet eivät ole kovin pitkiä.

    olet huumorilla liikkeellä,kuten noi kaksi edellistä vastaajaa.Ei ihan täytä kriteerejä omakaan sepustuksesi.Jaa muuten, mitenkäs nämä liittyikään moottoripyöräilyyn?

    Äänestä

  • sinäkin kirjoitti:

    olet huumorilla liikkeellä,kuten noi kaksi edellistä vastaajaa.Ei ihan täytä kriteerejä omakaan sepustuksesi.Jaa muuten, mitenkäs nämä liittyikään moottoripyöräilyyn?

    Osasit jo yhteen kohtaan pilkun jälkeen laittaa välilyönnin mutta virkkeiden lopusta ja toisen pilkun perästä se puuttuu.

    Kyllä se siitä pikku hiljaa.

    Äänestä

  • jo paremmin kirjoitti:

    Osasit jo yhteen kohtaan pilkun jälkeen laittaa välilyönnin mutta virkkeiden lopusta ja toisen pilkun perästä se puuttuu.

    Kyllä se siitä pikku hiljaa.

    Katsopas nyt oma kirjoituksesi, pilkunpaikkoineen,mahtaako olla ihan virheetön?
    Ei kantsis "opettaa" toisia ennenkuin itse osaa.

    Äänestä

  • lisää? kirjoitti:

    Katsopas nyt oma kirjoituksesi, pilkunpaikkoineen,mahtaako olla ihan virheetön?
    Ei kantsis "opettaa" toisia ennenkuin itse osaa.

    Katsopas nyt omaa kirjoitustasi pilkun paikkoineen. Mahtaako olla ihan virheetön?
    Ei kannattaisi "opettaa" toisia ennen kuin itse osaa.

    Äänestä

noussut tosta omasta kirjoitustaidostasi. Mikset hyvä ihminen hakeudu jonnekin kielioppikurssille, jos se nyt noin on alkanut vaivaamaan mielenrauhaasi? Moottoripyörän hankintaanhan asia ei tietenkään millään muotoa vaikuta, ellei sitten se ajotaito ole samaa luokkaa oikeinkirjoituksen kanssa. Onhan tuolla liikenteessä paljon opasteita joissa on myös teksti. Mutta lukea ilmeisesti osaatkin joten sen puoleen sulla näyttäisi olevan homma hanskassa.

Äänestä
  • jäi sultakin ymmärtämättä.

    Äänestä

  • oleellinen kirjoitti:

    jäi sultakin ymmärtämättä.

    edes epäilet. Oletko koskaan kuullut sanoja sarkasmi ja ironia? Jos olet, niin perehdypä asioihin. Suomessa tosin molemmat käsitetään vastaanottajan puutteellisen ymmärryksen vuoksi vittuiluksi. Suomalaista naurattaa se, kun joltain tippuu housut väärässä paikassa, tai sitten ne suomalainen, ruotsalainen ja norjalainen - vitsit.

    Äänestä

  • kuinka sä nyt tollasta kirjoitti:

    edes epäilet. Oletko koskaan kuullut sanoja sarkasmi ja ironia? Jos olet, niin perehdypä asioihin. Suomessa tosin molemmat käsitetään vastaanottajan puutteellisen ymmärryksen vuoksi vittuiluksi. Suomalaista naurattaa se, kun joltain tippuu housut väärässä paikassa, tai sitten ne suomalainen, ruotsalainen ja norjalainen - vitsit.

    en vaan jymmärtänyt.

    Äänestä

ettei kukaan alkanut kanssani vänkäämään, koska olen siinä tavattoman hyvä.

Ollessani indokiinassa 6 viikkoa ja jolloin päivät pelasin tennyseetä, yöt rälläsin kämppikseni kanssa ja siinä välillä ajelin 11ooo km viidakkoteitä, kävin vänkäämiskurssin ja samalla suoritin suomalaisen väittelyn perusteet kirjekurssin.

Eikö edes bemari enää ala ?

Äänestä
  • viikkoa,eikä viidakossa edes ole noin pitkälti teitä.Ja ne kurssit kyllä tiedetään,pelkkää ryyppäämistä.Ja bemari on semmoinen kukkahame-tytteli joka ei viidakossa pärjäisi,ei ymmärrä motocrossistakaan mitään.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


kirjoitusvirheet kirjoitti:

rajoittavat moottoripyörän hankintaa?Näin vain sivustaseuraavana tuntuu vähän tarpeettomalta puuttua niin voimakkaasti näitten sepustuksien ulkoasuun.Eiköhän se oleellinen ole yleensä ymmärettävissä vaikka ei ihan oikein kirjoitus kohdallaan olisikaan.On varmaan osa semmoisia joiden äidinkieli ei ole Suomi,samaten vähän aikuisempia joille konekirjoitus on opettelémista.Hyvää ötyä kakille.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu