auttakaa!

heips.

tämmönen olis asia..
muutettiin kerrostaloon jossa saa olla koiria noin vuosi sitten. alakerrassa asuva perhe oli minulle ennestään tuttu (heidän tytär hyvä ystäväni). aluksi kaikki oli hyvin. he tervehtivät ja lässyttivät koirallemme ja kuulumisia vaihdettiin aina kun nähtiin. no ei mennyt kk.ttakaan ku ensimmäinen valitus koirasta tuli nimettömänä postilaatikkoon ja pian isännöitsiä soitti ja lähetti ensimmäisen varoituksen. nauhoitimme koiran yksin oloa. eikä se haukkunut tai tehnyt mitään mikä olisi viitannut siihen että se aiheuttaa muille häiriötä. pian alakerran naapurit alkoivat soittaa äidilleni toiselle puolelle kaupunkia koska eivät olleet löytäneet minun numeroa (olisivat voineet kysyä sen äidiltäni), he valittivat ja moittivat siitä että koiraamme ei ulkoiluteta ja se jätetään yksin. koiraamme ulkoilutetaan mutta yleensä menemme autolla hieman kauemmaksi metsään/pellolle tai koirapuistoon. kävimme juttelemassa heille asiasta ja saimme hetken aikaa olla rauhassa.

nyt tilanne on jo ihan mahoton. en ole uskaltanut pyytää edes kavereitani kylään, viettämään normaalia iltaa television ja musiikin, rupattelun merkeissä koska tiedän että alakerrassa ei siitä tykätä että kuuluu meteliä. pian meille selvisikin että mies on yövuorolainen ja sen takia vaimo valvoo yöt ja nukkuu miehensä kans sitten päivällä kun mies on tullut töistä. mies kulkee aamulla töistä tullessaan myös parvekkeen kautta /ykköskerros/ ettei rappukäytävään tule meteliä.

nyt on tapahtunu jo jotain ihan käsittämätöntä. olemme löytäneet toisen asunnun erisuunnalta ja muutamme mahdollisimman pian. vuokrasopimuskin on jo tehty. joten kun olen vasta aloittanut koulun ja saanut hienoja ystäviä, uskalsin pyytää heidät kylään luokseni. enään varoituksilla ei ollut väliä kun muutto oli muutenkin edessä. otimme hieman sidukkaa ja katseltiin telkkaa ja kuunneltiin musiikkia kohtuullisella volumilla. kello 00.00 soi ovikello ja poliisi tuli paikalle. korostaisin tässä että huoneistossamme oli sillä hetkellä VIISI TYTTÖÄ. poliisi oli vähän hämmästynyt ku menin aukaisemaan oven. sanoi että pitää olla jo hiljempaa ja lähti pois. hieman nauroimme. seuraavana päivänä kerroin tästä anopillenni ja hän sanoi että käy kyseisten naapurimme juttusilla. ja siellä selvisi että naapurin rouva oli soittanut poliisin paikalle koska oli kuullut meteliä ja nähnyt poikaystäväni lähtevän sen jälkeen laukun kans autolla pois. hän oli luullut että minut oli hakattu. emme paljoakaan riitele mieheni kanssa eikä koskaan ole nyrkkiä tarvinnut pelätä. oikeasti poikaystäni lähti salille reenaamaan, hän on työssä jossa menee iltaisin melkomyöhään ja koska täällä on sali auki ympäri vuorokauden hän kyseisenä iltanakin meni sinne melko myöhään. kun anoppini sanoi että oli kyse salista, naapurin rouva oli nauranu ja sanonu ettei siihen aikaan voi mennä. rouvan mies totesi hiljaa että kylläpä taitaa voida. no alakerran pariskunta oli sitten anopille sanonut että poikaystäväni tultua kotiin meidän olisi mentävä selvittämään kyseisen illan tapahtumat alakerran naapureille. wtf? sanokaa ollaanko me tilivelvollisia heille?
onko ne sairaita? vai olenko mie jotenki epänormaali?
aijon kuitenki olla asiasta yhteydessä vielä isännöitsijän ja asunnonvälittäjän kans. en halua että kukaan muu nuori pariskunta joutuu tällaisen kyttäämisen ja valvonnan alle, talossa jossa on ihan samat oikeudet kaikilla.
on naurettavaa ajatella että naapurin rouva oli tehnyt tällaiset johtopäätöksen sen perusteella mitä oli nähnyt ikkunasta "hei nyt toi poikakaveri poistuu talosta yksin laukun kans!!!!!" son varmaan tappanu sen tytön jeejee..

antakaa kommenttia okei?!
61248
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 6

Vanhimmat

Ensinnäkin, ette ole tilivelvollisia kyttääville naapureille. Sen sijaan ootte tosi reiluja muita kohtaan, jos menette sanomaan isännöitsijälle ja asunnonvälittäjille noista naapureista. He tuskin voivat nyt tehdä asiale mitään, mutta kun seuraavat naapurit muuttavat tohon asuntoon ja kun valituksia alkaa tulla, niin isännöitijä osaa sitten suhtautua oikealla tavalla ja jättää noi kyttääjänaapurit omaan arvoonsa. Tehkää tekin niin. Eläkää normaalia elämää ja olkaa välittämättä naapureistanne. Toivottavasti pääsette pian muuttamaan.

Äänestä

naapurissani asui naapuri joka taisi kuunnella stetoskoopin kanssa mitä tein.

Ajatus syntyi siitä, kun kerran soitin sähkökitaraa ilman piuhoja, alkoi armoton seinään hakkaaminen.
Seinään hakkaaminen tapahtui myös kun soitin akustista kitaraa.
Ja musisoinnit tapahtui laillisina ajankohtina.

naapurin ammattina pianonviritys sekä vartiointi liikkeessä töissä

Äänestä

Olipas juttua kerrassaan ja on se vaan hankala asia määritellä mikä on meteliä tai mikä ei, koska jotkut tosiaan kuulevat päänsä sisälläkin kaikenlaisia ääniä :D

Mutta jos olisin sinä kävisin puhumassa myös alakerran ihmisille en selvittääkseni miten elän ja olen, vaan juttelisin ihan asiallisesti millaiseksi elämä voi mennä jos ei osata elää samassa talossa toisensa hyväksyen tmv. Ei siinä mitään syvällistä kaunopuheisuutta tarttis harrastaa saati vetää kunnolla turpiin, vaan kysyä miksi kaikki meni kuten meni. Naapureittesikin eduksi olisi hyvä antaa palautetta heidän käytökselleen etenkin kun teillä on tavallaan ollut jonkinmoinen sovittelija äidin/anopin kautta, jolloin naapurisi on valmiimpi kuuntelemaan asiaasi.

Äänestä

on tylsistynyt, lievästi paranoidinen tyypillinen kerrostalokyttääjä. Heihin ei valitettavasti yleensä päde muuta kuin pois muuttaminen, joten koska olet jo lähdössä anna olla ja jätä omaan arvoonsa.

Äänestä

Henkilökohtainen mielipiteeni on, että kerrostalossa ei pidä kuunnella klo 00:00 musiikkia "kohtalaisella volyymillä", eikä ottaa sidukkaa viiden tytön voimalla (kyllä teistä melko varmasti kuitenkin ääntä lähti). Muilta osin alakerran naapurinne vaikuttivat kertomuksesi perusteella kyllä varsin omituisilta.

Äänestä

hulluja nuo teijän ex naapurit, ihan kuin ei saisi elämää olla :D laitappa niidenki elämä helvetiksi jos vielä voit ;)

Äänestä

Kommentoi aloitusta


normaali ihminen kirjoitti:

heips.

tämmönen olis asia..
muutettiin kerrostaloon jossa saa olla koiria noin vuosi sitten. alakerrassa asuva perhe oli minulle ennestään tuttu (heidän tytär hyvä ystäväni). aluksi kaikki oli hyvin. he tervehtivät ja lässyttivät koirallemme ja kuulumisia vaihdettiin aina kun nähtiin. no ei mennyt kk.ttakaan ku ensimmäinen valitus koirasta tuli nimettömänä postilaatikkoon ja pian isännöitsiä soitti ja lähetti ensimmäisen varoituksen. nauhoitimme koiran yksin oloa. eikä se haukkunut tai tehnyt mitään mikä olisi viitannut siihen että se aiheuttaa muille häiriötä. pian alakerran naapurit alkoivat soittaa äidilleni toiselle puolelle kaupunkia koska eivät olleet löytäneet minun numeroa (olisivat voineet kysyä sen äidiltäni), he valittivat ja moittivat siitä että koiraamme ei ulkoiluteta ja se jätetään yksin. koiraamme ulkoilutetaan mutta yleensä menemme autolla hieman kauemmaksi metsään/pellolle tai koirapuistoon. kävimme juttelemassa heille asiasta ja saimme hetken aikaa olla rauhassa.

nyt tilanne on jo ihan mahoton. en ole uskaltanut pyytää edes kavereitani kylään, viettämään normaalia iltaa television ja musiikin, rupattelun merkeissä koska tiedän että alakerrassa ei siitä tykätä että kuuluu meteliä. pian meille selvisikin että mies on yövuorolainen ja sen takia vaimo valvoo yöt ja nukkuu miehensä kans sitten päivällä kun mies on tullut töistä. mies kulkee aamulla töistä tullessaan myös parvekkeen kautta /ykköskerros/ ettei rappukäytävään tule meteliä.

nyt on tapahtunu jo jotain ihan käsittämätöntä. olemme löytäneet toisen asunnun erisuunnalta ja muutamme mahdollisimman pian. vuokrasopimuskin on jo tehty. joten kun olen vasta aloittanut koulun ja saanut hienoja ystäviä, uskalsin pyytää heidät kylään luokseni. enään varoituksilla ei ollut väliä kun muutto oli muutenkin edessä. otimme hieman sidukkaa ja katseltiin telkkaa ja kuunneltiin musiikkia kohtuullisella volumilla. kello 00.00 soi ovikello ja poliisi tuli paikalle. korostaisin tässä että huoneistossamme oli sillä hetkellä VIISI TYTTÖÄ. poliisi oli vähän hämmästynyt ku menin aukaisemaan oven. sanoi että pitää olla jo hiljempaa ja lähti pois. hieman nauroimme. seuraavana päivänä kerroin tästä anopillenni ja hän sanoi että käy kyseisten naapurimme juttusilla. ja siellä selvisi että naapurin rouva oli soittanut poliisin paikalle koska oli kuullut meteliä ja nähnyt poikaystäväni lähtevän sen jälkeen laukun kans autolla pois. hän oli luullut että minut oli hakattu. emme paljoakaan riitele mieheni kanssa eikä koskaan ole nyrkkiä tarvinnut pelätä. oikeasti poikaystäni lähti salille reenaamaan, hän on työssä jossa menee iltaisin melkomyöhään ja koska täällä on sali auki ympäri vuorokauden hän kyseisenä iltanakin meni sinne melko myöhään. kun anoppini sanoi että oli kyse salista, naapurin rouva oli nauranu ja sanonu ettei siihen aikaan voi mennä. rouvan mies totesi hiljaa että kylläpä taitaa voida. no alakerran pariskunta oli sitten anopille sanonut että poikaystäväni tultua kotiin meidän olisi mentävä selvittämään kyseisen illan tapahtumat alakerran naapureille. wtf? sanokaa ollaanko me tilivelvollisia heille?
onko ne sairaita? vai olenko mie jotenki epänormaali?
aijon kuitenki olla asiasta yhteydessä vielä isännöitsijän ja asunnonvälittäjän kans. en halua että kukaan muu nuori pariskunta joutuu tällaisen kyttäämisen ja valvonnan alle, talossa jossa on ihan samat oikeudet kaikilla.
on naurettavaa ajatella että naapurin rouva oli tehnyt tällaiset johtopäätöksen sen perusteella mitä oli nähnyt ikkunasta "hei nyt toi poikakaveri poistuu talosta yksin laukun kans!!!!!" son varmaan tappanu sen tytön jeejee..

antakaa kommenttia okei?!

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu