on kuin maansa myynyt. En pärjää täällä. Parempi murjottaa kotona. Tiina lohduttaa. Olisin pitänyt sut täällä. Eihän se vielä ole varmaa, että lähtö tulee.
Maria makaa
sängyssä ja
2944
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 2
Vanhimmat
Entä sitten? Miksi kenenkään pitäisi kiinnostua ko. seikasta? Aivan sama, kuka sen voittaa.
Tiina esimerkiksi, koska huomioi toisen ihmisen ostamalla laktoosimattoman maidon. Joku muu olisi ostanut tölkin olutta.