Pari tabua

Seksuaalisuuden ja sukupuolen monimuotoisuus tuntuu olevan todella tabu homopiireissä. Ovatko homot oikeasti vain omaan seksuaalisuuteensa ja miehisyyteen jämähtäneitä ja tästä ei saa siksi puhua? Monet asiathan viittaisivat siihen, että kaikki ihmiset olisivat pohjimmiltaan panseksuaaleja ja identiteetti voi muuttuakin(josta esimerkkinä homoksi tulemiset ja "parantumiset"). Sukupuoliseikkoihin fakkiintumisesta voisi mainita esimerkkinä monien homojen omituisen suhtautumisen homoihin transmiehiin(siis naisesta mieheksi) tai ihan vaikka ristiinpukeutumiseen(toisaalta drag on sitten hyväksyttyä...). Heteroillahan toki tämä fakkiintuminen on PALJON pahempaa, mutta miksi homot ovat jämähtäneet samalle tasolle?
3469
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 3

Vanhimmat

Mikä ihmeen monimuotoisuus? Turhaa jauhamista. Jos on homo niin on homo, jos on hetero niin on hetero. Ja jos on bi niin on bi. Ei se sen monimutkaisempaa ole!!!

Äänestä
  • Mutta nimenomaan tuollainen luo sitä epävarmuutta ja syrjintää, miksei voida myöntää jo kaikkien taholta, että sitä ollaan vaan ihmisiä kaikki. Miksi tarvitsee lokeroida yhtään mitää? Kaikki on kuitenkin yksilöitä loppupeleissä ja jos vähänkään pysähtyy miettimään, niin tajuaa, että ihmisen mieli on vain kokemuksiensa summa eikä kukaan synny tiettyyn seksuaali tai sukupuolirooliin(vaikka biologisesti yleensä syntyykin jompaankumpaan, mutta välillä tulee mutanttejakin).

    Äänestä

  • on toki yksinkertaista kirjoitti:

    Mutta nimenomaan tuollainen luo sitä epävarmuutta ja syrjintää, miksei voida myöntää jo kaikkien taholta, että sitä ollaan vaan ihmisiä kaikki. Miksi tarvitsee lokeroida yhtään mitää? Kaikki on kuitenkin yksilöitä loppupeleissä ja jos vähänkään pysähtyy miettimään, niin tajuaa, että ihmisen mieli on vain kokemuksiensa summa eikä kukaan synny tiettyyn seksuaali tai sukupuolirooliin(vaikka biologisesti yleensä syntyykin jompaankumpaan, mutta välillä tulee mutanttejakin).

    Olen mies, olen fyysisesti mies, olen pään sisällä mies, pidän miehistä, en pidä naisista koska en ole biseksuaali, en voisi seurustella transsukupuolisen kanssa koska en ole panseksuaali, olen HOMOSEKSUAALI.

    Näin minä loin sitä epävarmuutta ja syrjintää. Tykkään lokeroida itseäni ja muitakin noiden perusteella, koska siitä saa selvemmän kuvan päähän, että mikä henkilö on, mistä pitää jne. Anteeksi.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


mutta kai saa puhua? kirjoitti:

Seksuaalisuuden ja sukupuolen monimuotoisuus tuntuu olevan todella tabu homopiireissä. Ovatko homot oikeasti vain omaan seksuaalisuuteensa ja miehisyyteen jämähtäneitä ja tästä ei saa siksi puhua? Monet asiathan viittaisivat siihen, että kaikki ihmiset olisivat pohjimmiltaan panseksuaaleja ja identiteetti voi muuttuakin(josta esimerkkinä homoksi tulemiset ja "parantumiset"). Sukupuoliseikkoihin fakkiintumisesta voisi mainita esimerkkinä monien homojen omituisen suhtautumisen homoihin transmiehiin(siis naisesta mieheksi) tai ihan vaikka ristiinpukeutumiseen(toisaalta drag on sitten hyväksyttyä...). Heteroillahan toki tämä fakkiintuminen on PALJON pahempaa, mutta miksi homot ovat jämähtäneet samalle tasolle?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu