Meillä on eka suomenlapinkoiran narttupentu, ja yllätys on ollut aikamoinen tässä pentuvaiheessa. Toiveissa oli rauhallinen ja ystävällinen koira, mutta virtaa on riittänyt kuin pienessä kylässä. Nyt tuntuu, että pelkkä vauhtikaan ei riitä vaan tässä puolen vuoden iässä on tullut harmillisia ongelmia kuvioihin. Koira saataa edelleenkin purra, vaikka hampaat onkin jo pääsääntöisesti vaihtunut. Osa puremisesta on kyllä leikkimielistä järsimistä, mutta aina ei käskystä lopeta suosiolla. Sohville koiruus hyppii AINA, vaikka on tiukasti kielletty juttu aina ollutkin. Ja riehuu pitkin kämpää napaten aina mitä milloinkin suuhunsa (osaa kyllä antaa pois IRTi-komennolla) Mutta pahinta on se, että nyt kun koira on pääsääntöisesti sisäsiisti, niin onkin ottanut ja pissanut sänkyihin: kahdesti poitsun sänkyyn, kerran merkannut tytön sängyn samaten kuin vanhempienkin sängyn. Ja sitten kun sitä ei saa edes kiinni teosta!! Ja haukkumislouskutus on ihan hermoja raastavaa, etenkin ulkona kun jotakin näkyy. Koira ei joudu olemaan paljon yksin, se pääsee päivittäin lenkille ja temputamme sitä ja puuhaamme sen kanssa. Monesti tosin joudumme laittamaan sen rauhoittumaan omaan huoneeseen, kun muuten ei meinaa mistään tulla yhtään mitään. Onko meillä vakava johtajuusongelma vai onko tämä jonkinsortin pentumaista kohellusta? Milloin lapinkoiran rauhoittuminen alkaa, hermo ei kohta enää kestä.... Antakaa vinkkejä, niitä tosissaan kaivataan!
Pennun kohellusta vai
epäonnistunut johtajuuskuvio?
4902
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 4
Vanhimmat
Hei!
Meillä on 1v2kk ikäinen narttu, lapinkoira. Se on erittäin toimelias, ylivilkas, itsekäs, haukkuu kaikelle ja kaikkea. On kyllä älykäs, mutta omapäinen. Uskon kuuluvan rodun ominaisuuksiin. On merkannut sängyt juuri kuten teillä. Ei kyllä onneksi nyt vähään aikaan. Meillä on toisena koirana kultainen noutaja, joten on vertailukohde ja aiemmin ollut belgian paimenkoira 15v. Minäkin luulin koiraa erilaiseksi luettuani netistä sen luonteenpiirteistä. Tietysti kasvatuksella on merkitystä, mutta on sillä kyllä melkoisen vahva luonne ja ehkä se on selviämisen kannalta sille luotu. Hyväksyn sen nykyään vikoineen ja onhan niitä hyviä helliä hetkiä, jolloin ei uskoisi koiran olevan sama. Kyllä ikä rauhoittaa koiran. Kun vain jaksaa odottaa. Älykkäitä ovat ja se voi olla syynä myös siihen, että niillä on voimakas itsetietoisuus ja itsepäisyys.
Meidän narttu on vasta 14vkoa vanha, mutta jo huomaan, että luonnetta ja virtaa löytyy, ja nimenomaan tuo tavaroiden kantelu on tolkutonta. Olen jo todennut, että tämä teettää enempi töitä ja on kovempi luontoinen, kuin 10v. saksanpaimenkoiramme ikinä!
Kuulostaa täysin murrosikäiseltä lapparilta. Yrittäkäähän kestää. Kyllä se siitä ajan kanssa rauhoittuu.
Kiitos lohdutuksesta. Ja totta tosiaan, alan itsekin pikku hiljaa uskoa huomiseen. Meidän arjessa esiintyy jo ajoittain sellaisia rauhallisia hetkiä, jolloin pentu ei sinkoile huoneesta toiseen, hypi sohvan kautta pöydälle tai roiku jonkun lapsen t-paidan helmassa. Sängyille pentu ei ole enää pissinyt hetkeen. Muutama karkureissu on kyllä ollut, ja jos silmä jollakulla välttää, niin voileipä pöydänkulmalta saattaa kadota parempiin suihin. Murkkutaistelua tässä varmaan vielä käydään jonkin aikaa - ehkä pitkäänkin, mutta pienet hellät, rauhalliset hetket ja koiran kova into hakea kontaktia ja oppia uutta tuntuu uskomattoman rohkaisevalta kaikesta hässäkästä huolimatta. Ehkä tämä tästä...