3 vs. 1

Tälläinen tapaus viime vuodelta:

Oltiin kävelemässä bileistä (eli kaikki oli nauttinut alkoholia) bussipysäkille päin. Olin riidellyt silloisen tyttöystäväni kanssa loppuillasta n. 1h ennen jatkoille menoa. Riitamme eteni aikamoiseksi huuteluksi kevellessämme bussipysäkille ja tähän meidän riidan väliin tuli 3 kaverin porukasta Herra X. Herrat Z ja Y pysyivät siinä vaiheessa vielä kauempana. Tyttöystäväni haistatteli minulle ja sanoi että painu helvettiin, en painunut vaan pysyttelin letkassa ja olisin halunnut sopia riidan. Herra X jatkuvasti sanoi että "Sun kannattaisi lähteä" ja eräässä vaiheessa ja tarrui minuun. Sanoin, että älä tule meidän asioiden väliin. Tilanne jatkui tönimiseen ja repimiseen.

Tilanne oli siis seuraava, jäin sanaharkkaan Herra X:n kanssa. Kun aloimme töniä kummatkin toisiaan, tuli Herra X:n kaksi kaveria Herrat Z ja Y puolustamaan kaveriaan. Sitten Herra X, Z ja Y alkoivat väkivältaisiksi ja repivät niin kovasti, että menetin tasapainoni ja minut ns. heitaistiin asvalttia kohti. Tätä ennen Herra X piti minua niskaotteessa ja tilanne oli tässä tilanteessa jo väkivaltainen. Kummiskin, heitaisun jälkeen minulla ja Herralla X, Z ja Y oli n. 2-3 metriä etäisyyttä. En jäänyt taistelemaan vaan lähdin kävelemään tyttöystävääni päin joka oli jo n. 10m päässä. Kuulin Herran (joka osoittautui Herra Z:ksi) lähestyvät, käännyin ja huitaisin. Nyrkki osuin nenään. Myöhemmin tiedän, että tästä koitui hänelle verenvuotoa ja 2 tikkiä. Itselläni meni pikkurilli poikki. Tämän jälkeen tilanne pysähtyi hetkeksi ja kaikki kolme lähtivät perääni. Lähdin juoksemaan pois päin ja ku Herra Z lähestyi minua, kaaduin asvalttii kohti ja minulla meni soliskuu katki tässä. Tämän jälkeen hän iskeytyi minua kohti maahan, nousin ylös, otin välimatkaa. Hän lopetti jahtaamisen ja huuteli "Mä tapan sut!".

Tässä tilanne. Herra Z on nostanut pahoinpitelysyytteen minua vastaan. Herra X on hänen todistajansa. Ja tyttöystäväni on Venäjällä missä lie ja en saa häntä kiinni, jotta saisin hänet todistaa että myös nämä 3 kaveria aiheuttivat väkivaltaa minua kohti. Miten minun kannattaisi toimia? Onko ehdotuksia?
2874
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

Nyt taidat valehdella. Herra Z ei ole mitään syytettä nostanut, vaan virallinen syyttäjä. Suomen lain mukaan yksityinen ei edes voi nostaa rikossyytettä. Siitä on kaksi poikkeusta, mutta nekin edellyttävät poliisin suorittamaa esitutkintaa.

Äänestä
  • Joo eli herrojen silmissa taa tilanne naytti varmasti silta et sina oot yks humalainen urpo, joka hairikoi avutonta tytto raasua, ja koska he pitavat tytto ystavaasi viehattavana ja ovat suomalaisen aija energian perikuvia he paattavat tulla avuksi, tietamatta tilanteen todellisesta laadusta mitaan... ja tassa tapauksessa sanotaan vaikka nain et sinnikyytes hoitaa asia tytto ystavasi kanssa kuntoon oli virhe liike. Olisit jattanyt asian sikseen ja hoitanut asiasi kuntoon hanen kanssaan seuraavana paivana selvinpain.

    Mutta jalkiviisaanhan se on hyva puhua, kai sie nyt sen verran kuitenkin tunnet tytto ystavas perhetta tai kavereita jotka vois ehka auttaa sua ottamaan yhteytta tyttoosi tai jtn...

    Paska saka et jouduit tollaseen tilanteeseen ja viela joudut setvimaan naita asioita, mut asiat jarjestyy ja tsemia sulle :)

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


Haastettu kirjoitti:

Tälläinen tapaus viime vuodelta:

Oltiin kävelemässä bileistä (eli kaikki oli nauttinut alkoholia) bussipysäkille päin. Olin riidellyt silloisen tyttöystäväni kanssa loppuillasta n. 1h ennen jatkoille menoa. Riitamme eteni aikamoiseksi huuteluksi kevellessämme bussipysäkille ja tähän meidän riidan väliin tuli 3 kaverin porukasta Herra X. Herrat Z ja Y pysyivät siinä vaiheessa vielä kauempana. Tyttöystäväni haistatteli minulle ja sanoi että painu helvettiin, en painunut vaan pysyttelin letkassa ja olisin halunnut sopia riidan. Herra X jatkuvasti sanoi että "Sun kannattaisi lähteä" ja eräässä vaiheessa ja tarrui minuun. Sanoin, että älä tule meidän asioiden väliin. Tilanne jatkui tönimiseen ja repimiseen.

Tilanne oli siis seuraava, jäin sanaharkkaan Herra X:n kanssa. Kun aloimme töniä kummatkin toisiaan, tuli Herra X:n kaksi kaveria Herrat Z ja Y puolustamaan kaveriaan. Sitten Herra X, Z ja Y alkoivat väkivältaisiksi ja repivät niin kovasti, että menetin tasapainoni ja minut ns. heitaistiin asvalttia kohti. Tätä ennen Herra X piti minua niskaotteessa ja tilanne oli tässä tilanteessa jo väkivaltainen. Kummiskin, heitaisun jälkeen minulla ja Herralla X, Z ja Y oli n. 2-3 metriä etäisyyttä. En jäänyt taistelemaan vaan lähdin kävelemään tyttöystävääni päin joka oli jo n. 10m päässä. Kuulin Herran (joka osoittautui Herra Z:ksi) lähestyvät, käännyin ja huitaisin. Nyrkki osuin nenään. Myöhemmin tiedän, että tästä koitui hänelle verenvuotoa ja 2 tikkiä. Itselläni meni pikkurilli poikki. Tämän jälkeen tilanne pysähtyi hetkeksi ja kaikki kolme lähtivät perääni. Lähdin juoksemaan pois päin ja ku Herra Z lähestyi minua, kaaduin asvalttii kohti ja minulla meni soliskuu katki tässä. Tämän jälkeen hän iskeytyi minua kohti maahan, nousin ylös, otin välimatkaa. Hän lopetti jahtaamisen ja huuteli "Mä tapan sut!".

Tässä tilanne. Herra Z on nostanut pahoinpitelysyytteen minua vastaan. Herra X on hänen todistajansa. Ja tyttöystäväni on Venäjällä missä lie ja en saa häntä kiinni, jotta saisin hänet todistaa että myös nämä 3 kaveria aiheuttivat väkivaltaa minua kohti. Miten minun kannattaisi toimia? Onko ehdotuksia?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu