Miten olette, te suurperheelliset, toisenne tavanneet? Oliko alun pitäenkin haaveissa lapsikatras, vai pikku hiljaamuksuja kertynyt?
Itse koen vaikeaksi miehenä löytää ketään kunnollista naista joka haluaisi paljon lapsia...
Itse koen vaikeaksi miehenä löytää ketään kunnollista naista joka haluaisi paljon lapsia...
Vastaukset 11
Vanhimmat
mieheni aikanaan ystävän välityksellä.
Mies oli kaverilleen kuskina ja ko. kaveri riiusteli ystävääni. Minut haettiin sitten mukaan "neljänneksi pyöräksi".
Mies kosi pari tuntia ensitapaamisemme jälkeen ja vuotta myöhemmin menimme naimisiin. Kummallekin oli alusta asti selvää että toivoimme elämältämme samoja perusasioita; itsenäistä työtä, isoa perhettä, taloa maalta jne.
Ja ne myös saimme.
Mieheni kuollessa vajaata 20 vuotta myöhemmin, lapsia oli 6. Sen jälkeen olen saanut vielä 2 lasta, yhdessä sellaisen ystävän kanssa, joka sujuvasti solahti perheeni elämäntapaan, mutta missään avo- enkä avioliitossa en hänen kanssaan elä enkä moiseen aio mennä.
Toiveissamme on vielä yksi "iltatähti".
Aika näyttää kuinka sen asian kanssa käy.
Olimme samalla työpaikalla, kummatkin osa-aikaisena.Olin vähän alle 17v. ja hän 21v. Siinä sitten rakastuimme ja reilun vuoden päästä naimisiin. Itse olin 18v. ja mieheni 22v. Itse halusin 4 lasta ja miehelle se sopi.
Lasta saimme kuitenkin odottaa yli 9vuotta ja siihen tarvittiin vähän lääkeapuja, samoin toisen kohdalla(tulikin tuplat). Siitä sitten kuitenkin alkoi omin avuin sujumaan ja tasaiseen tahtiin lapsia tulikin vielä 5. Tuntui vain että saa tulla, asiat oli hyvin niin rakkaus kuin rahakin.
En varmaankaan olisi näin montaa lasta tehnyt jos mieheni ei olisi ollut lapsenhoidossa täysin mukana. Mieheni on täydellinen isä, aina kärsivällinen, läsnä ja valmis lasten juttuihin.
Ihana aviomies, näinkin monen vuoden ja lapsen jälkeen saan aina kehuja niin naiseudesta kuin äitiydestä. Olemme olleet yhdessä jo melkein 30v., vanhin lapsi on 19v. ja nuorin 8v.
Eipä kai tänäpäivänä montaakaan naista löydy jotka haaveilevat suurperheestä, harmillista sinänsä. Itse olen aina halunnut isompaa perhettä ja josta jo (16.v) puhuimme mieheni kanssa. No, ilmeisesti tuon ukkelin mieli onkin muuttunut, minun ei ja uhkaapi jäädä tuo meidän lapsiluku kolmeen. Toisesta tulikin ura-ihminen...
kuten kaikki tietää niin elämä ei aina mene niinkuin on haluttu ja tielle voi tulal mitä vain tai yksi todella vaikea synnytys tai jopa se lapsettomuus..
Useimmiten kai se lapsiluku alkaa muotoutua ajan kanssa, vaikka monihan tietysti haaveilee jostakin, mutta mihin sitten lopulta päätyy on eri asia kokonaan.
Silti kyllä seurustelun alussa jo kannattaa ainakin se varmistaa että toinen haluaa edes lapsia sillä jos toinen ei tahdo lainkaan niin on aika turha alkaa taivuttelemaan ja yrittämään muuttaa toista.
Kyllä se kohdalle osuu joskus se elämäsi nainen. Sitten vain pohtimaan tuota lapsilukua tarkemmin. Ennen ekaa tenavaa sanoin että voi tulla yksi ja jos ei niin sitten neljä ja neljä niitä on, synnytys oli se ratkaiseva asia..
Meilläkin haaveissa oli iso perhe, paljon lapsia... Lapsia kaksi, synnytyksiä kolme... Enempää ei lapsia tule:( Meillä siis "suurperhe" käsittää kaksi elävää tervettä lasta, joista olemme suunnattoman kiitollisia. Aina ei unelmat ja todellisuus kohtaa. JOS löydät sopivan puolison pidä hänestä kiinni, aika näyttää paljonko lapsia siunaantuu
Se oli aikas nopeeta toimintaa,6 kk kuluttua naimisiin: )Tuntui vaan että tässä on nyt Se Oikea.Lapsia kuitenkin odoteltiin parisen vuotta keskenmenojen takia,sen jälkeen nuita on siunaantunut 2v välein,niin että nyt vanhin on 9v.Sanoin ukolle aikanaan kolmansilla treffeillä että lapsia haluan ainaskin 6..ja jostain syystä se ei pakoon juossut; )!Nytkin puhutaan jo siitä että 2-3 vuoden kuluttua pitää se minibussikortti ajaa kun ei enää sitten tavalliseen autoon mahduta.Mutta koskaanhan ei tiedä mitä elämä eteen tuo,vielä alkuvuodesta oltiin lähes varmoja ettei meille enempää muksuja pysty tulemaan parin leikkaukseni takia.
vastaajille.
Haaveillut erikseen suurperheestä. Oikeastaan en ole ajatellut lapsilukua lainkaan, Mutta aina on tullut vaan sellainen olo, että vielä yksi lapsi. Nyt me sitten ollaan suurperhe jo. Jatkosta ei tietoa....
Tapasimme mieheni kanssa linja-autossa;)
Siinä vaiheessa, kun menimme naimisiin, mietimme, että kolme lasta olisi sopiva määrä.
Lasten kanssa touhuilu oli kuitenkin sen verran mukavaa,
että viisi niitä sitten kaikkiaan tuli hankittua.
Eikä yksikään ollut vahinko!
Löysimme toisemme seurakunnan nuortenillasta. Olimme nuoria, 16-vuotiaita. Kun kihlaus tuli ajankohtaiseksi kaksikymppisenä, puhuimme lapsiluvustakin. Minä sanoin viisi, poikaystäväni kolme. Nyt viidentoista avioliittovuoden jälkeen lapsia on neljä, siis se kompromissimäärä... Tosin minulla vielä vauvakuumetta pukkaa, että katotaan nyt mitä tuleman pitää...
Hei!
Onhan myös niin ettei aina tiedä mitä haluta. Oma lapsuuteni oli ihan ok (meitä oli kaksi lasta) mutta vanhempien yhdessäolo oli vähän kinkkistä (siis ei mitään väkivalta-alkoholi tms, mutta kuten monella niin eivät vaan niin hyvin sopineet yhteen). Ylipäätään koin jotenkin että lapset on rankka juttu tai jotain (vaikea selittää)
Eli en mitenkään etukäteen haaveillut suurperheestä. Nyt on kolme lasta ja olen aivan myyty. Perhe-elämä ja lapset on aivan luksusta. Ipanat on niin ihania ja arki muutenkin. Mies on aikalailla mukana, vaikkei niin hurahtanut olekaan. (keskenään meillä tosi tosi hyvät välit)
Eli kaiken sepustuksen takana siis ajatus, että joskus haave vaan alkaan siitä arjesta...