Kaipaisin kokemuksia seuraavasta asiasta: Kuinka kauan mietitte lapsen hankkimista tosissanne ennen kun rupesitte yrittämään? Pitikö puolisoa ylipuhua pitkään vai kuinka teillä meni?
Mulla on semmonen tilanne että aikaisemmin ei olla tosissaan puhuttu lapsen hankkimisesta tai ollut edes varmuutta siitä että hankitaanko koskaan lapsia. Nyt on jo 35v. lasissa ja rupeaisin itse olemaan kypsä perheenlisäykseen tai edes yrittämään, mutta mies (38v) ei halua edes tosissaan ajatella asiaa vaan kuittaa että palataan asiaan vaikka vuoden päästä. Aikaisemmin hän on sanonut ettei vastusta lapsen hankkimista joskus, mutta nyt vaikuttaa kovin nahkealta. Itse en haluaisi enää vuotta odottaa ja ruveta sitten vasta asiaa harkitsemaan ja yrittämään vasta sen jälkeen kun ei tässä ainakaan nuoremmaksi tulla... Taloudellisia tai muitakaan asiaan vaikuttavia esteitä ei ole (paitsi tietysti ikääntyminen) lukuunottamatta miehen nuivaa suhtautumista asiaan. Pitäisi olla kuulema vielä vahvat perustelut miksi haluaisin lapsen!! Tarviiko siihen muka jotain faktaperusteluja???
Mulla on semmonen tilanne että aikaisemmin ei olla tosissaan puhuttu lapsen hankkimisesta tai ollut edes varmuutta siitä että hankitaanko koskaan lapsia. Nyt on jo 35v. lasissa ja rupeaisin itse olemaan kypsä perheenlisäykseen tai edes yrittämään, mutta mies (38v) ei halua edes tosissaan ajatella asiaa vaan kuittaa että palataan asiaan vaikka vuoden päästä. Aikaisemmin hän on sanonut ettei vastusta lapsen hankkimista joskus, mutta nyt vaikuttaa kovin nahkealta. Itse en haluaisi enää vuotta odottaa ja ruveta sitten vasta asiaa harkitsemaan ja yrittämään vasta sen jälkeen kun ei tässä ainakaan nuoremmaksi tulla... Taloudellisia tai muitakaan asiaan vaikuttavia esteitä ei ole (paitsi tietysti ikääntyminen) lukuunottamatta miehen nuivaa suhtautumista asiaan. Pitäisi olla kuulema vielä vahvat perustelut miksi haluaisin lapsen!! Tarviiko siihen muka jotain faktaperusteluja???
Vastaukset 9
Vanhimmat
Ja on onnistunut "vedättämään" hyväntahtoisuuttasi jo näinkin pitkään.
Tuskimpa Sinä koskaan lasta saat, tai ainakaan saat olla siitä onnellinen. Hedelmällisyytesi parhaat päivät ovat jo kaukana takana, ja itse asiassa vaihdevuodet jo kohta edessä.
Väärän puolison valitsit, ja on hiton korkea aika korjata asia. Onnea matkaan, sitä Sinä tarvitset.
sitä päätä kuka lapsia saa ja kuka ei.
itselläni on reilu 5 vuoden parisuhde takana ja alusta asti olen puhunut kumppanilleni lapsista ja niiden mahdollisista tekoajoista.toinen osapuoli kuittasi aina joka kerta, että kyllä sitten kun on kummallakin vakityö ja talot ja kaikki valmiina...
no, viisi vuotta kului ja itselleni tuli 30 vuotta täyteen ja otin asian taas esille.vastaus oli edelleen sama.loppujen lopuksi hänkin alkoi sanomaan ettei ole valmis jatkamaan tätä suhdeta koska minulla oli kauheet lapsenteko haaveet sen niskaan hengitämässä. sovimme asian että otamme ettäisyyttä toisiin ja muutimme erilleen.nyt on vajaa 3kk kulunut ja mies sanoo: ettei tiedä tekiö oikein..
joten jos palaamme yhteen se tarkoittaa myös lapsien hankimista. toisaalta itse nautin sinkkuna olosta ja tiedän että nyt voi olla viimeinen hetki olla sinkkuna. toivon tietysti että lapsia minulle tulisi mutta milloin,se on sit joskus jos on.
en suositele olemaan liian sinisilmäinen miehen negatiivisille vastauksille. voi olla että tilaisuutesi menee ohi nopeammin kuin huomaatkaan joten tee parhaasi mutta elä ana toisen päättää kokonaan hänelle sopivaa aikaa tehdä lapsi. tsemppiä!
hei, ne perustelut miehellesi on se sinun ikäsi.Meillä meni 5v ennenkuin tärppäs, nyt oon 37. Kun ei niitä lapsia tuuaina sillon kun itse päättää...Kyllä sun täytyy miettii, ootko valmis jatkamaan tuota suhdetta ilman lapsia tuon miehen kanssa vai otatko sen riskin että lähdet omillesi.Jos mies ei selkeesti suostu lasten yrittämiseen, otat myös ison riskin. Täytynee sinun punnita mikä sinulle tärkeintä. Miehen lupauksiin -sitten joskus-en luottaisi. Eri asia jos olisit 10v nuorempi...
No minä tuon vissiin tähän keskusteluun sitä nuorta näkökulmaa. Minä ja miheni olemme päättäneet, että nyt viimeisen laatan jälkeen pillereitä alamme hankkimaan lasta. Minä olen 22 ja mieheni 23. Minulla opiskelut loppuvat tähän vuoteen, mihelläni jatkuu vielä vuoden verran. Olemme harkinneet asiaa jo parisen vuotta ja todenneet, että parempi että ajankohta osuu opiskelujen päätöspuolelle.
Miehet sitten osaa olla vekkuleita aina välillä! ;)
Sinuna myös vetoaisin ikääsi. Että todella haluaisit äitiyden kokea ja koko ajan todennäköisyys sen haaveen saavuttamiseksi karkaa kauemmas. Voisit myös ehdottaa että jätätte ehkäisyn pois, ja annatte luonnolle mahdollisuuden, koska epätodennäköistä on että heti tärppää. Monet miehet tuntuvat kypsyvän ajatukseen vasta tässä vaiheessa,kun on jo se jännittävä mahdollisuus olemassa.
Oman mieheni kohdalla toimi myös käänteisteoria. Seurustelun alussa itse haaveilin vauvasta ja miestä ei olis voinut vähempää kiinnostaa. Työnsin ajatuksen omassa mielestänikin taka-alalle ja matkusteltiin ja tehtiin kaikkea muuta mukavaa yhdessä. Leikkisästi myös kuittailin aina jonkun kauhukakaran nähdessäni että onneks me ei tehdä lapsia kun sun geeneillä niistä tulis varmaan JUST TOLLASIA HULIVILEJÄ! Ja tiedä sit tepsikö yhdessä vietetty aika, vai miehinen todistamisen halu (että hänen jälkeläisitäänhän tulee valioyksilöitä... :), mutta jossain vaiheessa sit mieheni alkoi itse kuiskimaan korvaani että kyllä hän ehkä sittenkin toivoisi joskus vauvan kanssani.
Meillä kumpikin rupesi kakkosesta haaveilemaan hää yönä ja heti seuraavalla viikolla varasin ajan kierukan poistoon.Otin pillerin 1kk ajaksi että keskustelemme asiat yhdessä selväksi yms yms ja sitten heitimmekin pilletit yhdessä pois.Mieheni odottaa innolla milloin tärppää ja hän kärsii meistä eniten vauvakuumeesta.Yhdessä keskustelette asiat puhki yms yms niin eiköhän se sillä ole sitten selvä...
Meillä päädyttiin vähän samantapaiseen tilanteeseen, ja nyt on jätetty pillerit pois viikko sitten.
Olemme molemmat yli kolmekymppisiä ja aiemmin lapset eivät vakavasti ole olleet suunnitelmissa. Tai sitten on mietitty, että ehkä joskus viiden vuoden päästä. Kun kesälomalla oli aikaa keskustella ja suunnitella tulevaa, aloimme pohtia, haluammeko ylipäänsä lapsia vai emme. Molemmat olivat yhtä epävarmoja asian suhteen. Minä tulin pian siihen tulokseen, että oikeastaan kolmas perheenjäsen olisi tervetullut. Mies oli aluksi sitä mieltä, että haluaa miettiä vielä jonkin aikaa. Minä kehotin häntä miettimään, mikä muuttuisi, jos odottaisimme vielä pari vuotta. Meillä molemmilla on vuosien opinnot takana ja vakituiset työpaikat, olemme ehtineet nähdä maailmaa ja nauttia toistemme seurasta. Odotellessa tulisi vain ikää lisää, mutta mitään todellista syytä lykätä asiaa ei ole. Eli perustelin asiaa oikeastaan niin, että kehotin häntä pohtimaan perusteita sille, miksi ei nyt. Ja mies tuli siihen tulokseen, että eipä ole syytä jarrutella, jos lapsellisiksi aiomme.
Nyt sitten odotellaan, tuleeko vauvaa. Rakastan tätä miestä enkä olisi häntä toiseen vaihtanut, vaikka lapsiasiasta olisi tullut vaikeampikin. Meillä päätöksen kypsyttelyyn meni loppujen lopuksi varsin vähän aikaa, n. kuukausi. En olisi tosiaan vielä keväällä uskonut, että nyt toivon kovasti raskautta. Innostus on kasvanut asioista puhuessa - molemmilla.
Kiitos kaikille vastuksistanne.. Tilanne on nyt edennyt aika vauhdilla.. Jätin nimittäin pillerit pois ja ilmoitin miehelle että jos kokee tarvetta ehkäisyyn niin nyt on hänen vuoro hoitaa homma. No kuinka ollakaan, mies itse ehdotti että ehkäisyn sijaan katsotaan kuinka käy ja tärppäsikin heti ekasta "yrityksestä". Vähän oltiin molemmat ällikällä lyötyjä, mutta mieskin ensijärkytyksen jälkeen sopeutunut ajatukseen. Nyt pidetään peukkuja että kaikki menee hyvin kun aika alussa kuitenkin vielä ollaan...