Isäni

Öö..No on jotain sellaista pientä. En sitten tiijä,
että pitäskö pistää mielikuvituksen piikkiin tai oman vaiston oikkuiluun tai jottain sen tapaista?
En minä vielä raskaana ole, ettei se voi johtua mistään raskauden aikaisista hormooni jylläyksistä :D uskosin ainakin näin..
En minä sillain usko mihinkään tällaiseen, mutta
sellanen pieni kipsi enkeli, joka on isäni kuvan kehyksien vierellä makaamassa, kaatua kopsahtaa aina lattialle. Siltä enkeli paralta on jo jalka irti :D
Ja ollaan ukkoni kanssa mietitty, että miten se voi olla mahdollista että just aina yöaikaan? Sillon kun ollaan nukkumassa pikkusen ja ukkoni kanssa. Ja se kuva kehyksineen on sellasen ison ja leveän lipaston päällä, seinää vasten ja se enkeli lennähtää siitä lattialle samalla tavalla kuin se pitäisi kädellä vetäistä, siihen tyyliin niinkuin pyyhitään pölyjä :D olipas vaikeasti selitetty!
Sitten yks päivä esikoisemme oli nukkumassa päikkäreitä makkarissa pinnasängyssä. Touhusin omiani keittiönpuolella, ja aikani kuuntelin sellaista puheensorinaa. Mietiskelin että mistä se voisi kuulua? Radio ei ollu päällä, eikä tv, ja asumme omakotitalossa. Naapurit ovat 3-km päässä. Hiippailin makuuhuoneen oven taakse ja se oli raollaan. Sieltä kuulu ihan selvää puheensorinaa, ja esikoisemme ei todellakaan osaa puhua koska hän on vasta 3 kuukauden ikäinen tyttövauva. Siinä sitte soppakauha kädessä kauhaa puristaen yritin painaa korvaani enenmmän ovenrakoa vasten, ja kuinkas ollakaan ovi narahti, koska vahingossa työnsin sitä. Aukaisin äkkiä oven kunnolla ja katselin huonetta. "Ei ketään" Vauvamme nukkui kuin tukki. Ja huomasin että kirjahyllystä oli otettu yksi pieni pupu pehmolelu jonka isäni oli ostanut minulle kun olin vauva. Etin sitä joka paikasta, kunnes katsoin pinnasänkyyn. Siellähän se oli tuhisevan pienokaisemme vierellä paapimassa itse pupu lelukin. Silloin hymyilin ja silitin tyttöämme ajatellen "ehkä se oli vaan ukkisi" .
En sitten tosiaankaan väitä että tämä niinkö olisi mitään kumittelua. Mutta rohkenen epäillä.
Niin ja tiedän että tämä taas aiheuttaa lisää kuhinaa siitä että uskovatko ihmiset vaiko ei.
Minulle se on yhden tekevää, en tullut tänne tarinoimaan vaan kertomaan totuuden, sen totuuden minkä minä itse omin silmin koen!
:)mutta kiva jos otatte kantaa.

BilttiBurkki kirjoitti:

Öö..No on jotain sellaista pientä. En sitten tiijä,
että pitäskö pistää mielikuvituksen piikkiin tai oman vaiston oikkuiluun tai jottain sen tapaista?
En minä vielä raskaana ole, ettei se voi johtua mistään raskauden aikaisista hormooni jylläyksistä :D uskosin ainakin näin..
En minä sillain usko mihinkään tällaiseen, mutta
sellanen pieni kipsi enkeli, joka on isäni kuvan kehyksien vierellä makaamassa, kaatua kopsahtaa aina lattialle. Siltä enkeli paralta on jo jalka irti :D
Ja ollaan ukkoni kanssa mietitty, että miten se voi olla mahdollista että just aina yöaikaan? Sillon kun ollaan nukkumassa pikkusen ja ukkoni kanssa. Ja se kuva kehyksineen on sellasen ison ja leveän lipaston päällä, seinää vasten ja se enkeli lennähtää siitä lattialle samalla tavalla kuin se pitäisi kädellä vetäistä, siihen tyyliin niinkuin pyyhitään pölyjä :D olipas vaikeasti selitetty!
Sitten yks päivä esikoisemme oli nukkumassa päikkäreitä makkarissa pinnasängyssä. Touhusin omiani keittiönpuolella, ja aikani kuuntelin sellaista puheensorinaa. Mietiskelin että mistä se voisi kuulua? Radio ei ollu päällä, eikä tv, ja asumme omakotitalossa. Naapurit ovat 3-km päässä. Hiippailin makuuhuoneen oven taakse ja se oli raollaan. Sieltä kuulu ihan selvää puheensorinaa, ja esikoisemme ei todellakaan osaa puhua koska hän on vasta 3 kuukauden ikäinen tyttövauva. Siinä sitte soppakauha kädessä kauhaa puristaen yritin painaa korvaani enenmmän ovenrakoa vasten, ja kuinkas ollakaan ovi narahti, koska vahingossa työnsin sitä. Aukaisin äkkiä oven kunnolla ja katselin huonetta. "Ei ketään" Vauvamme nukkui kuin tukki. Ja huomasin että kirjahyllystä oli otettu yksi pieni pupu pehmolelu jonka isäni oli ostanut minulle kun olin vauva. Etin sitä joka paikasta, kunnes katsoin pinnasänkyyn. Siellähän se oli tuhisevan pienokaisemme vierellä paapimassa itse pupu lelukin. Silloin hymyilin ja silitin tyttöämme ajatellen "ehkä se oli vaan ukkisi" .
En sitten tosiaankaan väitä että tämä niinkö olisi mitään kumittelua. Mutta rohkenen epäillä.
Niin ja tiedän että tämä taas aiheuttaa lisää kuhinaa siitä että uskovatko ihmiset vaiko ei.
Minulle se on yhden tekevää, en tullut tänne tarinoimaan vaan kertomaan totuuden, sen totuuden minkä minä itse omin silmin koen!
:)mutta kiva jos otatte kantaa.

sukulaiset toisinaan käy tervehtimässä:) jos jotakin vastaa raskautta hänellä olisi voiko olla että kuntosi on jotenkin huono? tai raskaus vaarantaisi sinut lapsen?

täytynee myöntää mutta sukulaisellani on kokemusta hengestä joka materiaalistui niin että avasi oven eli kahva taipui ja hän tuli hyvinkin näkyvänä huoneeseen. eli pupu juttu ei mikään mahdottomuus ole:)