Maria harkitsee lähtemistä

Big_Brother

Juuri suorassa lähetyksessä Maria juttelee Tiinan kanssa ja ilmoitti että on päättänyt poistua talosta sunnuntaina.

3

1191

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • tuoppi_2

      Lentää kuin leppäkeihäs, Eikka jää taloon.

      • BbKing

        Miksi aina ne parhaannäköset ja parhaat muodot omaavat naiset lentää ekana tuolta pihalle, kuten Mirka viime vuonna, missä ovat miehet jotka äänestävät alapäällään?;)


    • Maria aloitti reteästi mutta joutui sivustakatsojaksi jo ensimmäisen illan aikana. Hän on itsekkin sanonut että on yllättynyt siitä, ja on oppinut itsestään paljon jo näin lyhyenä aikana. Maria on varmasti omassa tuttavapiirissään esilletuleva persoona, mutta nyt onkin vastassa huolellisesti valittu joukko persoonia, joista jokainen haluaa olla esillä. Maria on joutunut huomaamaan että hän ei olekkaan aina huomion keskipiste ja se on jollaintapaa järkyttänyt hänen maailmaansa.

      Maria on niin suorapuheinen ihminen että sillä tyylillä tulee varmasti jonkinlaisia konfikteja. Nyt ei ole omia ystäviä ympärillä jees-naisina, niin olisi järkevää hieman suodattaa sanomisia. Varmasti Maria on nyt joutunut katsomaan asioita ihan uudella tapaa. Olen hieman pettynyt siihen että maria on näin päättänyt, eikä ole valmis jatkamaan. Toki jos voitto on ainoa pelin päämäärä ja on 100% varma ettei ole mitään mahdollisuuksia voittaa, niin eihän ole järkevää heittää aikaa hukkaan.

      Toivon että Maria jatkaa, tai paremminkin että muut kilpailijat saavat hänet jatkamaan kisaa. Uskon että hänellä on enemmän annettavaa taloon kuin Einarilla. Haluaisin seurata hänen sopeutumista porukkaan ja katsoa keihin ja millä tapaa hän ottaa kontaktia.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Asiakkaalle ei myyty energiajuomaa - tuomio tuli syrjinnästä

      Vaikka oli ilmeisesti täysi-ikäinen. Tosin ei lapsiakaan saisi syrjiä, koska oppivat helposti itsekin syrjimään, jos koh
      Maailman menoa
      78
      4189
    2. Miksi aina pitää kilpailla parhaudesta?

      Mua ärsyttää se, että kaikki kilpailut ja visailut keskittyvöt aina siihen, kuka on paras missäkin. Tänäkin aamuna tuli
      Sinkut
      89
      3431
    3. Pakkoruotsista luopumalla kymmenien miljoonien säästöt

      Pakkoruotsin opiskelun kustannuksista ei ole juurikaan tehty kustannusselvityksiä, mutta joidenkin arvioiden mukaan siit
      Maailman menoa
      118
      3241
    4. Jos venäjällä olisi kansan valitsema presidentti, olisiko Ukrainan sotaa?

      Ei varmasti olisi. Sehän on tiedossa, että raskaalla vaalivilpillä putin jatkaa pressana.
      Maailman menoa
      80
      3184
    5. Mitä muutoksia tekisit

      kaivatullesi? Miten on? Muista olla REHELLINEN 📸
      Ikävä
      101
      3062
    6. Luterilaisen kirkon koko kastekaava on väärä

      Uudessa testamentissa on kaksi täysin ristiriidassa olevaa kastekäskyä Matt 28:19 ja Ap. t. 2:38. Matteuksen evankeluimi
      Kaste
      41
      2704
    7. Seksuaalinen ahdistelu, naisten vähättely ja törkeä käytös naisia kohtaan kukkii rakennustyömailla

      Tällainen lienee ihan tavallisista kaikilla "äijävaltaisilla" työpaikoilla. Kaikki miesvaltaiset alat eivät ole toksise
      Maailman menoa
      268
      2659
    8. Kerro minulle

      Miksi teit niinkuin teit? Miksi kielsit tunteesi minua kohtaan. Miksi et halunnut että tiedän oikeasti mitä tunnet. Etkö
      Ikävä
      83
      2502
    9. Miten Yxäri iskettiin?

      Voisin tässä unta odotellessani kertoa, miten mieheni lähestyi minua. Tunsimme entuudestaan. Hän kyseli minulta aina j
      Sinkut
      218
      2474
    10. Rakkaalle J miehelle.

      Hitto mulla on sua ikävä. Haluisin heti nyt tulla sun syliin ja suudella sua.ja, ja ja... Hirveä ikävä.
      Ikävä
      94
      2399
    Aihe