Olen järkyttynyt, mistä on löytynyt näin paljon tuon tasoisia ihmisiä, jotka näyttävät päällisin puolin aikuisille.
Jos kyseessä olisi lapsi, sen ymmärtäisi, että hän kehuu itseään.
Oksettaa...
Jos kyseessä olisi lapsi, sen ymmärtäisi, että hän kehuu itseään.
Oksettaa...
Vastaukset 4
Vanhimmat
AMERIKKALAISUUTTA,annetaan itsestä ja omista kyvyistä aivan ylimitoitettu kuva ja tosipaikassa tiputaan tavan tallaajien joukkoon...vrt.Diili !
Ikävää että tuo kipeä tapa on tännekin rantautunut,vaatimattomuushan on ollut Suomalaisten perushyveitä joskus...
Tuli mieleen oma lapsuus, miten tapoja opetettiin. Itseä ei saanut nostaa muiden yläpuolelle. Itseä piti kunnioittaa terveellä tavalla mutta liikaa ei saanut korostaa eikä heikompiaan alkaa polkea. Ei myöskään tarvinnut keikoilla ja keikistellä eikä olla tyrkky. Piti olla oma terve itsensä eikä mikään rooli päällä. Lisäksi omista vanhemmista opetettiin puhumaan kunnioittavaan tapaan eikä olisi tullut kuuloonkaan arvostella heitä julkisesti.
Niin ne ajat muuttuvat. Olin lapsi 80-luvulla.
Niinpä... Noista suurin osa on ollut lapsia 90-luvulla ja osa jopa 2000-luvulla.... Itsekeskeisyydestä on tullut tänäpäivänä liian keskeinen juttu.
Olen minäkin ollut lapsi 90-luvulla, mutta silti tuntuu hyvin vieraalta sellainen käyttäytyminen, että itseäni kehuisin [syyttä suotta] ja talloisin heikommat maan rakoon. Ei ole sellaista meillä kotona opetettu IKINÄ! BB-taloon nyt vaan on poimittu ne yksilöt, joilla kyseinen ominaisuus [eli valtava EGO] on huomattavasti korostunut.