opettakaa

käymään vessanpöntöllä. Tarhassa tädit valittaa, kun uudet lapset eivät osaa kusta pönttöön, vaan sen viereen, eikä siivooja ehdi koko ajan luuttuamaan vessan lattiaa. Yksikin vanhempi oli vaatinut pottaa 4v kersalleen?!?Haloo! Ei sen ikäinen ole enää vauva. Lisäksi jotkut valittaa, kun isojen puolella ei ole vaunuvarastoa. Opettakaa myös ne muksunne kävelemään. Syömisestä en viitsi edes mainita mitään. No, sen verran, että muutamat eivät olleet koskeneetkaan haarukkaan ennen tarhaan tuloa isojen puolelle.Ho hoijaa.
232038
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 23

Vanhimmat

kouluun mennessä. Olen joutunut rahapulassa siivoamaan ala-asteen kouluvessoja ja niin kusisia paikkoja en ole missään nähnyt. Pissat ruiskitaan niin että koko lattia on kusen peitossa. Haloo isät ja äiskät, opettakaa tulevat veronmaksat osumaan pissatessaan pönttöön !!!

Äänestä

Toivottavasti et itse ainakaan ole päiväkodissa työssä. Noin alatyylistä ja tympeää kirjoitusta onneksi harvoin tapaa näillä lasten palstoilla.

Jos itse olet jo oppinut osumaan pönttöön niin seuraavaksi voisit opetella sivistyneemmän tavan ilmaista ajatuksiasi. Pärjäät sitten elämässäsi paremmin.

Äänestä
  • osannut sanoa paremmin. kiitos sinulle!

    Äänestä

  • että kauniisti sanottuna asiat eivät mene perille, mutta kun tykittää kunnolla, niin nämä yksinkertaisetkin heräävät ja huomaavat, että sitä lasta voisi tosiaan siellä kotonakin opettaa edes käymään vessassa ja kävelemään pitemmällekin kuin vaunuvarastoon ja kiipeämään rattaisiin.

    Äänestä

  • olla niinkin kirjoitti:

    että kauniisti sanottuna asiat eivät mene perille, mutta kun tykittää kunnolla, niin nämä yksinkertaisetkin heräävät ja huomaavat, että sitä lasta voisi tosiaan siellä kotonakin opettaa edes käymään vessassa ja kävelemään pitemmällekin kuin vaunuvarastoon ja kiipeämään rattaisiin.

    Asiallisesti sanottuna ja perusteltuna sanoma menee perille parhaiten. Loukkaavat ilmaisut herättävät vastaanottajassa vain kiukkua ja vastustusta ja itse asia jää kokonaan huomiotta.

    Olisihan aloittaja voinut sanoa, että ajatelkaa hyvät vanhemmat päiväkodin siivoojan ja omaakin työtänne opettamalla lapsenne asioimaan siististi vessassa.

    Tässä esimerkissä aloittaja haukkui rankasti yleistäen sekä lapset että vanhemmat laiskoiksi, epäsiisteiksi possuiksi, jotka eivät viitsi kävellä, eivät osaa syödä eivätkä käydä vessassa sotkematta. Ei kovinkaan rakentavaa.

    Aloittajan teksti sinänsä sisälsi asiaa, mutta hän pilasi itse viestinsä tökeröllä ilmaisulla.

    Riitely, loukkaaminen ja sättiminen aiheuttaa vain riidan, jossa kukaan ei enää kuuntele ketään.

    Äänestä

paikka 4-vuotiaalle pissata ja kakata. hänen ei tarvitse jännittää fyysisesti kuten aikuisille suunnitellulla pöntöllä.

ulostaminen on tärkeä primitiivinen ruumiintoiminto ja eduksi olisi lapselle, että hän saisi istua ergonomisesti oikeaoppisessa asennossa, kokoiselleen mitoitetulla potalla. näin.

Äänestä
  • Monessa päiväkodissa lapsille on ergonomisesti oikean kokoinen wc-istuin

    Äänestä

  • voi käydä pk:ssa pöntöllä jossa supistaja,eli "pienennyslieri" päällä. Lisäksi jalkojen alle saa jakkaran :) On kehittävämpi vaihtoehto tuon ikäiselle kuin potta.

    Äänestä

  • että monin paikoin maailmassa ei lapsille sen paremmin kuin aikuisillekaan ole pottaa eikä vessanpönttöä, eipä riukuakaan, vaan tarpeet toimitetaan kyykistellen joko luonnossa tai lattiassa olevan reiän yläpuolella?
    Minun sukupolveni oppi hoitelemaan asiansa rivakasti pimeässä ja pakkasessa ulkohuusissa, ainoana lohtuna kynttilä tai taskulamppu ja seinän takaa kuuluva lehmien märehtiminen. Ja sanomalehtipaperia pyyhkimiseen. Matka kotiin sujui vikkelästi ja omin jaloin. Yleensä vielä koukattiin puuliiterin kautta ja vietiin sylillinen klapeja sisään.
    Siitä huolimatta tai juuri siksi pystyimme nostamaan Suomen lähes kehitysmaan tasolta maailman johtavaksi hyvinvointivaltioksi. Mutta teimmekö samalla karhunpalveluksen nousevalle sukupolvelle, jolle virtsaaminen ja ulostaminen sekä liikkuminen omin neuvoin paikasta toiseen näyttää muodostuneen ongelmaksi?

    Äänestä

  • tiesitkö sinä kirjoitti:

    että monin paikoin maailmassa ei lapsille sen paremmin kuin aikuisillekaan ole pottaa eikä vessanpönttöä, eipä riukuakaan, vaan tarpeet toimitetaan kyykistellen joko luonnossa tai lattiassa olevan reiän yläpuolella?
    Minun sukupolveni oppi hoitelemaan asiansa rivakasti pimeässä ja pakkasessa ulkohuusissa, ainoana lohtuna kynttilä tai taskulamppu ja seinän takaa kuuluva lehmien märehtiminen. Ja sanomalehtipaperia pyyhkimiseen. Matka kotiin sujui vikkelästi ja omin jaloin. Yleensä vielä koukattiin puuliiterin kautta ja vietiin sylillinen klapeja sisään.
    Siitä huolimatta tai juuri siksi pystyimme nostamaan Suomen lähes kehitysmaan tasolta maailman johtavaksi hyvinvointivaltioksi. Mutta teimmekö samalla karhunpalveluksen nousevalle sukupolvelle, jolle virtsaaminen ja ulostaminen sekä liikkuminen omin neuvoin paikasta toiseen näyttää muodostuneen ongelmaksi?

    kun kävelen LASTENI ENTISEN TARHAN OHI TÖIHIN, ETTÄ SIELLÄKIN ON TÄNÄ SYKSYNÄ PERÄTI VIIDET RATTAAT ISOJEN PUOLEN ULKO-OVEN PIELESSÄ. Mikä on mahtanut mennä pieleen, kun eivät lapset todellakaan jaksa enää kävellä tarhaan??!!??

    Äänestä

  • ihmettelen syvästi, kirjoitti:

    Se on muuten ollut kymmeniä vuosia päiväkoti nimeltään. Eläimet pidetään tarhassa.

    Ehkä sinun 'tarhausvuosinasi' käytettiin vielä hevos- ja apostolinkyytiä, mutta maailma on muuttunut.
    Vilkaisehan marketin parkkipaikkaa, siellä näkyy satoja autoja, kun ennenvanhaan tultiin pyörällä kauppaan.

    Mielestäni aiheetonta syyllistää nykyäitejä vertaamalla entisiin aikoihin. On näköjään niin hauskaa aina vähän sohaista ohimennessään. Jotkut, useimmiten vanhemmat naiset, moittivat jopa siitä, kun äidit tulevat rattaineen julkisiin kulkuneuvoihin.

    Joskus tuntuu siltä kaikki muut ryhmät saisivat nauttia mukavuuksien lisääntymisestä, mutta äitien pitäisi pysyä menneissä vuosisadoissa. Kantaa lapset selässään päiväkotiin, mieluummin umpihangessa tarpoen ja niin poispäin.

    Jurppii eniten se, että syyllistäjät ovat melkein poikkeuksetta naisia itsekin, useimmiten isoäiti-ikäisiä.

    Ja niin, olen isoäiti itsekin ...

    varma, ettei ryhmästä ole tullut pienten ryhmä? Paikkoja, kun tarvitaan nykyään paljon myös alle kolmevuotiaille...

    Äänestä

  • tiesitkö kirjoitti:

    Monessa päiväkodissa lapsille on ergonomisesti oikean kokoinen wc-istuin

    mitoitettua vessanpönttöä ja ainoa oikea asento ihmiselle ulostamiseen on kyyry. joten meidän lapsi oppii käymään potalla, siitä syystä että se on lapselleni paras vaihtoehto.

    Äänestä

  • gfhjd kirjoitti:

    Se on muuten ollut kymmeniä vuosia päiväkoti nimeltään. Eläimet pidetään tarhassa.

    Ehkä sinun 'tarhausvuosinasi' käytettiin vielä hevos- ja apostolinkyytiä, mutta maailma on muuttunut.
    Vilkaisehan marketin parkkipaikkaa, siellä näkyy satoja autoja, kun ennenvanhaan tultiin pyörällä kauppaan.

    Mielestäni aiheetonta syyllistää nykyäitejä vertaamalla entisiin aikoihin. On näköjään niin hauskaa aina vähän sohaista ohimennessään. Jotkut, useimmiten vanhemmat naiset, moittivat jopa siitä, kun äidit tulevat rattaineen julkisiin kulkuneuvoihin.

    Joskus tuntuu siltä kaikki muut ryhmät saisivat nauttia mukavuuksien lisääntymisestä, mutta äitien pitäisi pysyä menneissä vuosisadoissa. Kantaa lapset selässään päiväkotiin, mieluummin umpihangessa tarpoen ja niin poispäin.

    Jurppii eniten se, että syyllistäjät ovat melkein poikkeuksetta naisia itsekin, useimmiten isoäiti-ikäisiä.

    Ja niin, olen isoäiti itsekin ...

    minäkin!!! maailma menee eteenpäin ja kehitys kehittyy, mutta meidän äitien pitäis olla aiina ja ikuisesti muistaa joka sekunti olla kiitollisia ja tuntea syyllisyyttä, että on pesukoneet, tiskikoneet, kertakäytövaipat, 10 kuukauden äitiysloma, sitä ettei ole pakko laittaa esikoista hiilikaivoksille lapsitöihin ja mitä kaikkea muuta!!!

    naisen tapa alistaa toista naista on jotenkin mulle päivä päivältä vaikeempaa niellä!!!

    sille lehmänpahnoissa eläneelle neandertal-isoäidille vaan terveisiä että taitaapi kuulua siihen sukupolveen myös joka vei suomen kehitysmaasta nokia-maaksi ja myi samoin tein suomen tuotantolaitokset pois!!! taitaa kuulua siihen sukupolveen, joka auliistti otti oman äitinsä avun vastaan (kuten sillä sukupolvella oli tapana, siis auttaa jälkipolviaan), mutta kun omat laspet saa lapsia niin systttemi onkin muuttunut, siihen sukupolveen joka vaan ottaa, muttei anna?

    Äänestä

  • ihmettelen syvästi, kirjoitti:

    kun kävelen LASTENI ENTISEN TARHAN OHI TÖIHIN, ETTÄ SIELLÄKIN ON TÄNÄ SYKSYNÄ PERÄTI VIIDET RATTAAT ISOJEN PUOLEN ULKO-OVEN PIELESSÄ. Mikä on mahtanut mennä pieleen, kun eivät lapset todellakaan jaksa enää kävellä tarhaan??!!??

    tai sitten sulla on kokopäiväinen lastenhoitaja?

    tiedätkö miten mahdotonta olisi tuoda aamukiireessä yksinhuoltajan 3-vuotiasta kiukuttelijaa päiväkotiin kilometrin matkaa ennen kuin lähtee omiin töihinsä tienaamaan sitä lapsensa ainoaa elantoa?????

    herranjumala, antakaa meidän sentään pitää lastenrattaat; pyörähän keksittiin jo esihistoriallisina aikoina! meidän 3-vuotiaan jalat kun on vaan runsaat 30 cm pitkät!

    Äänestä

  • näin ajattelen kirjoitti:

    minäkin!!! maailma menee eteenpäin ja kehitys kehittyy, mutta meidän äitien pitäis olla aiina ja ikuisesti muistaa joka sekunti olla kiitollisia ja tuntea syyllisyyttä, että on pesukoneet, tiskikoneet, kertakäytövaipat, 10 kuukauden äitiysloma, sitä ettei ole pakko laittaa esikoista hiilikaivoksille lapsitöihin ja mitä kaikkea muuta!!!

    naisen tapa alistaa toista naista on jotenkin mulle päivä päivältä vaikeempaa niellä!!!

    sille lehmänpahnoissa eläneelle neandertal-isoäidille vaan terveisiä että taitaapi kuulua siihen sukupolveen myös joka vei suomen kehitysmaasta nokia-maaksi ja myi samoin tein suomen tuotantolaitokset pois!!! taitaa kuulua siihen sukupolveen, joka auliistti otti oman äitinsä avun vastaan (kuten sillä sukupolvella oli tapana, siis auttaa jälkipolviaan), mutta kun omat laspet saa lapsia niin systttemi onkin muuttunut, siihen sukupolveen joka vaan ottaa, muttei anna?

    Se mistä naisia oikeasti voi syyllistää, on solidaarisuuden puute muita naisia kohtaan. Se on suurin este naisten kompuroivalla matkalla tasa-arvoisuuteen. Miten naisia voisi arvostaa, kun he itse eivät arvosta itseään.

    Se, että on aina nostamassa itseään ylemmäs ja painamalla samalla toista naista alas, on merkki oikein huonosta itsetunnosta.

    Joskus näillä palstoilla on ketjuja, joissa naiset pistelee toisiaan oikein olan takaa, että kenellä on valkoisin pyykki ja puunatuimmat lattiat ja kenen on nähty juovan siideriä saunan jälkeen. Voi auta armias! Ei tiedä, pitäisikö suuttua vai nauraa säälivästi.

    Miehiä aina syytetään naisten sortamisesta, mutta ei sitä miehet tee, vaan naiset itse pitävät hyvän huolen siitä, että pysyvät asemassaan. Naisparat sättivät toisiaan ja mielistelevät miehiä. Voiko tällaista kukaan täyspäinen kunnioittaa?

    Naiset syyttelevät toisiaan näiden nykyajan työtä helpottavien kodinkoneiden ja muiden keksintöjen käytöstä kun taas miehet ovat ne melkein kaikki keksineet ja kehittäneet.

    Ei naiset saavuta tasa-arvoa enne kuin itse arvostavat itseään ja samalla koko sukupuoltansa.

    Äänestä

  • kotona ole 3 vuotiaalle kirjoitti:

    mitoitettua vessanpönttöä ja ainoa oikea asento ihmiselle ulostamiseen on kyyry. joten meidän lapsi oppii käymään potalla, siitä syystä että se on lapselleni paras vaihtoehto.

    paskanna kyyryssä. Kyllä tarhalaiset nauraa, jos vaadit pottaa isojen puolella lapsellesi, varsinkin lapset. Alkavat kutsua häntä vauvaksi, siis mikäli viet ylipäänsä sen tarhaan kasvamaan.

    Äänestä

  • ghfdsa kirjoitti:

    Se mistä naisia oikeasti voi syyllistää, on solidaarisuuden puute muita naisia kohtaan. Se on suurin este naisten kompuroivalla matkalla tasa-arvoisuuteen. Miten naisia voisi arvostaa, kun he itse eivät arvosta itseään.

    Se, että on aina nostamassa itseään ylemmäs ja painamalla samalla toista naista alas, on merkki oikein huonosta itsetunnosta.

    Joskus näillä palstoilla on ketjuja, joissa naiset pistelee toisiaan oikein olan takaa, että kenellä on valkoisin pyykki ja puunatuimmat lattiat ja kenen on nähty juovan siideriä saunan jälkeen. Voi auta armias! Ei tiedä, pitäisikö suuttua vai nauraa säälivästi.

    Miehiä aina syytetään naisten sortamisesta, mutta ei sitä miehet tee, vaan naiset itse pitävät hyvän huolen siitä, että pysyvät asemassaan. Naisparat sättivät toisiaan ja mielistelevät miehiä. Voiko tällaista kukaan täyspäinen kunnioittaa?

    Naiset syyttelevät toisiaan näiden nykyajan työtä helpottavien kodinkoneiden ja muiden keksintöjen käytöstä kun taas miehet ovat ne melkein kaikki keksineet ja kehittäneet.

    Ei naiset saavuta tasa-arvoa enne kuin itse arvostavat itseään ja samalla koko sukupuoltansa.

    aikaa järkevää puhetta! Näinhän se asia on. Naiset hakkuvat ja arvostelevat toistensa tekemisiä. Ylistävät itse omia ratkaisuja, ja syyttävä sormi osoittaa heti toista, joka uskaltaa tehdä erilailla. Välillä kun lukee näitä kommentteja, tulee mielee että onko noi kaikki kirjoittajat todellakin tältä vuosisadalta. HUI!

    Äänestä

  • Pitkästä kirjoitti:

    on syyllistänyt ja syyllistynyt?

    Minä kun tämän ketjunpätkän aloitin, tunnen tarvetta ilmoittaa, etten ole ylistänyt omia ratkaisujani. Olenpahan vain kertonut, että ulostamisen, virtsaaminen ja paikasta toiseen siirtyminen omin jaloin ovat luonnollisia asioita, joihin jo lapsikin pystyy monissa erilaisissa tilanteissa.
    Oma esikoiseni oli 1v 7kk kun seuraava syntyi, ja siitä lähtien hän käveli kaikkialle, missä kävimme, koska vauva oli vaunuissa. Autoa meillä ei ollut, ja vaunuja ei saanut nostetuksi korkealattiaiseen bussiin. Hänestä on kasvanut urheilullinen, erittäin hyväkuntoinen nuori nainen, joka on selviytynyt hyvin myös muilla elämän osa-alueilla.
    Nykyään suomalaiset lapset liikkuvat aivan liian vähän, mistä on jo nähtävissä ikäviä seurauksia.
    Antakaa lastenne oppia liikkumisen ja selviytymisen ilo! Siitä on heille hyötyä vielä sittenkin, kun meitä ei enää ole heitä neuvomassa ja heistä huolehtimassa.

    Sinäkö olet tämän keskustelun aloittaja? Ei millään uskoisi, kun vertaa tyyliä aloittajan tekstiin.

    Tällä tavalla se, mitä haluat sanoa, menee kyllä paljon paremmin perille.

    Mutta oli miten oli. Onnittelut hyvin pärjäävistä lapsistasi.

    Äänestä

  • fghds kirjoitti:

    aloitin, en koko keskustelua.
    Kiitos onnitteluista. Se, että lapset pärjäävät elämässä, on varmaan maailman suurin ilonaihe. Vanhempien ansiota se ei ole kuin osittain, jos sitäkään. Meillä elämäntilanne saneli ehdot.
    Mutta sen olen huomannut ja tiedän varmasti, että pieni lapsi on luonnostaan liikunnan- ja toiminnanhaluinen. Juuri eilen katselin kaupassa, kuinka selvästi alle kaksivuotias lapsi halusi välttämättä nostella tavarat ostoskärryistä äidilleen, joka laittoi ne hihnalle, sekä viedä kärryt paikoilleen. Kauppa nyt ei tietenkään ole lasten leikkipaikka, mutta se tekemisen, osaamisen ja liikkumisen ilo, jota lapsi säteili, oli mukavaa katsottavaa.
    Kun lapset saavat liikkua paljon raittiissa ulkoilmassa, maistuu uni ja ruoka paremmin, turhat ja haitalliset videot ja tietokonepelit jäävät vähemmälle ja sisätiloissa riehuminen vähenee. Eikä ulkoilu tee pahaa vanhemmillekaan.

    Olet oikeassa. En halua kiistää mitään. Mukava huomata, että mielipiteen vaihtoa syntyi, vaikka aloitus oli niin provosoiva.

    Äänestä

  • olla lapsia? kirjoitti:

    tai sitten sulla on kokopäiväinen lastenhoitaja?

    tiedätkö miten mahdotonta olisi tuoda aamukiireessä yksinhuoltajan 3-vuotiasta kiukuttelijaa päiväkotiin kilometrin matkaa ennen kuin lähtee omiin töihinsä tienaamaan sitä lapsensa ainoaa elantoa?????

    herranjumala, antakaa meidän sentään pitää lastenrattaat; pyörähän keksittiin jo esihistoriallisina aikoina! meidän 3-vuotiaan jalat kun on vaan runsaat 30 cm pitkät!

    olet sen lapsesi kiukuttelijaksi kasvattanut, kun kerran olet yksinhuoltaja. Opettaisit sille hyviä käytöstapoja, kun aikaa kerran on täälläkin roikkua.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

kakaranne kirjoitti:

käymään vessanpöntöllä. Tarhassa tädit valittaa, kun uudet lapset eivät osaa kusta pönttöön, vaan sen viereen, eikä siivooja ehdi koko ajan luuttuamaan vessan lattiaa. Yksikin vanhempi oli vaatinut pottaa 4v kersalleen?!?Haloo! Ei sen ikäinen ole enää vauva. Lisäksi jotkut valittaa, kun isojen puolella ei ole vaunuvarastoa. Opettakaa myös ne muksunne kävelemään. Syömisestä en viitsi edes mainita mitään. No, sen verran, että muutamat eivät olleet koskeneetkaan haarukkaan ennen tarhaan tuloa isojen puolelle.Ho hoijaa.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu