Mielestäni vuokralaisilta tulisi kieltää lainsäädännön avulla tupakointi. Syyt ovat mielestäni ilmeiset. Ensinnäkään vuokralaiset eivät voi tupakoida asunnoissa sisällä koska silloinhan he aiheuttavat vuokranantajan asunnon arvon putoamisen ja pihalla tupakoidessaan vuokralaiset heittelevät tumpit ympäriinsä (olen vähän niin monta ämpärillistä tumppeja joutunut palauttamaan vuokralaisille postiluukuista). Lisäksi vuokralaiset ovat huolimattomampia (tulipalovaara!) Mutta tälle mielipiteelleni on ihan yhteiskunnallisetkin syyt.
Vuokralaisethan ovat poikkeuksetta köyhempiä kuin omistusasunnoissa asuvat. Tästä seuraa se, että vuokralaiset eivät voi maksaa omia syöpähoitojaan sitten aikanaan. Mutta ennen kaikkea ongelmana on se, että vuokralaiset tekevät poikkeuksetta työtä jossa tarvitaan hyvää ruumiillista kuntoa (roskakuskit, siivoojat, tiskaajat, rakennusmiehet jne.) Onkin siis yhteiskunnan kannalta kestämätöntä, että vuokralaiset tupakoivat.
Itse toki tupakoin pari askia päivässä mutta se on tyystin eri asia sillä minä olen ensinnäkin hyväpalkkaisessa työssä jossa ei vaadita ruumiillisia ponnistuksia ja toisekseen asun omassa omistusasunnossani. En myöskään heittele tumppejani pitkin pihoja vaan laitan ne siististi roskiksiin. Minun kaltaisillani onkin siis täysi oikeus tupakoida.
Hyvä esimerkki siitä, että vuokralaiset on muutenkin rupusakkia on se, että tässä viime viikolla alaoven edustalla oleva roskis oli ilmiliekeissä! Aivan ilmeistä on, että jollain vuokralaisella oli ollut sairas tarve panna se palamaan. Siinä saatiin sitten kutsua paikalle kolme sammutusyksikköä tämän vuokralaisen takia. Ehkäpä vuokralaiset voisivatkin maksaa, tupakan ostamisen sijaan, ylimääräistä veroa jolla katettaisiin heidän ilkivaltansa!

Vastaukset
Vanhimmat
Ei vielä vastauksia
Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.