BKK:n roskikset

Hei taas kaikille taalta Bankokista! Nyt taytyy heti aluksi sanoa etta mahani turpoaa punaista Fantaa. Syy siihen on mukanani kulkevan kultaisen Buddha-patsaan. Tanaankin istuskelin Silomin paassa risteyksessa pilvea paistatellen, eihan taalla aurinkoa juurikaan nay, ja jalkapohjia ohikulkijoille nayttaen niinkuin yleensa tapanani taalla on. Olin siis Robinsonin tavaratalon kulmalla Lumpinin puistoa melkeinpa vastapaata. Mustatukkaiset ihmiset pysahtyvat luokseni ja tekevat wai-tervehdyksen. Lisaksi monet kiikuttavat avattuja punaisia Fantapulloja pilleineeen juotavakseni, pakko ne on olla minulle silla eihan kullasta veistetty patsas voi mitaan juoda.
Silom roadilla on muuten 2000 bahtin roskauskielto. Se on ihan mukava tallaiselle tupakkamiehelle kun palavat tupakannatsat olisi tungettava housujen taskuihin. Tietenkin kyseiselta kadulta on poistettu kaikki roskikset niinkuin lahas koko kaupungista. Olen kiertanyt koko kaupungin moneen kertaan joten tiedan ettei roskiksia juuri ole. Tanaan paivalla minua tuli kuitenkin vastaan yksi roskaponnto. Tai ei se roskapontto oikeastaan tullut vastaani vaan itse kuljin sen ohi. En muuten kavellyt sen ohikaan vaan pysahdyin ihmettelemaan sita. En ollut nahnyt roskaponttoa moneen kuukauteen. Tuo edessani oleva roskapontto oli kaikin puolin hyvin kaunis. Se sisalsi roskia, paperia ja muita jatoksia. Nyt monet varmaankin luulevat etta olin niinsanotusti dyykannut tuota roskaponttoa, ei ei. Taalla BKK:ssa nuo harvat roskapontot ovat lapinakyvia viimeisen vuoden aikana tapahtuneiden ikavien asioiden vuoksi. Mutta kuitenkin kun kohtaa roskaponton niin on mukava pysahtya katselemaan mita se on syonyt sisaansa.
Viimeyona tuli ajettua mittarilla kunnon turistialueet lapi elika valia Patpong-Khao San Road-Nana Plaza-Soi Cowboy. Mittari on siis sama kuin taksi elika taalla Taxi meter. Itse matkustan mieluummin Tuk-tukilla mutta thaimaalaiset seuralaiseni pitavat enemman ilmastoidusta autokyydista. En ole muuten nahnyt koko kaupungissa minkaan muunmerkkista taksia kuin Toyota.
Patpongin go-go baareissa on beer sing 20 baht edullisempaa kuin Soi Cowboylla. Eli pari kolme koria kun niita kiskoo, siis olut pulloja, niin pidemman paalle suosittelen Patpongia.
Mitas tassa nyt viela raportoisi muuta kun etta on taa ihan saatanan kieroutunut maa. Onneksi sita ei tavallinen turisti huomaa.
Nyt taidan parayttaa 1500 kuutioisella moottoripyorallani suoraan Pattayan kultaiselle mailille. 34 kiloinen tyttoystavani sopiimukavasti tankin paalle selka menosuuntaan.
Terveisin Peltsi-Pellervo
0537
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset

Vanhimmat

Ei vielä vastauksia

Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.

Kommentoi aloitusta

PellervoHollo kirjoitti:

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu